Ensilento

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boeing 787 -konetyypin ensilento 15. joulukuuta 2009. Taustalla ensilentoa valvonut Lockheed T-33 -kone.[1]

Ensilento tarkoittaa ilma-aluksen ensimmäistä lentoa, jolloin alus nousee maan pinnalta sen omalla voimallaan.[2] Ensilento voi viitata joko kokonaan uuden mallin ensimmäiseen lentoon tai yhden tietyn yksilön ensimmäisen lentoon. Useimmiten kyse on kuitenkin uuden mallin ensilennosta.

Ensilentoa pidetään merkittävän historiallisena hetkenä uuden kehitteillä olevan lentokoneen tai ilma-aluksen historiassa.[2] Samalla se on myös usein vaarallisin osa aluksen kehitystä ja testausta, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta kun kokonaan uuden aluksen hallintaa päästään kokeilemaan todellisuudessa – kaikkia ominaisuuksia ei välttämättä voida havaita tai tunnistaa ennalta. Tästä syystä lennon suorittaa pääsääntöisesti kokenut koelentäjä. Ensilentoa valvoo yleensä toinen alus, joka seuraa ensilentoa suorittavan aluksen korkeutta, nopeutta ja yleistä lentokelpoisuutta.[1][3]

Ensilento on vain yksi osa uuden aluksen valmistumisprosessia. Ensilentoa seuraa usein pitkä ja perusteellinen testiohjelma, ennen kuin alukselle voidaan myöntä lentokelpoisuustodistukset.[4] Myöhemmissä testivaiheissa painotetaan erityisesti koneen turvallisuutta ja turvamarginaaleja. Tämä menettely pätee erityisesti massatuotantoon kaavailtujen siviilialusten kohdalla. Puhtaasti testaustarkoitukseen tai sotilaskäyttöön tarkoitettujen alusten kohdalla menettelyissä voi olla poikkeuksia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Paur, Jason: Video: 787 First Flight From The Chase Plane 16.12.2009 13.18. Wired. Viitattu 1.2.2015. (englanniksi)
  2. a b Gunter, Lori: Dream flight. Helmikuu 2010, . Boeing Frontiers. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 1.2.2015. (englanniksi)
  3. Airbus A350 XWB nousi ensilennolleen Toulousessa 14.6.2013 10.01. Lentoposti. Viitattu 1.2.2015. (suomeksi)
  4. Airbus A350 XWB sai odotetun tyyppihyväksynnän 30.9.2014 12.01. Lentoposti. Viitattu 1.2.2015. (suomeksi)