Etelä-Afrikka apartheidin jälkeen
Wikipedia
| Etelä-Afrikan historia | |
| Varhaishistoria | (–1652) |
| Siirtomaakausi | (1652–1880) |
| Buurisodat | (1880–1902) |
| Etelä-Afrikan unioni | (1910–1962) |
| Apartheid | (1948–1991) |
| Apartheid-järjestelmän purkaminen | (1990–1994) |
| Etelä-Afrikka apartheidin jälkeen | (1994–) |
Apartheidin jälkeinen Etelä-Afrikan historia alkaa huhtikuussa 1994 järjestettyjen ensimmäisten vapaiden ja demokraattisten vaalien jälkeen. Vaaleissa maan johtoon nousi ANC:n johtama kansallisen yhteinäisyyden hallitus, jossa olivat edustettuna kaikki yli 20 kansanedustajan paikkaa vaaleissa saaneet puolueet.[1]
ANC sai 62,7 % vaaleissa annetuista äänistä, joka jäi hiukan alle perustuslain muuttamiseksi vaaditusta 2/3 enemmistöstä. Maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi nousi Kansallispuolue 20,4 % kannatuksella. 9. toukokuuta Etelä-Afrikan uusi parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan uudeksi presidentiksi.[2] ANC:n ja Kansallispuolueen lisäksi ministerinpaikkoja sai Inkatha-vapauspuolue, joka sai 10 % annetuista äänistä.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kansallisen yhtenäisyyden hallitus
Väliaikaisen perustuslain säännösten mukaan Perustuslaillisen kokouksen (engl. Constitutional Assembly, CA) tuli tehdä esitys uudesta perustuslaista 9. toukokuuta 1996 mennessä. Perustuslakituomioistuimen tarkastuksen ja Perustuslaillisen kokouksen kanssa käytyjen neuvottelujen päätteeksi uusi perustuslaki saatiin valmiiksi 2. joulukuuta 1996 ja presidentti Mandela vahvisti sen 10. joulukuuta. Perustuslaki astui voimaan 3. helmikuuta 1997. Kansallisen yhtenäisyyden hallituksen kausi jatkui vuoden 1999 vaaleihin asti, mutta 30. kesäkuuta 1996 Kansallispuolue erosi hallituksesta ja liittyi oppositioon.[3]
Mandelan presidenttikaudella hallitus paneutui maan uudistamiseen ja sen talouden avaamiseen. ANC loi uuden talouspoliittisen ohjelman GEAR:in (engl. Growth, Employment and Redistribution), joka perustui markkinalähtöiseen talouspolitiikkaan. Mandelan keskeisin tavoite oli kuitenkin apartheidin aiheuttamien traumojen sovittaminen. Mandelan toiminnan ansiosta maassa ei ole ilmennyt juurikaan poliittista väkivaltaa vuoden 1994 jälkeen.[3]
[muokkaa] Politiikka vuoden 1999 jälkeen
ANC:n on onnistunut kasvattamaan suosiotaan: vuoden 1999 vaaleissa sen kannatus oli 66,35 % ja vuoden 2004 vaaleissa 69,69 %.[4] Maan parlamentissa on kuitenkin edustettuna 16 eri puoluetta.[5] Nelson Mandelan jätettyä politiikan ennen vuoden 1999 vaaleja maan presidentiksi nousi Thabo Mbeki, joka uudelleenvalittiin vuonna 2004. Koska presidentin toimikaudet on rajoitettu kahteen tulee maan johtaja vaihtumaan vuoden 2009 vaalien yhteydessä.[6]
ANC:n tärkeimmät liittolaiset ovat olleet ammattiyhdistysliike COSATU ja Etelä-Afrikan kommunistinen puolue (SACP). Liitolaisten välisiin suhteisiin on viimeisten vuosien aikana muodostunut jännitteitä, kun COSATU ja SACP ovat vaatineet suurempaa vaikutusvaltaa päätettäessä maan makroekonomisesta poliitkasta. Toistaiseksi liittolaisia yhdistävät tekijät ovat olleet kuitenkin tärkeämpiä kuin erimielisyydet ja koalitio tullee jatkamaan toimintaasa tulevaisuudessakin.[7]
Maan keskeiseksi oppositiopuolueeksi on noussut kesäkuussa 2000 perustettu Demokraattinen allianssi (DA), joka syntyi Demokraattisen puolueen ja Uuden kansallispuolueen liitosta. DA:n puheenjohtaja toimii demokraattisen puolueen entinen puheenjohtaja Tony Leon. DA on pyrkinyt kasvattamaan suosiotaan maan mustan väestön keskuudessa, mutta ei ole toistaiseksi onnistunut. Sen kannattajakunta tulee pääasiassa valkoisesta keskiluokasta.[7]
Valkoiset oikeistopuolueet kuten konservatiivinen puolue ja avoimen rasistinen Afrikaner Weerstandsbeweging (AWB) ovat marginalisoituneet. Afrikaanerinationalistinen, buurien Volkstaatin perustamista ajava Vapausrintama plus ei myöskään ole onnistunut hankkimaan merkittävää kannatusta. Myös panafrikkalainen PAC on menestynyt vaaleissa huonosti.[7]
[muokkaa] Totuuskomissio
-
Pääartikkeli: Totuuskomissio
Vuonna 1995 kansallisen yhtenäisyyden hallitus nimitti Totuuskomission (engl. Truth and Reconciliation Commission,TRC) selvittämään apartheidin aikaisia rikoksia. Komissio kuuli rikoksen uhriksi joutuneiden todistuksia ja poliittisista syistä rikoksia tehneet saattoivat anoa komissiolta armahdusta täydellistä rehellistä tunnustusta vastaan.[8] Totuuskomissiota pidetään yleisesti onnistuneena yrityksenä selvittää maan traumaattista poliittista historiaa.[9] Totuuskomission puheenjohtajana toimi Nobelin rauhanpalkinnolla palkittu Etelä-Afrikan anglikaanisen kirkon emeritusarkkipiispa Desmond Tutu.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 D Burger. Government Communication and Information System: History Government Communication and Information System (GCIS). Viitattu 9.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa – The Rise and Fall of Apartheid, s. 109. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7.
- ↑ 3,0 3,1 Background Note: South Africa The Office of Electronic Information, Bureau of Public Affairs, manages this site as a portal for information from the U.S. State Department.. Viitattu 12.9. 2007. (englanniksi)
- ↑ National & Provincial Elections 2004 IEC. Viitattu 23.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ South Africa's political parties International Marketing Council of South Africa.. Viitattu 15.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ Mbeki quashes third-term whispers 06 February 2006 07:12. Mail&Guardian. Viitattu 23.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ 7,0 7,1 7,2 the Economist Intelligence Unit: Political forces Sep 12th 2006. The Economist. Viitattu 23.8. 2007. (englanniksi)
- ↑ Truth and Reconciliation Commission Website Totuuskomissio. Viitattu 12.9. 2007. (englanniksi)
- ↑ South Africans reconciled? 30 October, 1998. BBC. Viitattu 12.9. 2007. (englanniksi): "[TRC] was never meant to punish people, just to expose their role in crimes committed under apartheid. It is in this respect that the achievements of the Truth and Reconciliation Commission stand out."
 |
Tämä artikkeli tai osio loppuu kesken ja tarvitsee laajennusta. Tarkennus: |
