Espoon yleisradiomasto
Espoon yleisradiomasto on Espoon radio- ja televisioaseman yhteydessä Latokasken tuntumassa Saunalahdessa Harmaakalliolla sijaitseva masto. Maston korkeus maanpinnasta vuonna 1971 oli 303 metriä. Korotuksen jälkeen siitä tuli 326-metrinen[1] ja se on Suomen kolmanneksi korkein rakennelma Hollolan Tiirismaan ja Haapaveden radio- ja televisiomastojen jälkeen. Kiimingin radiomasto tosin on yhtä korkea. Radio- ja televisioasema valmistui vuonna 1971. Asemaa laajennettiin vuonna 1988, jolloin rakennettiin myös nykyinen masto.[1]
Espoon radio- ja televisioasema käytti alkuaan amerikkalaista tekniikkaa. Suomalaisten tv-lähetysten välittyessä aseman ansiosta tehokkaasti myös Pohjois-Viron televisiovastaanottimiin, heräsi Neuvosto-Virossa epäilyjä siitä, halusivatko amerikkalaiset Suomen tv-kuvan näkyvän Virossa. Sakari Kiuru, joka toimi Yleisradion pääjohtajana vuosina 1980–1989, sanoi YLEn TV-uutisille helmikuussa 2011, että kyseinen lähetin ei ollut ylitehoinen eikä amerikkalaisilla ollut mitään tekemistä tämän tv-aseman kanssa: “Kyllä me tarvittiin se, sillä piti päästä sisämaahan, kauas länteen ja itään, se on rannalla, eihän siinä mitään, ja puheet siitä, että amerikkalaiset olisivat sitä rahoittaneet, […] ole mitään tekemistä, se oli Yleisradion budjetista rahoitettu.” Yrjö Länsipuro, joka toimi Yleisradion Moskovan kirjeenvaihtajana vuosina 1981–1987, sanoi samassa lähetyksessä 24.2.2011, että hänen mielikuvansa mukaan Neuvostoliitosta yritettiin vaikuttaa Espoon yleisradiomaston käyttöön, mutta suomalaisilla oli asiaan selkeä vastaus: “Tää on teknikkaa, jolle ei mitään voida.”[2]
| Asema | Taajuus yleis- ohjelmalle |
Lähetysteho yleis- ohjelmalle |
Taajuus rinnakkais- ohjelmalle |
Lähetysteho rinnakkais- ohjelmalle |
Taajuus ruotsin- kieliselle ohjelmalle |
Lähetysteho ruotsin- kieliselle ohjelmalle |
Taajuus paikalliselle ohjelmalle | Lähetysteho paikalliselle ohjelmalle | Maston korkeus maasta | Lähetys- paikan korkeus maasta |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Espoo | 94,0 MHz stereofoninen 91,9 MHz stereofoninen (1.6.1982) [3] 106,2 MHz t-kok 1 (1.8.2010) [4] 92,5 MHz t-kok 6 (1.8.2010) [4] 96,2 MHz toimiluvanvarainen (1.8.2010)[4] |
60 000 W | 91,9 MHz stereofoninen 94,0 MHz stereofoninen (1.6.1982) [3] |
60 000 W | 98,8 MHz stereofoninen | 60 000 W | 90,3 MHz monofoninen ja 97,5 MHz monofoninen (1.6.1982) [3] |
10 000 W suunnatulla antennilla | 303 m (1971) 326 m (1988) [1] |
44 m |
Viitteet [muokkaa]
- ↑ a b c Digita Oy:n lehdistötiedote 20.3.2002
- ↑ TV-uutiset, YLE TV1, 24.2.2010, klo 20.30.
- ↑ a b c Yleisradion jakelutekniikka 1.6.1982
- ↑ a b c Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen 4 ja 5 §:n muuttamisesta, viestintäministeri Suvi Lindén, 23. kesäkuuta 2010, Helsinki
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Espoon radio- ja televisioasema kartalla Google Maps.
Koordinaatit:
Sivulta puuttuu