Epke Zonderland

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Zonderland vuonna 2008.
Zonderland vuonna 2008.
Maa: Alankomaiden lippu Alankomaat
Miesten telinevoimistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Lontoo 2012 rekki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Antwerpen 2013 rekki
Hopeaa Hopeaa Lontoo 2009 rekki
Hopeaa Hopeaa Rotterdam 2010 rekki
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Berliini 2011 rekki
Hopeaa Hopeaa Birmingham 2010 rekki
Hopeaa Hopeaa Berliini 2011 nojapuut
Pronssia Pronssia Amsterdam 2007 nojapuut

Epke Jan Zonderland (s. 16. huhtikuuta 1986 Lemmer) on alankomaalainen telinevoimistelija, olympiavoittaja ja Euroopan mestari.

Zonderland voitti rekin olympiakultaa Lontoossa 2012 saatuaan loppukilpailussa 16,533 pistettä, 0,133 enemmän kuin toiseksi sijoittunut Fabian Hambüchen ja 0,167 enemmän kuin kolmanneksi sijoittunut puolustava mestari Zou Kai. Kyseessä oli Alankomaiden ensimmäinen telinevoimistelun olympiakulta 84:ään vuoteen. Hän voitti rekin maailmanmestaruuden Antwerpenissa 2013. Zonderland on saavuttanut rekillä myös kaksi MM-hopeaa, Euroopan mestaruuden Berliinissä 2011 ja yhden EM-hopean. Nojapuilla hän on voittanut EM-tasolla yhden hopean ja pronssin. Pekingin kesäolympialaisissa 2008 Zonderland oli rekillä seitsemäs.

Zonderland valittiin vuonna 2009 Alankomaiden Vuoden miesurheilijaksi.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Zonderland en Vos beste sporters NOS.nl. 15.12.2009. Viitattu 17.8.2012. (hollanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.