Esko Eerikäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esko Eerikäinen
Henkilötiedot
Syntynyt20. lokakuuta 1973 (ikä 50)
Bogotá, Kolumbia
Ammatti showtanssija, radio- ja televisiojuontaja

Esko Ensio Eerikäinen (s. 20. lokakuuta 1973 Bogotá, Kolumbia)[1] on suomalainen televisioesiintyjä, uransa päättänyt Scandinavian Hunks -tanssija sekä radio- ja televisiojuontaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eerikäisen isä oli Nurmeksessa vuonna 1913 syntynyt liikemies ja kunniakonsuli.[2] Hänen äitinsä on kolumbialainen ja Eerikäisen äidinkieli on espanja.[3][4] Lapsuudessaan hän puhui vain espanjaa. Isänsä etnisen taustan hän tiedosti vasta kuusivuotiaana, mutta asiasta ei juuri puhuttu. Eerikäisen lapsuudenperheessä elettiin varsin perinteisesti. Vanhempien auktoriteetti oli ehdoton, ja isän työhuoneeseen ei menty koputtamatta.[5] Eerikäisen isällä oli takanaan jo yksi avioliitto, josta oli syntynyt kolme lasta.[6]

Eerikäinen alkoi opiskella kolumbialaisessa sisäoppilaitoksessa kahdeksanvuotiaana.[7] Kolumbian sisäinen vakaus alkoi horjua ja Eerikäisen isä ryhtyi järjestämään perheen muuttoa Suomeen. Kymmenvuotias Esko lähetettiin ensimmäisenä, kesällä 1984.[8] Hän muutti isotätinsä luo Kuopioon, missä hän vietti alkuun kesänsä. Tädin tytär oli jo aikaihminen ja asui puolisonsa kanssa Espoon Leppävaarassa. Eerikäinen asui enimmän ajan serkkunsa luona ja aloitti koulunkäynnin Leppävaarassa.[9] Ummikkona Suomeen muuttanut Eerikäinen omaksui suomen kielen nopeasti ja loppuvuoteen 1984 mennessä hänen puheessaan ei ollut enää sanottavasti vierasperäistä aksenttia.[10]

Eerikäisen isä kuoli alkuvuodesta 1986. Hänen äitinsä ja siskonsa muuttivat Suomeen keväällä 1987; perhe asettui Espoon Matinkylään.[11] Eerikäisen koulunkäynti sujui nihkeästi, hänen aikansa kului moottoripyörä- ja mopoharrastukseen, hauskanpitoon ja tyttöystäviin, kuten Tissi-Hanneleen ja Helppo-Päiviin.[12] 1990-luvun alussa Eerikäinen muutti tyttöystävänsä luokse Joensuuhun. Hän työskenteli kolme vuotta kehitysvammaisten hoitolaitoksessa ja toimi järjestyksenvalvojana Joensuun kapakoissa.[13]

Eerikäinen aloitti asepalveluksensa Kontiorannan kranaatinheitinkomppaniassa syksyllä 1994. Reserviin hän siirtyi jääkärinä.[14] Hänen avoliittonsa päättyi ja jonkin ajan kuluttua hän muutti Helsinkiin, missä hän sai työpaikan Venezuelan suurlähettilään autonkuljettajana.[15]

Eerikäinen osallistui vuonna 1998 Vuoden mies -kilpailuun, jossa hänet valittiin ensimmäiseksi perintöprinssiksi ja lehdistön ihannepojaksi.[16]

Eerikäinen kuului pitkään showtanssiryhmä Scandinavian Hunksin tunnetumpiin esiintyjiin. Kyseisessä ryhmässä esiintymisen hän aloitti 2000-luvun alussa. Lisäksi hän työskenteli helsinkiläisen Onnelan pääportsarina eli johtavana eteisvahtimestarina. Hunks-ryhmän markkinointi oli tehokasta ja se esiintyi täysille ravintolasaleille kautta Suomen, mutta käteen jäänyt tulo miestä kohden oli vähäinen.[17] Eerikäisestä kehkeytyi pian tanssiryhmän vetonaula, ”päämuna”, jonka oli oltava paikalla jokaisella kiertueella.[18]

