Erick Hawkins

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erick Hawkins (23. huhtikuuta 190923. marraskuuta 1994) oli yhdysvaltalainen tanssija, koreografi ja tanssinopettaja. Hän on kehittänyt myös oman tanssitekniikkansa – Hawkins-tekniikan.

Nuoruus ja opiskeluvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erick Hawkins syntyi Coloradon Trinidadissa, alueella joka on voimakkaasti meksikolais- ja intiaanikulttuurien vaikutuksessa. Ensimmäisen innoituksensa tanssiin hän sai kuudentoistavuoden iässä Harald Kreutzbergin (1902–1968) johdattamana. Kiinnostus ihmiskehon ja sen estetiikan tutkimiseen vei hänet opiskelemaan Harvardin yliopistoon. Tanssiharjoittelun hän aloitti klassisella baletilla George Balanchinen ja Lincoln Kirsteinin perustamassa School of American Ballet'ssa, josta hänet kutsuttiin koulun oppilaista perustettuun American Ballet -ryhmään. Hawkins kutsuttiin tanssijaksi myös Ballet Caravaniin, joka oli 1936 perustettu pieni kiertävä, erityisesti kansallisiin aiheisiin keskittynyt balettiryhmä. Tälle ryhmälle Hawkins teki myös ensimmäisen koreografiansa 1937.

Martha Graham - taiteijoiden avioliitto ja yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Balettigenren tarjoamat ilmaisumahdollisuudet eivät kuitenkaan tyydyttäneet Hawkinsia ja hän hakeutui modernia tanssia edustavan Martha Grahamin ryhmään. Hänestä tuli ryhmän ensimmäinen miestanssija vuonna 1938. Hän toimi myös ryhmän "varajohtajana" eli harjoittajana, organisaattorina ja talouden puuhamiehenä ja kirjanpitäjänä etenkin 1940-luvulla ryhmän kasvaessa ja toiminnan laajentuessa. Graham ja Hawkins solmivat avioliiton 1948. Heidän suhteensa ja yhteistyönsä alkoi kuitenkin rakoilla ja välirikko huipentui 1950 Lontoon esitysten peruuttamiseen. Hawkinsin työsuhde Martha Graham Companyyn katkesi ja vuonna 1951 Hawkins avasi oman tanssikoulunsa. (Hawkins jatkoi koulunsa johdossa kuolemaansa 1994 saakka.) [1]. Grahamin ja Hawkinsin avioero astui voimaan 1954.

Hawkins ja tanssin filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irtauduttuaan Grahamista Hawkins alkoi keskittyä omaan koreografiseen työhön ja opettamiseen. Hän tutustui idän filosofioihin ja kinesiologiaan, jotka johtivat hänet pyrkimykseen kohti liikkeen virtaavuutta ja Grahamin puristeisen energiankäytön hylkäämiseen. Koreografiassaan hän kulki kohti abstraktimpaa suuntaa pois Grahamin dramaattisesta tyylistä. Grahamin tekniikassa hän oli miehenä erilaisen lantionrakenteensa vuoksi kohdannut vaikeuksia ja halusi selvittää, miten lattialla tapahtuvia harjoituksia voisi soveltaa miehille sopivammiksi. Myös balettiharjoittelusta hän oli saanut vakavan vamman. Niinpä hän otti pyrkimyksekseen etsiä harjoitusmenetelmää, jolla loukkaantumiset vältettäisiin. Isadora Duncanin ajatuksia seuraten hän halusi löytää luonnollisen tanssimisen tavan, johon Hawkinsin mukaan kuuluu myös tanssijan itsesuojeluvaisto. Hankkimalla tietoa kehon toiminnasta ja anatomiasta tanssija voi oppia välttämään vammoja ja liikkumaan luonnollisesti.

Hawkinsin ajatteluun ovat vaikuttaneet muun muassa hänen opintonsa antiikin kreikkalaisesta kulttuurista, amerikkalaisen filosofin F.S.C. Northropin teos The Meeting of East and West ja Eugen Herrigelin Zen ja jousella ampumisen taito. Hänen mielestään keho pitäisi nähdä "puhtaana tilana", jossa liike tapahtuu itsestään ponnistuksetta. Erityisesti zen-filosofia antoi ajatuksen pyrkimyksestä kokonaisvaltaisuuteen, joka saavutetaan tarkalla kehon tapahtumien tietämisellä ja tuntemisella (think-feel). Hawkins pitää taiteen yhtenä tehtävänä kauneuden "esineellistämistä" (objectify) ja toisena viisauden ja totuuden välittämistä. Hänen mukaansa jokaiselle on mahdollista löytää itsestään tanssillisuus – mitään erityisominaisuuksia ei edellytetä. Vain oma tieto kehosta ja tunto sen osissa on saatava kehittymään. Tanssijan on saavutettava tietoisuus sekä lähtökohdistaan että päämääristään.

