Maatalousyhteiskunta
Maatalousyhteiskunta eli agraariyhteiskunta on yhteiskunta, jonka bruttokansantuotteesta maatalous muodostaa valtaosan ja ihmisistä valtaosa työskentelee maatalouden parissa. Maatalousyhteiskuntaa edelsi metsästäjä-keräilijäyhteiskunta ja sitä seurasi teollisuusyhteiskunta. Siirtyminen kohti maatalousyhteiskuntaa alkoi neoliittisesta vallankumouksesta, jolloin ihmiset alkoivat itse kasvattaa ruokansa. Uusi tuotantomuoto mahdollisti yhteisöjen ja organisaatioiden kasvun, mikä lopulta johti sivilisaatioiden syntyyn. Väestönkasvun myötä maanviljelystä tuli vähitellen yhteiskunnan talouden välttämätön perusta.lähde?
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: Tässä osioissa esitetään paljon väitteitä ja yleistyksiä, jotka tarvitsisivat lähteitä ollakseen luotettavia |
Maatalousyhteiskuntia on esiintynyt eri puolilla maailmaa jopa 11 000 vuoden takaa aina nykypäivään asti. Suuren ajallisen ja paikallisen vaihtelun vuoksi ne eivät muodosta yhtenäistä kulttuurimuotoa, mutta tiettyjä yhtenäisiä piirteitä niillä voidaan havaita.
Maatalousyhteiskunnassa maatalous oli ihmisten pääosan elinkeino ja koko muu yhteiskunta perustui maatalouden ylijäämään. Maatalouden ylijäämä mahdollisti erikoistumisen, esimerkiksi pappien, hallinnon, sotilaiden ja käsityöläisten elättämisen. Abstraktimmin ylijäämä mahdollisti uskonnon, tieteen, taiteen ja tekniikan uudenlaisen kehittymisen, mutta teollisuuden ja tiedon merkitys oli silti hyvin vähäinen verrattuna maatalouteen.
Maatalousyhteiskuntaa luonnehtii syklinen ajankäsitys, yksinkertaisuus, pysyvyys ja luonnon yliherruus ihmiseen nähden. Maatalousyhteiskunnan vaikuttaminen perustui pääosin väkivaltaan, sodankäyntiin. Maatalousyhteiskunta on keskeisesti aluksi valtiota pienempi ja myöhemmin valtiollinen ilmiö.
Maatalousyhteiskunnassa esineet tehtiin käsityönä. Niiltä puuttui pitkälti yhteensopivuus, eli esimerkiksi miekan tuppi valmistettiin tietylle miekkayksilölle. Arvokkaampia käsityötuotteita luonnehti usein koristeellisuus ja korkea työn laatu.
Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maatalousyhteiskuntien talous koostuu pääsin maataloustuotannosta. Verrattuna sitä edeltäneisiin metsästäjä-keräilijä-kulttuureihin ihmiset eivät vain kerää ympäristössä satunnaisesti esiintyvää ravintoa, vaan vaikuttavat omalla työllään ravinnon sijaintiin, määrään ja laatuun. Maatalousyhteiskunta pyrkii lisäämään vaikutustaan ympäristöönsä ja muokkaamaan sitä mieleisekseen. Kasvava maatalousyhteiskunta ottaa haltuunsa yhä suuremman osan maapallon ekosysteemeistä.[1]
Maatalousyhteiskuntien lähes ainoa energianlähde on kasvien vuotuinen fotosynteesin avulla keräämä aurinkoenergia. Tämä energia siirtyy hyödylliseen käyttöön pääasiallisesti ihmisten ja kotieläinten lihasvoiman avulla, jonka ylläpitäminen edellyttää ravinnosta saatavia kaloreita. Muita keinoja ovat muun muassa lämmön tuottaminen biomassaa polttamalla sekä biomassan hyödyntäminen rakennusmateriaalina. Yhteiskunnan perustuminen lihasvoimaan rajoittaa sen kompleksisuuden astetta, sillä ihmisten ja eläinten fyysiset ominaisuudet mahdollistavat vain tietyn työn kokonaismäärän.[2]
Maatalousyhteiskunnat edustavat suurempaa kompleksisuuden astetta kuin metsästäjä-keräilijä-kulttuurit. Niissä esiintyy yleensä yhteiskunnallista kerrostuneisuutta ja keskitettyä hallintoa. Tämä on mahdollista maatalouden ylijäämän avulla. Maatalousyhteiskuntien ruoantuotannon EROEI-suhteen on arvioitu olleen ajasta ja paikasta riippuen lukujen 1,1 ja 1,6 välissä, mikä tarkoittaa sitä, että noin 10–40 prosenttia tuotannosta on voitu käyttää muuhun kuin maataloustuotannon itsensä ylläpitämiseen.[3] Ylijäämä on ollut riittävä sivilisaatioiden kehittymiselle, mutta ravinnontuotantoon on tarvittu kuitenkin yleensä ainakin 80 % väestöstä, mikä on suuri määrä verrattuna nykyisiin teollisuusyhteiskuntiin.[4]
