Energiantuotanto

Wikipedia
Ohjattu sivulta Energianlähde
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eri väylät joilla ihmiskunnan käytössä oleva pääasiallinen energianlähde, eri ydinreaktiot, kulkeutuvat energiankulutukseen. Selvästi eniten käytetään Auringon fuusioreaktioista peräisin olevaa energiaa.

Energiantuotanto on yleisnimitys toiminnoille, joilla primäärienergiavaroista muokataan ihmiskäyttöön sopivaa sekundääristä energiaa eli lämpöä, sähköä, höyryä sekä mekaanista ja kineettistä energiaa. Energiaa ei voi luoda tai hävittää termodynamiikan ensimmäisen pääsäännön mukaisesti, joten energiantuotanto on itse asiassa energian muuttamista muodosta toiseen. Termodynamiikan toinen pääsääntö puolestaan ilmoittaa, että jokaisessa muutoksessa osa hukkaantuu hyödyntämiskelvottomaksi. Yleensä termillä tarkoitetaan teollista tuotantoa.

Käytössä olevia energialähteitä ovat polttoaineisiin sitoutunut kemiallinen energia, raskaiden atomiytimien fissio, radioaktiivisuus, Auringon säteilyn hyödyntäminen suoraan ja luonnon virtaukset eli tuuli, vesivirrat ja aallot. Tuleva uusi lähde on mahdollisesti ydinfuusion hyödyntäminen.

Tuotannon tyypit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköä ja lämpöä voidaan tuottaa erikseen tai yhteistuotantona.

Sähköntuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtaosa ihmiskunnan käyttämästä sähköstä tuotetaan voimalaitoksissa muuntamalla mekaanista energiaa generaattorilla sähköksi. Mekaaninen energia saadaan joko suoraan luonnosta (esimerkiksi vesivoima ja tuulivoima) tai lämpövoimakoneella jostakin lämpöä tuottavasta prosessista (esimerkiksi ydinvoima, erilaisten polttoaineiden polttaminen ja geoterminen energia). Voimalaitoksista sähkö johdetaan sähköverkkoa pitkin kuluttajille.

Pieniä määriä sähköä tuotetaan ilman generaattoria paristoilla, aurinkokennoilla ja polttokennoilla; tällainen tuotanto on kuitenkin yleensä julkisen sähköverkon ulkopuolella.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP, engl. Combined Heat and Power) on tuotantomuoto, jossa samassa prosessissa tuotetaan samanaikaisesti sähkön lisäksi lämpöä. Yhteistuotannossa sähkö voidaan tuottaa esimerkiksi höyry- tai kaasuturbiineilla ja saatava lämpö hyödynnetään joko kaukolämpönä tai teollisissa prosesseissa. Yhteistuotannon hyötysuhde on korkeampi kuin erillistuotannon, sillä tuotannossa käytettyjen polttoaineiden energiasisältöä voidaan käyttää tehokkaammin hyödyksi.[1]

Energiantuotannon historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energiantuotannon hyötysuhde on aikojen saatossa parantunut merkittävästi teknisten innovaatioiden myötä. Tarvitun polttoaineen määrä (hiilikiloa/kWh) on esitetty sinisellä käyrällä ja energiantuotannon maksimihyötysuhde (prosenttia) punaisella.

Teknologian kehityksen myötä energiantuotannon hyötysuhde on kasvanut nopeasti: lämpövoimakoneiden kohdalla jopa 25-kertaiseksi sitten 1750-luvun. Samalla energiantuotanto kuluttaa jatkuvasti vähemmän polttoainetta ja muita luonnonvaroja tuotettua energiayksikköä kohti. Siinä missä teollisen vallankumouksen alkaessa täytyi polttaa yli 20 kg hiiltä kilowattitunnin hyödynnettävää energiaa tuottamiseksi, James Wattin höyrykoneeseen tekemien parannusten jälkeen riitti noin 5 kg ja höyryturbiinin keksimisen jälkeen jopa alle 1 kg. Nykyaikaisessa ydinvoimalassa saman energian tuottamiseen riittää muutama milligramma uraania.

Nykyisin primäärienergiasta saadaan hyödyksi sähkönä korkeintaan alle 50% ja lämpöä tuotettaessa yli 90%. Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa sähköä saadaan yleensä alle 40% ja lämpöä noin 50% eli yhteensä jopa yli 90%.