2000-luvun puolessa välissä Eerikäisellä oli epäonnistunut kihlaus pohjoissuomalaisen naisen kanssa ja vuonna 2007 lyhytaikainen suhde eteläkorealaisen naisen kanssa.[19] Eerikäinen oli naimisissa Martina Aitolehden kanssa 2007–2011 ja heillä on yhteinen tytär. Pariskunnan elämää seurattiin kahden tuotantokauden verran tositelevisiosarjassa Vauvakuumetta (2010) ja Isku Kolumbiaan (2011). Vuonna 2013 Eerikäinen osallistui Julkkis Big Brotheriin ja Kaksi julkkista ja yhdet häät -ohjelmaan. Aiemmin samana vuonna hän esiintyi risteilyisäntänä Liv-televisiokanavan ohjelmassa Sinkkulaiva.[20] Eerikäisen ja Aitolehden lyhyehkö avioliitto ei ollut erityisen onnellinen, Eerikäinen luonnehti Aitolehteä ”eräänlaiseksi Kiroilevan siilin ja Anu Saagimin risteytykseksi”.[21]

Vuonna 2012 Eerikäinen työskenteli Janne Katajan juontajaparina Radio Suomipopin aamuohjelmassa.[22] Keväällä 2013 hän juonsi Spin FM -kanavalla Hate it or love it -ohjelmaa ystävänsä Niko Nousiaisen kanssa.[23]

Helmikuussa 2014 Eerikäinen oli kohdehenkilönä helsinkiläisen Apollo Live Club -ohjelmaravintolan Roast-komediatapahtumassa, johon osallistui ”roastaajien” ominaisuudessa Janne Porkka, Miika Pettersson, Jucci Hellström, Antto Terras, Martina Aitolehti, JP Kangas ja Ali Jahangiri.[24]

Eerikäisen ura Scandinavian Hunks -ryhmässä päättyi kesällä 2014, minkä jälkeen hän opiskeli media-alaa Laajasalon opistossa Helsingissä. Kesällä 2015 Eerikäinen juonsi The Voice -radiokanavan ohjelmaa ja keväällä 2016 hän aloitti Radio Novan juontajana.[25] Syksyllä 2019 Eerikäinen alkoi juontaa MTV3-kanavan Hitlist-musiikkiohjelmaa.[26]

Elokuussa 2016 ilmestyi Antto Terraksen kirjoittama ja Liken kustantama Esko – Stripparin tarina -elämäkerta.[27]

Maaliskuussa 2022 Eerikäinen näytteli Petri Simolaa saippuasarjassa Salatut elämät.[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Terras, Antto: Esko - stripparin tarina. Helsinki: Like Kustannus Oy, 2016.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Etelä-Saimaa 24.12.2009, s.16
  2. Terras, s. 29 ja 34
  3. Esko Eerikäinen Iltalehti.fi
  4. Martina Aitolehti: Ihan tavallinen mutsi? Kaksplus.fi
  5. Terras, s. 13 ja 14
  6. Terras, s. 31
  7. Terras, s. 21
  8. Terras, s. 40
  9. Terras, s. 43
  10. Terras, s. 50 ja 57
  11. Terras, s. 60, 65 ja 66
  12. Terras, s. 79
  13. Terras, s. 93–96 ja luku "Karaistunut Esko: Sain puukosta!"
  14. Terras, s. 106 ja 107
  15. Terras, s. 118
  16. Me Naiset | Olisitko muistanut? 15 suomalaisjulkkista, jotka tulivat tunnetuksi jostain ihan muusta kuin mistä heidät nykyään tunnetaan Ilta-Sanomat. 9.11.2020. Viitattu 23.3.2021.
  17. Terras, s. 133 ja 134
  18. Terras, s. 193
  19. Terras, luvut "Esko: Kihlasin ja kaduin" ja "Esko: Rakastuin ehkä kiinalaiseen"
  20. Livtv.fi: Ohjelmaesittely (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. Terras, s. 192
  22. Mtv.fi: Janne Kataja lopettaa Radio Novalla (Arkistoitu – Internet Archive)
  23. Spin FM: Hate it or love it
  24. Apollo Roast vol. 2: Esko Eerikäinen (Arkistoitu – Internet Archive)
  25. Terras, s. 238 ja 245
  26. Suosikkijuontaja Esko Eerikäinen debytoi televisiossa – rinnalla nähdään Shirly Karvinen www.iltalehti.fi. Viitattu 14.8.2019.
  27. Esko – stripparin tarina Like. Viitattu 20.8.2016.
  28. Silander, Iriz: Jättiyllätys! Esko Eerikäinen hyppää Salkkarit-rooliin MTV Uutiset. 16.3.2022. Viitattu 24.3.2022.