Epäinhimilliset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Epäinhimillisten sisäpiiri, vasemmalta oikealle Triton, Gorgon, Karnak, Musta Salama, Meduusa ja Kristalli. (Kuvittaja: Jae Lee)

Epäinhimilliset ovat Marvelin universumiin kuuluva kansa, supervoimainen rotu, joka on syntynyt Kriiden tekemien tieteellisten kokeiden tuloksena. Kansan loivat Stan Lee ja Jack Kirby. Epäinhimillisten ensiesiintyminen tapahtui amerikkalaisen Fantastic Four -lehden numerossa 45 (joulukuu 1965), vaikka Gorgon ja Meduusa olivatkin näyttäytyneet jo aikaisemmissa tarinoissa.

Epäinhimillisten ulkomuoto on vaihteleva; Ben Grimm toteaakin kerran, että "Kaksipäinen lapsi on tässä porukassa täysin normaali!"

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäinhimilliset asuivat ennen Himalajalla Attilan-kaupungissaan. Sittemmin saastuneen ilman vuoksi he muuttivat Kuuhun ns. Siniselle alueelle Ihmenelosten Reed Richardsin avustuksella.

Epäinhimillisillä on sittemmin ollut satunnaisesti omiakin tarinoita, mutta suurta suosikkia heistä ei ole tullut koskaan. Edelleenkin Epäinhimilliset esiintyvät toisinaan muiden Marvel-sankarien mukana näiden seikkailuissa.

Kuninkaallinen perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Musta Salama (Black Bolt), Epäinhimillisten kuningas
  • Meduusa (Madame Medusa, myöhemmin vain Medusa), Mustan Salaman puoliso ja serkku
  • Gorgon, Mustan Salaman serkku
  • Karnak, Mustan Salaman ja Gorgonin serkku
  • Triton, Mustan Salaman ja Gorgonin serkku, Karnakin veli
  • Kristalli (Crystal), Meduusan sisar ja Mustan Salaman serkku
  • Luna, Kristallin ja mutantti Elohopean tytär
  • Ahura (Mustan Salaman ja Meduusan poika)
  • Maximus, Mustan Salaman paha veli
  • Lukkoleuka, pahasti mutatoitunut koiramainen epäinhimillinen, palvelija, joka on kuitenkin hyvin läheinen kuninkaallisen perheen kanssa.

Useimmat Epäinhimilliset käyvät heti syntymänsä jälkeen läpi mutageenikäsittelyn eli heidät asetetaan Terrigeenisumujen vaikutuksen alle; tarkoituksena on vähin erin pyrkiä kumoamaan alkuperäinen mutaatio ja tehdä heistä tavallisia ihmisiä. Se, säilyvätkö yli-inhimilliset voimat vai ei, on tässä prosessissa toisarvoista: tärkeintä on poistaa mutaation tuomat ruumiinosien kuten pään ja raajojen epämuodostumat.

Toistaiseksi näyttää siltä että on onnistuttu vain Lunan kohdalla. Jotkut Epäinhimilliset, malliesimerkkinä Karnak, on koemielessä jätetty ilman mutageenikäsittelyä.

Epäinhimillisiä on useita satoja, ehkä jopa tuhansia. Kuninkaallisen perheen ulkopuolelta ei ole muita esiintynyt ja nimetty kuin kerran tai pari. Yksi tällainen Maximuksen joukkio taisteli pariin kertaan Hulkia vastaan.

Meduusa ja Kristalli ovat molemmat olleet Ihmenelosten jäseniä tilapäisesti. Kristalli on ollut Kostajissakin. Meduusan ensiesiintyminen oli Ihmenelosten vastustajien Kauhunelosten jäsenenä.

Ultimate Epäinhimilliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


 
Tunnettuja Epäinhimillisiä

Musta Salama | Meduusa | Gorgon | Karnak | Triton | Kristalli | Luna | Ahura | Maximus | Lukkoleuka