Hawkins-tekniikan tärkeitä periaatteita on "antaa sen tapahtua" -periaate, johon zen-filosofian lisäksi on vaikuttanut Mabel Ellsworth Toddin kirja The Thinking Body. Myös rentouden periaate on olennainen ja Grahamin jännitteisen contractionin vastineeksi hän esittää de-contraction -käsitteen. Hawkinsin mukaan kireiksi jännitetyt lihakset eivät voi tuntea. Jotta rentous ei sekaantuisi passiivisuuteen, maksimaalisen contractionin (joka olisi katatoninen jännitystila) ja maksimaalisen de-contractionin (joka olisi tajuttoman ihmisen lihasrentous) välillä sijaitsevaa vaihtelevuutta pitäisi tanssijan oppia käyttämään niin laajasti ja joustavasti kuin mahdollista. Hawkins pitää liikkeen lähtökohtana niveliä, joista erityisesti lonkkanivelen alueen harjoittaminen ja muokkaaminen on painotettua. Lantio ja selkäranka muodostavat vartalon keskustan ja siihen liittyvien raajojen käytössä Hawkins käyttää mielikuvaa "tupsusta" (tassel). Hawkinsille on tärkeää, ettei painovoimaa vastaan taistella, vaan sen mukaisesti liikuttaessa nivelpintojen muoto johtaa liikkeen kaarevaan muotoon, joka tanssijalla tulee olla mielessään esimerkiksi hyppyyn lähtiessään. Opetuksessaan Hawkins painotti oppilaiden oma-aloitteisuutta.

Hawkins piti tärkeänä, että tanssia säesti elävä musiikki.[2] Hänen tavallinen työtapansa oli tilata musiikki vasta liikkeiden ollessa valmiita, jotteivät ne jäisi musiikin varjoon. Musiikin hän halusi toimivan itsenäisesti ja suhteen tanssiin olevan kontrapunktinen ennemmin kuin paralleelinen. Kun musiikki sävelletään vasta tanssin valmistumisen jälkeen, taataan niiden pyrkimys samaan päämäärään ilman että musiikki dominoi. Tärkeää Hawkinsille oli, että nykypäivän tanssissa käytetään myös nykypäivän musiikkia.

Yksi Hawkinsille tärkeä kysymys oli miestanssijan tehtävä ja olemus – jo balettikouluajoilta lähtien. Hän tutustui Arizonan ja New Mexicon intiaaniheimojen rituaaleihin, joissa miehet tanssivat. Hän vakuuttui, että tanssi voi olla osa jokaisen amerikkalaisen käsitystä itsestään, eikä vain eräs viihdemuoto. Halutessaan lähestyä tanssin ominaislaatua, joka koostuu ihmisen fyysisyydestä ja tanssitaiteen välittömyydestä, hän löysi käsityksensä miehen tanssin olemuksesta. Hawkinsin ajatukset aistiherkästä ja tuntevasta miehestä olivat mullistavia 1950-1960-luvuilla, mutta nykyäänkin ovat miehet usein vieraita omassa kehossaan verrattuna synnyttäviin ja kulttuurissamme ulkomuotonsa perusteella arvioitaviin naisiin. Hawkins pyrki yhdistämään maskuliinisen voimankäytön joustavuuteen, jolloin syntyi hänelle tyypillinen "kelluva" (floating) liikkumisen tapa.

Monet Hawkinsin ajatukset kuten effortless (vaivattomuus) ja let it happen (antaa sen tapahtua) ovat myöhemmin nousseet pintaan uuden tanssin ajattelun piirissä ja se on somaattisten tanssitekniikoiden edelläkävijä. Suomessa Hawkins-tekniikkaa on opettanut esimerkiksi Eeva Kaario.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hawkinsin teoksia ovat muun muassa Here and Now With Watchers (1957), Eight Clear Places (1960), Naked Leopard (1965), Of Love (1971), Greek Dreams With Flute (1973), Death Is The Hunter (1975) ja Plains Daybreak (1979?).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koegler, Horst: The Concise Oxford Dictionary of Ballet. Oxford University Press, 1982.
  • McDonagh, Don: Martha Graham – A Biography. Praeger, 1973.
  • Lorber, Richard (toim.): Erick Hawkins: Theory and Training. American Dance Guild, 1979.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • UCTV haastattelu vuodelta 1964