Enklaavi ja eksklaavi
Wikipedia
Enklaavi on oman varsinaisen hallinnollisen alueen sisäpuolella sijaitseva itsenäinen tai toiseen yksikköön kuuluva alue. Omasta alueesta irrallaan oleva alue on puolestaan eksklaavi. Ero on pitkälti siis näkökulmaero. Enklaaveja ja ekslaaveja esiintyy hallinnollisen aluejaon eri tasoilla: niitä on niin valtioilla, kunnilla kuin kiinteistöilläkin.
Enklaavit ovat eräänlainen maanjaon kummajainen, ja niitä on olemassa historiallisista, poliittisista sekä maantieteellisistä syistä. Enklaavin sisällä asuminen on usein hankalaa, koska palveluja pitää mennä hakemaan muualta omasta maasta tai kunnasta. Valtioiden tapauksessa ilmenee myös muunlaisia hankaluuksia esimerkiksi postimuodollisuuksissa, virransaannissa ja kulkuoikeuksissa. Tästä syystä enklaaveista pyritään nykyään pääsemään eroon sopimuksia tekemällä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Enklaaveja ja eksklaaveja
[muokkaa] Valtioita
- Lesotho Etelä-Afrikan sisällä
- San Marino Italian sisällä
- Vatikaani Italian, tarkemmin Rooman sisällä
[muokkaa] Alueita
- Cabindan maakunta erillään muusta Angolasta
- Dubrovnik-Neretvan valtaosa erillään muusta Kroatiasta
- Kaliningradin alue erillään muusta Venäjästä
- Nahitševan erillään muusta Azerbaidžanista
- Oecussi-Ambeno erillään muusta Itä-Timorista
- Seelannin Flanderi erillään muusta Alankomaista (kuitenkin sama aluevesi Länsi-Schelden estuaarissa)
- Temburong erillään muusta Bruneista
- Musandam erillään muusta Omanista
- Madha on puolestaan erillään muusta Musandamista Yhdistyneiden arabiemiraattien sisällä
- Nahwa on puolestaan erillään muusta Yhdistyneistä arabiemiraateista Madhan sisällä
- Madha on puolestaan erillään muusta Musandamista Yhdistyneiden arabiemiraattien sisällä
- Baarle-Nassau ja Baarle-Hertog, Alankomaiden ja Belgian rajalla sijaitsevien naapurikaupunkien alueilla erittäin monimutkainen enklaavien ja eksklaavien joukko
- Büsingenin kunta erillään Saksasta Sveitsin sisällä
- Campione d'Italian kaupunki erillään Italiasta Sveitsin sisällä
- Gazan kaista erillään muusta Palestiinasta
- Llívian kaupunki erillään Espanjasta Ranskan sisällä
- - -
- Berliinin kaupungista koostuva osavaltio Brandenburgin sisällä
- Brasilian kaupungista koostuva osavaltio, Liittopiiri Goiásin sisällä
- Bremenin osavaltio Ala-Saksin sisällä
- Bremerhaven on puolestaan Bremenin osavaltion eksklaavina
- Bryssel-pääkaupunkialue Flanderin sisällä
- Canberran kaupungista koostuva osavaltio, Australian pääkaupunkiterritorio Uuden Etelä-Walesin sisällä
- Odžak erillään muusta Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta
- Wienin kaupungista koostuva osavaltio Ala-Itävallan sisällä
[muokkaa] Kuntia
- Kauniainen Espoon sisällä
- Savonranta Savonlinnan eksklaavi (1.1.2009 kuntaliitoksen jälkeen)
- Säynätsalo Jyväskylän eksklaavi
[muokkaa] Entisiä enklaaveja
- Hamina Vehkalahden sisällä
- Jyväskylä Jyväskylän maalaiskunnan sisällä
- Kajaani Kajaanin maalaiskunnan sisällä
- Lieksa Pielisjärven sisällä
- Lohja Lohjan kunnan sisällä
- Mikkeli Mikkelin maalaiskunnan sisällä
- Nurmes Nurmeksen maalaiskunnan sisällä
- Pieksämäki Pieksänmaan sisällä
- Porvoo Porvoon maalaiskunnan sisällä
- Rovaniemi Rovaniemen maalaiskunnan sisällä
- - -
[muokkaa] Entinen eksklaavi
- Itä-Pakistan erillään muusta Pakistanista

