Etelänkeiju
Sivulta puuttuu | Etelänkeiju | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Oceanites oceanicus (Heinrich Kuhl, 1820) |
||||||||||||||
| Alalajit | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
 Etelänkeiju Wikispeciesissä |
Etelänkeiju (Oceanites oceanicus) on pieni Antarktiksen tuntumassa elävä merilintu. Heinrich Kuhl antoi lajille englanninkielisen nimen Wilson's Storm-petrel skotlantilaisen ornitologin Alexander Wilsonin kunniaksi.
Sisällysluettelo |
Koko ja ulkonäkö [muokkaa]
Yläperän valkea laikku paistaa räikeästi päältä muuten noenmustassa ja alta mustanruskeassa höyhenpuvussa. Lajista tunnetaan 2 alalajia, nimialalaji O. o. oceanicus ja eteläisempi O. o. exasperatus. Aikuisen linnun pituus on noin 15-19 cm ja sen siipien kärkiväli on noin 38-42 cm. Aikuinen etelänkeiju painaa 34-45 grammaa.
Levinneisyys [muokkaa]
Etelänkeiju pesii Etelä-Atlantin syrjäisillä saarilla lähellä Etelämannerta. Muulloin sen tapaa enimmäkseen merellä. Eteläisen pallonpuoliskon talven lähestyessä etelänkeiju muuttaa päiväntasaajan yli Pohjois-Atlantin vesille. Maailman populaatio on kooltaan noin 6 miljoonaa yksilöä. Laji ei ole uhanalainen.[1]
Elinympäristö [muokkaa]
Lajin elinympäristöä ovat valtameret ja niiden kallioiset pikkusaaret.
Lisääntyminen [muokkaa]
Etelänkeiju pesii yhdyskunnittain joko rantakallioille tai rinteiden hienojakoiseen maahan. Naaras munii 1 munan, jota molemmat puolisot hautovat noin 43 vrk. Ne myös ruokkivat ja hoitavat poikasta yhdessä. Laji liikkuu pesimäaikana öisin välttääkseen ryöstelevät kihut ja lokit.
Ravinto [muokkaa]
Etelänkeijujen ravintoa ovat krillit, pikkukalat ja nilviäiset.
