Erich von Däniken

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Erich von Däniken

Erich Anton Paul von Däniken (s. 14. huhtikuuta 1935, Zofingen Sveitsi) on sveitsiläinen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten esittämistään teorioista, joiden mukaan ihmiskunnan kulttuuri on ollut maapallon ulkopuolisten vaikutusten alaisena jo esihistoriallisista ajoista saakka. Hän on myös esittänyt, että ihmisen evoluutiota on samojen tahojen toimesta ohjailtu geeniteknologian avulla. Dänikenin teoksilla oli merkittävä vaikutus niin sanotun Ancient astronaut -teorian suosion nousuun 1960- ja 1970-luvuilla.

Nykyään von Däniken vaikuttaa näennäistieteellisessä Archaeology, Astronautics and SETI Research Association -nimisessä organisaatiossa (AAS RA), jonka perustajajäseniin hän kuuluu. Däniken on myös suunnitellut ja osittain rahoittanut Sveitsin Interlakenissa sijaitsevan Mystery Park -teemapuiston ja on mukana puiston johtokunnassa. Mystery Park avattiin vuonna 2003 ja suljettiin vuonna 2006 teemapuiston ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin riittämättömien kävijämäärien vuoksi. Syynä Mystery Parkin epäonnistumiseen on pidetty Dänikenin ideoille rakentuneen teemapuiston kyvyttömyyttä uusiutua, sekä mediassa voimakkaasti esille noussutta kritiikkiä Mystery Parkin saamaa valtion tukea kohtaan. Muutaman vuoden tauon jälkeen uusi omistaja avasi jälleen teemapuiston kesäkaudeksi 2009. Tekeillä on myös uusi fiktiivinen hänen kirjoitustensa teemoihin perustuva tv-sarja.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Dänikenin teoriat

Dänikenin kirjoissaan esittämät keskeiset teoriat ja väitteet ovat:

  • Tunnetaan arkeologisia artefakteja, jotka edustavat korkeampaa teknologiaa kuin maapallolla oli käytössä niiden valmistusaikoina. Ne ovat joko maapallon ulkopuolisten olentojen valmistamia tai niitä ovat valmistaneet ihmiset, jotka ovat oppineet tarvittavat tekniset taidot näiltä olennoilta. Näihin artefakteihin kuuluvat muun muassa Nazca linjat, Stonehenge, Pääsiäissaaren kivipatsaat, Antikytheran kone ja Piri Reisin kartta.
  • Esihistoriallisessa taiteessa ympäri maailman on havaittavissa teemoja, joiden voidaan tulkita esittävän astronautteja, ilma- ja avaruuskulkuneuvoja, älykkäitä ei-ihmismäisiä olentoja ja monimutkaisia teknisiä laitteita. Niissä väitetään olevan yhtäläisyyksiä toisistaan riippumattomissa kulttuureissa.
  • Uskontojen alkuperä voidaan selittää seurauksena primitiivisten ihmisten ja ulkoavaruudesta kotoisin olevien vieraiden kohtaamisista. Ihmiset ovat pitäneet vieraiden teknologiaa yliluonnollisena ja vieraita itseään jumalina. Useimpien uskontojen suullinen tai kirjallinen traditio sisältää viittauksia 'taivaasta ja tähdistä' saapuviin vieraisiin ja matkustamiseen ilman ja avaruuden halki. Näitä ei pidä niinkään tulkita symbolisiksi tai myyttisiksi kertomuksiksi, vaan alun perin tarkoiksi historiallisiksi kuvauksiksi, jotka ovat muuttuneet epäselvemmiksi aikojen kuluessa. Esimerkiksi 592 eaa. Hesekielin ilmestyksen Vanhassa testamentissa, Däniken tulkitsee kuvaukseksi avaruusaluksen laskeutumisesta. Jonka hän yhdistää läheisenä aikana noin 600 eaa. tapahtumaa, jossa taivaanjumalat luovuttivat Japanin ensimmäiselle keisarille Jinmu Tennolle valtakunnan.

[muokkaa] Dänikenin ajatusten saama vastaanotto

Vaikka tiedeyhteisö pitää von Dänikenin teorioita kuvitelmina, ne ovat saavuttaneet 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun jossain määrin suosiota. Hänen teoksiaan on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle, ja niitä on myyty kymmeniä miljoonia kappaleita. Teoksiin perustuvia tv-dokumentteja on esitetty Saksassa ja Yhdysvalloissa.

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Suomennetut teokset

  • Vieraita avaruudesta (Erinnerungen an die Zukunft, 1968)
  • Takaisin tähtiin (Zurück zu den Sternen, 1969)
  • Kaikuja avaruudesta (Meine Welt in Bildern, 1973)
  • Ilmestysten arvoitus (Erscheinungen, 1974)
  • Tulimmeko tähtien takaa? (Aussaat und Kosmos, 1972)
  • Todisteita tuntemattomasta (Beweise, 1977)
  • Olen oikeassa (Erich von Däniken im Kreuzverhör, 1978)
  • Menneisyyden profeetta (Prophet der Vergangenheit, 1979)
  • Jälkiä avaruudesta (Die Spuren der Ausseridischen, 1990)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä