Esa Åkerlund

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Esa Kalle Vihtori Åkerlund[1] (s. 5. heinäkuuta 1969[2]) on porvoolainen romani[3] ja ammatiltaan hevosmies[4]. Hän murhasi entisen vaimonsa Liv van der Hoek-Åkerlundin[5] syyskuussa 1995 Pernajan Isnäsissä. Samalla hän haavoitti vaimonsa veljeä ja tämän naisystävää. Vuonna 1996 hänet tuomittiin murhasta, kahdesta tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta, uhkauksista, törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui joulukuussa 2009.[6][7]

Jo ennen vaimonsa murhaa Åkerlund oli tuomittu käräjäoikeudessa taposta. Hovioikeus kuitenkin vapautti hänet syytteestä. Puukotuksen uhriksi oli joutunut lokakuussa 1993 Askolassa 28-vuotias ravintolan järjestyksenvalvojana toiminut mies. Teko oli tehty Åkerlundin puukolla.[8]

Åkerlund surmasi Porvoossa heinäkuussa 2010 ampumalla kolme ihmistä.[6] Videokuvissa tekijä Åkerlund näkyi selvästi, ja ensin pitkään kiistettyään syyllisyytensä Åkerlund lopulta myönsi teon.[9]

Porvoon ampumavälikohtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoon ampumavälikohtaus tapahtui Porvoon McDonaldsin autokaistalla 6. heinäkuuta 2010. Ampumavälikohtauksessa kuoli kolme miestä, joista kaksi kuoli välittömästi ja yksi vasta sairaalassa. Välikohtaus sattui noin kello kahden aikaan aamuyöllä,[10] ja tapahtumat alkoivat ilmeisesti sanaharkasta.[11] Ampujalla ei ollut lupaa aseen hallusapitoon, mutta aseen luvallinen hallussapitäjä oli pari kuukautta ennen ammuskelua myynyt aseen ja noin 50 patruunaa ilman ostolupaa kahdelle tuntemattomalle miehelle.[12]

Åkerlundia syytettiin lokakuussa 2010 alkaneessa oikeudenkäynnissä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa kolmesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Syyttäjä vaati tälle 15 vuoden rangaistusta, joka pitäisi istua ns. päivästä päivää eli ilman mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen. Oikeus määräsi videon, jolle ampuminen tallentui, uhrien omaisten pyynnöstä salaiseksi 25 vuodeksi.[13]

16. helmikuuta 2011 Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Åkerlundin 15 vuodeksi vankeuteen kolmesta taposta ja ampuma-aserikoksesta. Oikeus määräsi hänet suorittamaan koko rangaistusaikansa vankilassa. Mielentilatutkimuksen mukaan Åkerlund toimi tekohetkellä täydessä ymmärryksessä. Vaarallisuusarvio totesi hänen olevan erityisen vaarallinen toisen hengelle ja terveydelle.[14]

Åkerlund valitti tuomiostaan. Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden päätöksen ennallaan 8. syyskuuta 2011.[15] Hän haki valituslupaa myös korkeimmasta oikeudesta, joka ei kuitenkaan ottanut tapausta käsiteltäväkseen.[16]

Tapaus herätti huomiota myös Yhdysvalloissa, jossa ihmeteltiin Suomen elinkautistuomion lyhyyttä.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Porvoon ampuja vangittiin. Alibi, 9.7.2010. Artikkelin verkkoversio Viitattu 17.7.2010.
  2. Juhliko Porvoon surmista epäilty syntymäpäiviään?. Ilta-Sanomat, 8.7.2010. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.7.2010.
  3. Porvoon ampumisesta selvinneiden pakomatka: "Kaikki tapahtui todella nopeasti" mtv3.fi. 25.10.2010. Viitattu 25.10.2010.
  4. Roppola, Juha: Tällainen on Porvoon surmista epäilty iltalehti.fi. 7.7.2010. Viitattu 10.7.2010.
  5. Helsingin Sanomat 25.7.1996
  6. a b Porvoon ampujaksi epäilty tuomittu aiemmin vaimonsa murhasta 06.07.2010. MTV3. Viitattu 8.7.2010.
  7. Porvoon epäilty sai elinkautisen vaimonsa murhasta 1996 HS.fi. 6.7.2010. Viitattu 10.7.2010.
  8. Rantalainen, Tiia: Tappotuomio peruttiin iltalehti.fi. 9.7.2010. Viitattu 10.7.2010.
  9. Porvoon ampuja tunnusti syyllisyytensä. Ilta-Sanomat, 9.7.2010. Artikkelin verkkoversio Viitattu 9.7.2010.
  10. Porvoon ampumistapaus poliisi.fi. 8.7.2010. Poliisi. Viitattu 10.7.2010.
  11. Poliisilla uutta tietoa — näin Porvoon ammuskelu eteni. Ilta-Sanomat, 8.7.2010. Artikkelin verkkoversio Viitattu 8.7.2010.
  12. Poliisi on selvittänyt Porvoon surma-aseen alkuperää Itä-Uudenmaan poliisi tiedottaa. 15.7.2010. Itä-Uudenmaan poliisi. Viitattu 3.6.2012.
  13. Syyttäjä vaatii Porvoon ampujaa 15 vuodeksi vankilaan MTV3.fi. 25.10.2010. Viitattu 25.10.2010.
  14. Porvoon autokaista-ampujalle 15 vuotta vankeutta hs.fi. 16.2.2011. Viitattu 16.2.2011.
  15. Esa Åkerlundin tuomio pysyi hovioikeudessa uusimaa.fi. 8.9.2011. Viitattu 8.9.2011.
  16. Ei valituslupaa Porvoon autokaista-ammuskelijalle Ilta-Sanomat. 23.3.2012. STT. Viitattu 28.7.2012.
  17. CNN:n lukijat pöyristyivät elinkautisen pituudesta Suomessa MTV3.fi. 7.7.2010. Viitattu 10.7.2010.