Ensemble Ambrosius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ensemble Ambrosius on Olli Virtaperkon johtama seitsenhenkinen kamariyhtye, joka esittää oman aikamme musiikkia pääosin barokin ajan soittimilla soitettuna.

Ensemble Ambrosius tuli laajempaan tietoisuuteen vuonna 2000 levyllään The Zappa Album, jossa yhdysvaltalaisen Frank Zappan musiikkia esitettiin barokkisoittimin. Levy valittiin Helsingin Sanomien "Vuoden 2000 levyt" -listaukseen ja sai lisäksi huomiota mm. Gramophone-, Wall Street Journal- ja The Observer-julkaisuissa. Lisäksi Belgian Yleisradio valitsi levyn "Vuoden 2001 levyksi".

Vuodesta 2002 lähtien Ensemble Ambrosiuksen musiikillinen suunta on siirtynyt Zappasta kohti Virtaperkon omaa tuotantoa – Zappan musiikin pysyen kuitenkin edelleeen tärkeänä osana yhtyeen toimintaa. Samalla yhtyeen musiikillinen linja on siirtynyt progesta kohti post-rockia, modernia nykymusiikia ja jopa kansanmusiikkia.


Sisällysluettelo

Jäsenet 1999 [muokkaa]

Jäsenet 2001 [muokkaa]

Jäsenet 2004-2007 [muokkaa]

Jäsenet 2010- [muokkaa]

Julkaisut [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]