Maatalousyhteiskuntien tuotannon kasvattaminen edellyttää joko laajenemista tai tuotannon intensiivisyyden lisäämistä. Laajeneminen on saattanut tapahtua joko valtaamalla alueita muilta yhteiskunnilta sodankäynnin avulla, tai valtaamalla ekologisia lokeroita muilta eliölajeilta uusia peltoja raivaamalla.[5] Tuotannon intensiivisyyttä on voitu lisätä erilaisilla teknisillä ratkaisuilla, jotka kaikki kuitenkin ovat edellyttäneet työn määrän lisäämistä peltoalaa kohden. Antropologi Joseph Tainter huomauttaa, että molemmat keinot ovat alisteisia alenevan rajahyödyn laille. Laajeneminen on aloitettu yleensä parhaimmista viljelyalueista, mutta niiden jo ollessa käytössä on ollut pakko edetä huonommille alueille. Työn määrän lisääminen peltoalaa kohden ei puolestaan tuota ikuisesti uutta ylijäämää, vaan vaadittavan työn määrä kasvaa nopeammin kuin pellon tuotto, jolloin ylijäämä kutistuu. Pyrkimykset tehostaa ja kasvattaa maatalousyhteiskuntaa ovat johtaneet lopulta siten lähes säännönmukaisesti yhteiskunnalliseen romahdukseen.[6]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Maatalouden historia
Synty ja varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siirtyminen metsästäjä-keräilijä-kulttuureista maatalousyhteiskuntaan on tapahtunut ihmiskunnan historiassa itsenäisesti ainakin kuusi kertaa. Ensimmäisenä siirtyminen kohti ruoantuotantoa alkoi Lounais-Aasiassa noin 11 000 vuotta sitten. Tästä riippumattomasti sama kehitys alkoi Kiinassa 9 000 vuotta sitten, Meksikossa 6 000 vuotta sitten sekä Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 5 000 vuotta sitten. Kaakkois-Aasian osalta ajoitus on epävarma.[7]
Prosessi sai alkunsa, kun ihminen ryhtyi keräämisen sijasta hoitamaan kasveja, tehostaakseen niistä saamaansa energiaa, lääkeaineita tai muita hyödynnettäviä osia. Merkittävä muutos oli, kun ihminen siirtyi energiansaannissaan metsästyksestä, kalastuksesta ja keräilystä pääosin maataloustuotteisiin ja kotieläinten pitämiseen. Syy siirtymiseen on epävarma, koska maanviljely vaatii enemmän työtä kuin metsästäminen ja keräily. Muita haittapuolia olivat ruokavalion yksinkertaistuminen, riippuvaisuus tiettyyn paikkaan sidotusta epävarmasta sadosta, tautien helpompi leviäminen sekä sosiaaliset ongelmat, kuten yhteiskunnan epätasa-arvoistuminen ja lisääntyneet konfliktit. Mahdollisesti siirtymä tapahtuikin pakotettuna, ehkä väestönkasvun tai ilmastonmuutoksen seurauksena.[8]
Maanviljelyn kanssa rinnakkain kehittyi paimentolaisuus, joka perustui liikkuvalle karjanhoidolle. Halki koko maanviljelysyhteiskunnan historian on maanviljelijöiden ja paimentolaisten välillä esiintynyt vastakkainasettelua, useimmiten paimentolaisten hyökätessä jatkuvasti maanviljelijöiden alueille. Asetelma vaikutti huomattavasti muun muassa Rooman valtakunnan ja Kiinan historiaan.[9]
