Esiinhuuto
Esiinhuuto oli aiemmin suomalaisen oikeudenkäynnin osa, jossa paikalle saapuneille asianosaisille ilmoitettiin jutun esille ottamisesta.[1] Esiinhuudosta säädettiin vuoden 1734 lain oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 pykälässä.[2] Esiinhuudosta luovuttiin vuoden 1961 alussa, kun pykälää muutettiin lailla oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (362/1960). Hovioikeuden ensimmäisenä tuomioistuimena tutkimissa asioissa esiinhuuto tapahtui haasteessa määrättynä päivänä. Asiasta säädettiin oikeudenkäymiskaaren 27 luvun 4 pykälässä.[2] Hovioikeuden osalta esiinhuudosta luovuttiin toukokuun alussa 1998, kun laki oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta (165/1998) tuli voimaan.
Konkurssioikeudenkäynnissä esiinhuuto oli konkurssimenettelyn osa, jossa velallisella ja velkojilla oli mahdollisuus tehdä muistutus valvottuja saatavia vastaan. Esiinhuuto oli tuomioistuimen erillinen istunto valvontapäivän jälkeen, mutta ennen konkurssituomion antamista. Raastuvanoikeudessa oli kaksi esiinhuutoa ja kihlakunnanoikeudessa yksi.[1][3] Konkurssioikeudenkäynnissä suoritettavasta esiinhuudosta säädettiin vuoden 1868 konkurssisäännössä pykälässä 35. Esiinhuuto siirtyi historiaan, kun pykälää muutettiin lailla konkurssisäännön muuttamisesta (1027/1993), joka tuli voimaan joulukuun alussa 1993.