Enosis

Enosis (kreik. Ένωσις) tarkoittaa liittoa. Kreikassa ja Kyproksella sillä on tarkoitettu brittien kruununsiirtomaana vuodesta 1878 olleen Kyproksen liittämistä elimelliseksi osaksi Kreikkaa, jolloin mitään liittoa Kyproksen ja Kreikan välille ei olisi muodostunut, vaan Kypros olisi ollut niin kuin mikä tahansa muu Kreikan osa.

Aatteellisena perusteena enosikselle olisi ollut helleenien historiallien yhteenkuuluvaisuus, mikä olisi marginalisoinut Kyprokselle Osmanien valtakunnan aikana tulleet kyproksenturkkilaiset päätöksenteosta. Osmanien valtakunnan heikennyttyä Balkanien sotien ja ensimmäisen maailmansodan tuloksena kyproksenturkkilaiset alkoivat 1910-1920 -luvuilla kannattaa brittivallan jatkamista Kyproksella sen sijaan että siitä olisi tehty osa Kreikkaa. Osmanien valtakunta oli hävinnyt Balkanin sodat 1912-1913 sekä ensimmäisen maailmansodan, ja 10. elokuuta 1920 allekirjoitetun Sèvres'n rauhansopimuksen mukaan merkittävä osa maan alueista olisi tullut jaetuksi Britannian, Ranskan ja Kreikan kesken. Tämän rauhansopimuksen kuitenkin kumosi Turkin itsenäisyyssodan päättänyt Lausannen rauhansopimus vuonna 1923.

Piispojen kirje

Jo ennen kuin Kypros siirtyi Osmanien valtakunnalta osaksi brittiläistä imperiumia, lähettivät Kyproksen arkkipiispa ja muut piispat 19. elokuuta 1828 Kreikan pääministeri Kapodistralle, kirjeen, jossa toivottiin Kyproksen liittämistä osaksi Kreikkaa.

Toisen maailmansota

Kypros oli toisen maailmansodan aikana brittien tukikohta Välimerellä, ja sen kreikkalaisväestö alkoi vaatimaan enosista voimakkaasti maailmansodan kestäessä. Tätä vastustamaan kyproksenturkkilaiset perustivat turkkilaisvähemmistöille KATAK-nimisen järjestön 1943. Turkkilaisväestö ryhtyi kampanjoimaan brittien tuella Turkille sitä, että sen olisi reagoitava kyproksenkreikkaisten enosis-vaatimuksiin, koska britit saattoivat lähteä Kyprokselta.

Toisen maailmansodan jälkeen

29. elokuuta 1952 Kyproksen turkkilaiset saivat pettymyksekseen todeta, että Turkin ulkoasiainministeri Fuat Körylyn totesi lähetystölle, että ystävyys Kreikan kanssa jatkuu. Ystävyys Kreikan kanssa on välttämätöntä. Turkki kehotti kyproksenturkkilaisia kannustamaan brittihallinnon jatkumista Kyproksella, mutta avusti rahallisesti ja opettajin.

Yhdistyneet kansakunnat

Kyproksenkreikkalaiset veivät arkkipiispa Makarioksen johdolla kysymyksen Kyproksen asemasta Yhdistyneisiin kansakuntiin 1954. Kyproksenturkkilaisten valtuuskunta, jota johti Faiz Kaymak, kävi Britanniassa siirtomaaministeri Henry Hopkinsonin ja Turkissa presidentti Celal Bayarin luona. Hopkinsonin vakuutusten mukaan Kyproksesta ei koskaan voisi tulla itsenäistä valtiota. Turkki vihdoin 1955 osallistui Lontoon konferenssiin, jossa keskusteltiin Kyproksen tulevaisuudesta. Turkin ja kyproksenturkkilaisten mukaan brittien lähdön Kyprokselta tuli merkitä saaren liittämistä Turkkiin. Turkin armeijan erityisvirasto ÖHD järjesti 6.-7. syyskuuta 1955 hyökkäyksen Istanbulin kreikkalaisia vastaan korostaakseen enoksen vastaisuutta. Lontoon konferenssin tuloksena Turkki kannatti brittivallan jatkumista Kyproksella tai, mikäli britit poistuisivat, sitä, että Kypros liitettäisiin Turkkiin. Kreikka kannatti Kyproksen itsenäistymistä ja Britannia läsnäolonsa jatkamista, koska osapuolten välillä oli erimielisyyksiä.

Yhdysvallat vierastaa Neuvostoliittoa

Kyproksenkreikkalaisten vetoomus YK:hon ei tuottanut tulosta, koska Britannia vastusti Kyproksen itsenäistämistä sen hallinnosta. Myöskään NATO:n voimakkain valtio Yhdysvallat ei pitänyt Yhdistyneiden kansakuntien käyttämistä ratkaisuvälineenä hyvänä siksi, että Neuvostoliitto oli Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen ja olisi saattanut näin vaikuttaa NATO-maiden Kreikan ja Turkin välisiin ratkaisuiin, minkä vuoksi Yhdysvaltain asenteen mukaan Kreikan ja Turkin olisi pitänyt sopia asia keskenään.

