Erik Adolf von Willebrand

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik Adolf von Willebrand (1. helmikuuta 1870 Vaasa12. syyskuuta 1949 Pernaja)[1] oli Helsingin yliopistossa työskennellyt professori ja hänen mukaansa nimetyn verenvuototaudin, von Willebrandin taudin, löytäjä.[2]

Von Willebrandin vanhemmat olivat hovineuvos Fredrik Magnus Willebrand ja Signe Estlander ja puoliso vuodesta 1900 Walborg Maria Antell, senaattori Kasten Antellin tytär. Von Willebrand syntyi suomenruotsalaisen Willebrandin perheen kolmanneksi lapseksi.[3] Willebrand tuli ylioppilaaksi Vasa Lyceumista 1888 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 1896, lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi hän väitteli 1900. Hän oli Helsingin yliopiston dosentti 1903–1930, Helsingin diakonissalaitoksen sairaalan 1. sisätautiosaston esimies 1908–1935 ja ylilääkäri 1922–1931. Hän hoiti sisätautiopin professorin virkaa yliopistossa useaan eri otteeseen 1908–1922 sai professorin arvonimen 1930.[1][2]

Von Willebrand oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1897, 1904–1905 ja 1905–1906.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kuka kukin oli Viitattu 14.4.2021.
  2. a b Biografiasampo: Erik Adolf von Willebrand Viitattu 14.4.2021.
  3. von WILLEBRAND, Erik blf.fi. December 2014. Swedish
  4. Helsingin yliopisto: opettajat ja virkamiehet vuodesta 1828. 2, L - Ö / Tor Carpelan ja L. O. Th. Tudeer., s. 584. Erik Adolf von Willebrand. Tuntematon, 1925. Kansalliskirjasto (viitattu 14.04.2021).