Maatalous synnytti tiiviimmän yhteisön, jolloin kontaktien ja tiedon vaihdon määrä kasvoi. Suurempi yhteisö vaati uutta suurempaa organisaatiota ihmismäärien, suurempien töiden ja erikoistuneemman yhteisörakenteen hallintaan. Edeltävä vaihe, eli suurriistan metsästys oli jo luonnut uuden organisaation pohjaa. Vuoden 3500 jälkeen kehitys kulki kohti kaupunkikulttuuria ja varhaisia korkeakulttuureita. Mesopotamiassa, Indus-joen varrella, Kiinassa, Väli-Amerikassa ja Perussa syntyi imperiumeja, jotka ulottivat vaikutustaan yhä laajemmalle. Aluksi johtajina toimivat uskonnolliset johtajat, mutta vähitellen valta siirtyi lisääntyneen sodankäynnin myötä maallisille hallitsijoille. Syntyi maatalousyhteiskunnille tyypillinen asetelma, jossa sotilaallisen ja uskonnollisen eliitin hallitseva vähemmistö verotti ankarasti yhteiskunnan tuottavaa enemmistöä eli talonpoikia.[10]
Leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maatalousyhteiskunta levisi voimakkaasti ympäri maailmaa vuosien 200–1300 välillä. Liikenneyhteydet Euroopan, Aasian ja Afrikan välillä lisääntyivät ja alkuaan saarekkeina kehittyneet maatalousyhteiskunnat nivoutuivat yhtenäisiksi maatalousvyöhykkeiksi. Kulttuuriset tuotteet ja viljelykasvit levisivät entistä helpommin. Joissakin tapauksissa, kuten Afrikan sademetsäalueiden viljelyynotossa, alueen ensimmäiset viljelykasvit olivat toisesta maanosasta tuotuja. Euroopassa väestö kasvoi voimakkaasti sydänkeskiajalla ja yhä uusia alueita raivattiin pelloiksi.[11]
Vuosina 1300–1500 maanviljelyn maantieteellinen leviäminen hidastui, koska parhaimmat viljelyalueet vanhan maailman alueella olivat jo otettu käyttöön, 1200-luvulta alkanut ilmaston kylmeneminen ei suosinut huonompien alueiden käyttöönottoa sekä johti useisiin katovuosiin, musta surma ja muut kulkutaudit hidastivat väestönkasvua ja kauempana Euroopasta sijaitsevia mantereita ei ollut vielä löydetty. Euroopan väkiluku ei kasvanut vuosien 1300 ja 1500 välillä.[12]
Uusi, entistä nopeampi maatalouden leviämisvaihe alkoi löytöretkien myötä 1500-luvulla. Eurooppalaiset perustivat plantaaseja kaikkialla minne menivät, ja suuret alueet Australiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa joutuivat ensimmäistä kertaa tekemisiin laajamittaisen maanviljelyn kanssa. Uusia maataloustuotteita, kuten peruna ja maissi, levisi Eurooppaan, mutta vielä merkityksellisempi oli siirtomaiden ekologinen kolonisaatio. Tulevan Yhdysvaltain itärannikon kasvi- ja eläinmaailma koki perusteellisen muutoksen, kun alue raivattiin maanviljelysmaiksi. Parantuneiden kuljetusyhteyksien ansiosta maataloustuotteita voitiin entistä helpommin kuljettaa matkojen päähän, mikä johti alueelliseen erikoistumiseen ja mahdollisti voimakkaamman kaupungistumisen kauppaverkostojen keskusalueilla.[13]
Siirtyminen teollisuusyhteiskuntaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Siirtyminen maatalousyhteiskunnasta kohti teollisuusyhteiskuntaa alkoi Englannista 1700-luvulla kivihiilen kasvaneeseen hyödyntämiseen perustuneen teollisen vallankumouksen myötä. Siirtyminen vuotuisesta aurinkoenergiasta miljoonien vuosien aikana kerääntyneeseen fossiiliseen energiaan antoi yhteiskunnille käyttöön aivan uusia mahdollisuuksia.[14] Aluksi yhteiskunnan rakennemuutos oli kuitenkin hidasta ja suurin osa väestöstä pysyi edelleen maanviljelyn parissa. Samaan aikaan monissa paikoissa maailmaa siirtyminen metsästäjä-keräilijä-kulttuureista kohti maanviljelysyhteiskuntaa oli vasta alkamassa, kuten Pohjois-Amerikan keski- ja länsiosissa.[15]
Teollistuvissa maissa teollinen tuotanto oli kasvamassa maataloustuotannon ohi. Maaöljyn käyttöönotto ja polttomoottorin keksiminen johtivat maatalouden koneistamiseen, minkä myötä väestö siirtyi maaseudulta kaupunkeihin ja maanviljelystä teollisuus- ja toimistotöihin.[16] Suomessa maatalousyhteiskunta eli vielä toisen maailmansodan alkaessa vahvana, mutta vuosina 1950–1970 Suomessa koettiin poikkeuksellisen nopea rakennemuutos, johon liittyivät kaupungistuminen, teollistuminen, koulutuksen lisääntyminen ja fossiilisten polttoaineiden kasvanut hyödyntäminen. Nykyisellään vain muutama prosentti Suomen väestöstä toimii maatalouden parissa.[17]