Esiteollinen yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Energiankäyttö on ollut pienimmillään metsästäjä-keräilijäyhteisöissä ennen tulen keksimistä. Silloin ainoa käytetty energia saatiin ravinnosta ja ainoa tehty työ oli itse tehtyä. Pitkäkestoisessa työnteossa ihminen pystyy tuottamaan noin 100 W tehon, lyhytaikaisessa ponnistuksessa teho voi nousta noin 2 kW:iin. Ravinnontarve on 6 000-20 000 kJ vuorokaudessa eli keskitehona 250-800 W. Tulen käyttöönotto on ensimmäinen selvä energiankäytön lisäys, sillä jo tavallisen nuotion teho (tässä tapauksessa lämpöteho) on selvästi suurempi kuin tavallisen ihmisen ruumiillisessa työssä. Kuivahkosta puukilogrammasta saadaan jo useita kymmeniä megajouleja energiaa.

Seuraavat vaiheet energiankäytön lisäämisessä olivat orjat, kotieläimet ja koneet. Koska orjat olivat ihmisiä, ei työteho noussut, mutta niiden, jotka orjuuttivat heitä, oli mahdollista nauttia suuremmista työn hedelmistä kuin mitä itse olisivat pystyneet tuottamaan. Kotieläimiä käytettiin lähinnä liikkumiseen, tavarankuljetukseen ja maanmuokkaukseen, mutta myös esimerkiksi myllyjen pyörittämiseen.

Ensimmäiset koneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä koneellisia energiantuottajia olivat vesirattaat ja tuulimyllyt, joilla veden ja ilman virtauksien liike-energiaa muutetaan mekaaniseksi energiaksi, lähinnä koneiden pyöritysenergiaksi.

Teollinen yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Höyrykoneen käyttöönotto mahdollisti polttoaineiden käytön myös mekaanisen energian tuotannossa. Generaattorin kehittäminen mahdollisti sähköenergian teollisen tuoton. Kun vielä turbiini kiinnitettiin pyörittämään generaattoria oli nykyisinkin ylivoimaisesti keskeisin sähköntuotantomuoto kasassa. Nykyisin lähes kaikki sähkö tuotetaan erilaisilla turbiini-generaattorikonstruktioilla. Tavallisimpia ovat ovat veden virtausta hyödyntävä vesiturbiini ja höyryturbiini, johon höyry tuotetaan höyrykattiloilla tai ydinvoimalaitosten reaktoreilla. Sähkön tuotanto mahdollisti aivan uusia toimintoja, joista ensimmäisiä olivat muun muassa tehokas valaistus ja lennätin.

Suurien energiamäärien käsittely mahdollisti teollisen tuotannon ja siten synnytti teollisen yhteiskunnan. Aluksi teollinen yhteiskunta perustui lämmön ja mekaanisen energian tuotantoon mutta sähkönkäytön lisääntyminen muokkaa yhteiskuntaa sähköiseksi yhteiskunnaksi. Energiakäyttö lisääntyy ja suurin yhä kasvava osuus siitä on sähköä. Uusimmat käyttöön otetut energialähteet ovat ydinfissio ja auringonsäteily, joita käytetään lähinnä sähköntuotantoon.

Energiantuotanto ja terveys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveyshyödyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisen energiankulutus on lisääntynyt metsästäjä-keräily-yhteisöistä teollistuneeseen yhteiskuntaan ainakin parikymmenkertaiseksi, 3-6 gigajoulesta vuodessa 70-80:een.[2] Koska merkittävä osa energiankulutuksesta kohdistuu mm. elintarvikkeiden tuottamiseen, lämmitykseen, kuljetuksiin ja liikkumiseen, ei nykyinen elämänmuoto ja elintaso olisi ilman sitä mahdollinen. Tätä kautta vaikutus myös terveyteen on suuri. Myös monilla laadullisilla muutoksilla on huomattava merkitys: raskaiden ja ikävien töiden keventäminen ja automatisointi, hygienian kannalta tärkeät jääkaappi ja pakastin, terveyden ja turvallisuuden ylläpitäminen lääketieteen ja sairaalalaitoksen tekniikoiden kehittyessä, sekä monet viihtyvyyteen vaikuttavat seikat kuten tiedonvälitys ja verkottuminen ovat parantaneet terveyttä ja lisänneet elinikää.[3] Vertailu useiden Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen kesken osoittaa kuitenkin, että yhtä hyvä vaikutus terveyteen voidaan saavuttaa varsin erilaisilla energiantuotantotasoilla.

Terveyshaitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaikki energiantuotanto rasittaa ympäristöä ja sitä kautta se vaikuttaa myös terveyteen kielteisesti. On osoittautunut vaikeaksi sekä teknisesti että poliittisesti saada energian tuotanto ja kulutus optimaaliselle tasolle, niin että hyödyt olisivat mahdollisimman suuret ja haitat mahdollisimman pienet. Lisäksi esim. eri maiden välillä on suuria eroja sekä ilmaston takia että luontaisten elinkeinojen takia.[3]

Vaikeus rajoittaa energian kulutusta on johtanut suureen tarpeeseen rajoittaa energiantuotannon ympäristö- ja terveyshaittoja teknisin keinoin. Sisäänlämpiävistä tulisijoista siirryttiin savupiipun käyttöön ja teollisuudessa savupiippujen korkeutta on lisätty. Tällöin savukaasut laimenevat suurempaan ja suurempaan ilmamäärään. Seuraavassa vaiheessa ruvettiin puhdistamaan savukaasuja. Tämä on toiminut osittain hyvin, mm. rikkidioksidin päästöt ovat vähentyneet murto-osaan sekä absoluuttisesti että tuotettua energiayksikköä kohti, ja happamoituminen on kyetty pysäyttämään. Toisaalta esim. typenoksidien osalta menestys ei ole hyvä.