Kyproksenturkkilaisten ongelma

Turkin kannalta ongelmaksi muodostui se, että Kyproksen itsenäistäminen olisi voinut johtaa kreikkalaisenemmistön vaikutuksesta myös itsenäistyneen Kyproksen valtion liittymiseen Kreikkaan, jolloin Kyproksen itsenäistyminen olisi ollut uhka kyproksenturkkilaisille. Kreikan ulkoasiainministeri Evangelos Averof perusteli 25. lokakuuta 1958 Lawrence Dullerin kirjalla Katkerat sitruunat] että Kyproksen kreikkalainen ja turkkilainen väestö ovat eläneet aina sovussa keskenään eikä näin ollen Kyproksen itsenäistymisestä mahdollisesti seuraava enosis Kreikan kanssa olisi ongelma. Turkin ulkoasiainministeri Fatin Rysty Zorlu perusteli kantaansa Othellolla todeten: "Kun tuota ajatellaan, niin turkkilainen meist' ois liian tyhmä, jos parhaan palan viimeseks jättäis".

Taksim

Britannia alkoi vastustaa Kyproksen itsenäisyyttä ehdottamalla 16. joulukuuta 1956 Britannian siirtomaministeri Alan Lenox-Böydin ja Turkin pääministerin Adnan Menderesin käymien neuvottelujen perusteella Kyproksen jakamista turkkilaiseen ja kreikkalaiseen osaan kehottaen kyproksenturkkilaisia kannattamaan sitä. Britannian tarkoituksena oli saada kyproksenkreikkalaiset luopumaan enosiksen vaatimisesta ja ryhtyvän kannattamaan brittivallan jatkumista. Kyproksenturkkilaiset kävivät Britannian Ankaran suurlähettilään luona keskustelemassa taksimista, mihin hän oli todennut, etteivät britit aiokaan vielä lähteä Kyprokselta. Enonista vastustavaksi taktiseksi vedoksi tarkoitettu taksim (turkkia, tarkoittaa "jako") kuitenkin sai turkkilaisten piirissä kannatusta sen verran, että sen puolesta alettiin järjestää mielenosoituksia iskulauseella "Taksim tai kuolema".

Kyproksenturkkilainen terrori

1957 perustettiin TMT-vastarintaliike, jonka tehtävänä oli vastustaa kyproksenkreikkalaisia vainoamalla aluksi kyproksenkreikkalaisen PEO-ammattiyhdistysliikkeen turkkilaisjäseniä. 1958 TMT surmasi PEO:n johtohenkilöitä aiheuttaen samanlaista vastakkaiasettelua kuin 1955 Turkin armeijan erityisvirasto ÖHD hyökätessään Istanbulin kreikkalaisia vastaan. PEO:n johtohenkilöitä kuoli. Etnisestä väkivallasta seurasi kahtiajako, joka ajoi NATO-maat Kreikan ja Turkin sodan partaalle keskenään.

Kyproksenkreikkalaisten vastarinta

Kyproksenkreikkalaiset valmistautuivat sotaan kyproksenturkkilaisia vastaan. 1. huhtikuuta 1955 oli perustettu Kreikasta sen sisällissodassa 1943-1949 kommunistien vastaisesta taistelusta kokemusta hankkineen Kreikasta tulleen Grivasin ja arkkipiispa Makarioksen johdolla EOKA-järjestö taistelemaan brittien siirtomaahallintoa vastaa enosiksen toteuttamiseksi.

Yhdysvaltain välittämä ratkaisu

Yhdysvalloille tärkeintä oli antikommunismi NATO-maissa, myös Kreikassa ja Turkissa. Päätettiin valmistella salassa Kyproksen itsenäisyys vuoteen 1960 mennessä. Takuu- ja liittosopimus, joka soi Kreikalle, Turkille ja Britannialle oikeuden valvoa itsenäistyvän Kyproksen asioita, toimi perustana itsenäistymisen valmistelulle. Lisäksi Kreikan pääministeri Kostas Karamanlis ja Turkin pääministeri Adnan Menderes solmivat keskenään herrasmiesopimuksen, minkä mukaan Kreikka ja Turkki tukisivat molemmat NATO-maina Kyproksen hakemusta NATO:n jäseneksi sekä kannustaisivat itsenäistyvän Kyproksen johtoa kieltämään kommunistisen puolueen ja muun kommunistisen toiminnan.

Lontoon ja Zurichin sopimukset

Lontoon ja Zürichin sopimuksilla 1959 päätettiin Kyproksen valtiosta, jolla Kyproksen väestöstä 18% muodostaneet kyproksenturkkilaiset olivat saavuttaneet enosta paremman aseman sekä pystynyt takaamaan Kyproksen länsisuuntautuneisuuden, mikä oli Turkille oleellista sen omien länsi-integraatiotavoitteiden kannalta. Yhdysvallat uskoi saavansa toimivan esimerkin mallista, millä entisestä siirtomaasta saadaan itsenäistyneenä valtionakin länsimielinen.

Kansaton tasavalta

Kyproksen tasavalta perustettiin yhtenäisvaltioksi, ei liittovaltioksi etnisten kyproksenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten kesken. Näin ollen etnisyyteen perustuvaa rakennetta mitätöityi yhtenäisvaltion säännöksissä, mikä mitätöi kyproslaisten eliittien asemaa eikä vastannut väestön käsityksiä.

Vallanjako kuitenkin kiintiöitiin käytännössä siten, että Kyproksen presidentti oli kyproksenkreikkalainen ja varapresidentti kyproksenturkkilainen. Ministerineuvostossa oli seitsemän kyproksenkreikkalaista ja kolme kyproksenturkkilaista jäsentä, ja sen päätöksiin oli sekä presidentillä että varapresidentillä veto-oikeus. Perustuslain mukaan maan liittäminen Kreikkaan oli kiellettyä samoin kuin maan jakaminen sekä uusien valtioiden perustaminen.