Sama fossiilisiin polttoaineisiin perustuva siirtyminen maatalousyhteiskunnasta kohti teollisuusyhteiskuntaa jatkuu edelleen maailman ns. kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa, missä suuri osa väestöstä asuu edelleen maaseudulla ja elää maanviljelystä.[18]
Siirtyminen teollisuusyhteiskuntaan ei ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että maatalous olisi menettänyt merkityksensä. Modernit yhteiskunnat ovat riippuvaisia maatalouden tuotteista ja ne kuluttavat niitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.[19]
Tulevaisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mikäli teollistuminen jatkuu tulevaisuudessa edelleen maailman kehittyvissä maissa, väistyy maatalousyhteiskunta yhä syrjemmälle 2000-luvun aikana. Toisaalta jotkut arvelevat tulevaisuudessa tapahtuvan ihmisten paluun maanviljelyn pariin, kun fossiilisten polttoaineiden väheneminen pakottaa yhteiskunnat yksinkertaistamaan itseään. Mahdollisena paluuseen johtavana laukaisijana saattaa toimia ilmastonmuutos tai öljyhuippu. Ongelmalliseksi asian tekee se, että teollistumisen myötä maailman väkiluku on kasvanut huomattavasti ja nykyistä väestömäärää ei voi ruokkia ilman teollistunutta maataloustuotantoa.[20][21][19]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 67.
- ↑ Richard Heinberg (2003): The Party's Over: Oil, War, and the Fate of Industrial Societies, ss. 9–32.
- ↑ Stuart Staniford (2010): The Net Energy of Pre-Industrial Agriculture, viitattu 4.9.2011.
- ↑ Charles Hall (2009): What is the Minimum EROI that a Sustainable Society Must Have?
- ↑ William R. Catton (1980): Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change, ss. 26–28.
- ↑ Joseph Tainter (2000): Problem Solving: Complexity, History, Sustainability. Population and Environment, s. 3–41.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 50.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 48–69.
- ↑ S. Leder (2005): Nomadic and Settled Peoples in Steppe Landscapes and within Statehood, viitattu 6.9.2011.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 71–98.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, ss. 145–156, 208.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 208.
- ↑ J.R. McNeill ja W.H. McNeill (2003): Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan, s. 296–309.
- ↑ Tony Wrigley (2011): Opening Pandora’s box: A new look at the industrial revolution, viitattu 31.8.2011
- ↑ William R. Catton (1980): Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change, ss. 25–30.
- ↑ William R. Catton (1980): Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change, ss. 157–182.
- ↑ P. Haapala (2006): Suomalainen rakennemuutos. Teoksessa: Historiallinen käänne. Johdatus pitkän aikavälin historian tutkimukseen, ss. 91–124.
- ↑ T. Tamminen: Aasian jättien kaksinkamppailu. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b P. Salonius (2008): Agriculture: Unsustainable Resource Depletion Began 10,000 Years Ago, viitattu 6.9.2011.
- ↑ Frank Kaminsky (2008): Review: The Long Descent by John Michael Greer (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 6.9.2011.
- ↑ O. De Schutter ja G Vanloqueren (2011): The New Green Revolution: How Twenty-First-Century Science Can Feed the World (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 6.9.2012.