Sähkön ja lämmön yhteistuotannossa päästään erittäin hyvään hyötysuhteeseen ja lisäksi kaukolämpö on vaikuttanut olennaisesti kaupunkien ilman laatuun, kun ison voimalaitoksen savukaasujen puhdistus on paljon tehokkaampaa kuin aikaisemman hajautetun puun polton. Viimeistään ilmastonmuutoksen myötä on korostunut voimakkaasti tarve päästä kokonaan eroon fossiilisilla polttoaineilla hoidetusta energiantuotannosta. Myös välittömät ympäristöterveydelliset vaikutukset polttamiseen perustuvasta energiantuotannosta ovat suuret.

Kaikilla energiantuotantomuodoilla on omat ongelmansa sekä ympäristön että terveyden kannalta. Jopa energian säästöstä on aiheutunut terveyshaittoja, jos asuntojen tiivistämisessä ovat unohtuneet ilmanvaihdon ja kosteuden hallinnan keskeiset periaatteet. Eri energiantuotantomuodot poikkeavat toisistaan siinä, minkä tyyppisiä ympäristöongelmia ne aiheuttavat.

Fossiiliset tuotantomuodot aiheuttavat ongelmia nimenomaan käytön aikana. Pienhiukkaset ovat osoittautuneet kaupunki-ilman suurimmaksi ympäristöterveysongelmaksi. Myös rikkidioksidi- ja typenoksidipäästöt ovat suoraan terveydelle haitallisia. Lisäksi syntyy suuria määriä hiilidioksidia, joka on tärkein kasvihuonekaasu ja aiheuttaa ilmastonmuutosta. Maakaasu on näistä vähiten haitallinen, sen kasvihuonepäästö on noin puolet kivihiilen päästöistä edellyttäen, että vuodot ilmaan hallitaan hyvin.

Bioenergiasta on periaatteessa samat terveysongelmat kuin fossiilisista polttoaineista rikkidioksidia lukuun ottamatta. Sen hiilitase on neutraali edellyttäen, että käyttö pysyy biomassan kasvun rajoissa eikä sen korjaamiseen ja käsittelyyn kulu paljoa energiaa. Biomassan hajautettua käyttöä energiantuotantoon ei voi suositella asutuskeskuksissa.[3]

Aurinkovoiman ja tuulivoiman suurimmat haitat tulevat rakentamisesta; ne sitovat suuren määrän materiaaleja, ennen kuin ne tuottavat energiaa. Tästä aiheutuu myös niiden suuri kustannus.

Ydinvoiman keskeisin riski on onnettomuusriski, joka on teknisin ratkaisuin pyritty saamaan mahdollisimman pieneksi. Vesivoiman terveysriskit liittyvät lähinnä patomurtumiin, mutta myös sen ekologiset vaikutukset ovat suuret.

Kun eri energiantuotantomuotojen haitat ja riskit ovat hyvin erilaisia, niitä on vaikea verrata. Tämä näkyy yhteiskunnassa epävarmuutena ja kiistoina parhaista vaihtoehdoista. Haittojen vertaamiseksi onkin tehtävä perusteellinen elinkaarianalyysi, mutta näitä on valitettavan vähän tehty. Harvat olemassa olevat analyysit asettavat energiantuotantomuodot seuraavaan karkeaan järjestykseen terveyshaittojen suuruuden suhteen: kivihiili>>öljyt>ns. "vaihtoehtoiset energiantuotantomuodot">maakaasu ja ydinvoima. Kasvihuonekaasujen päästöt huonontavat edelleen fossiilisten energiantuotantomuotojen asemaa ilmastonmuutoksen terveysriskien takia.[3][4]

Jaottelu energialähteittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaottelu käyttökohteittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaottelu tekniikoittain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Tilastokeskus. Viitattu 19.10.2010.
  2. Sieferle RP. Der europäishe Sonderweg: Ursachen un Faktoren. Stuttgart 2001.
  3. a b c d Mussalo-Rauhamaa H ym. Ympäristöterveys, ss. 200-205. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2007. ISBN 978-951-656-161-8.
  4. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, ss. 234-237. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi: http://en.opasnet.org/w/Which_type_of_energy_production_is_friendliest_to_human_health%3F