Preventio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rokottaminen on yksi merkittävä primaarisen prevention tavoista.

Preventio (engl. prevention) on lääketieteen käsite, joka tarkoittaa sairauksien ennalta ehkäisyä ja sairauksien seurausten pienentämistä. Preventiota tapahtuu primaarisessa, sekundaarisessa ja tertiaarisessa tasossa, joista ainoastaan primaaripreventio on puhtaasti ennalta ehkäisevää toimintaa.

Kohdistaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Primaarisessa ehkäisyssä torjutaan sairauksien syntymistä. Uhkaan voidaan varautua jo ennen kuin vaaratekijä on läsnä (esimerkiksi rokotukset) tai vähentää vaaratekijän aiheuttamaan haittaa, kun se on jo läsnä (esimerkiksi hygienia influenssaepidemian aikana ja rajoitukset). Primaaripreventioon kuuluu muun muassa suurin osa kansalle suunnatusta terveyskasvatuksesta ja terveydenhuollon terveysneuvonta.

Sekundaarisessa vaiheessa toimitaan sairauden varhaisen diagnoosin jälkeen, jolloin pyritään estämään sairauden etenemistä ja oireiden syntymistä joko poistamalla riskitekijä tai pienentämällä sen vaikutusta. Sekundaaripreventio on sairauden hoitoa. Seulontoja, jotka kohdistuvat sairauden esiasteisiin ja niitä aiheuttaneisiin riskitekijöihin (esimerkiksi syöpäseulonnat), voidaan pitää sekundaaripreventiona. Seulontaa voidaan siis pitää sekä primaari- että sekundaaripeventiona.

Tertiaarisessa ehkäisyssä vähennetään jo puhjenneen sairauden negatiivisia vaikutuksia estämällä olemassa olevan sairauden ja sen aiheuttamien haittojen paheneminen. Kuntoutus on esimerkki tertiaaripreventiosta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.