En svensk tiger

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

En svensk tiger on ruotsalaisen Bertil Almqvistin toisen maailmansodan aikana luoma iskulause ja vakoilun vastaisen kampanjan tunnus. Lause on kaksimerkityksinen, En svensk tiger (suom. ruotsalainen tiikeri) viittaa tunnuksessa kuvattuun tiikeriin, mutta toisaalta ruotsin kielessä tiger on verbin tiga (suom. vaieta) preesensmuoto, eli lause on myös luettavissa ruotsalainen vaikenee.

Almqvistin loi tunnetun piirrostiikerin vuonna 1941 Ruotsin tiedotusviranomaisen Statens informationsstyrelsenin tiedotuskampanjaa varten. Sen tavoitteena oli edistää ulkovaltojen Ruotsissa harjoittaman vakoilun torjuntaa. Almqvistin kuoltua vuonna 1972, tiikeritunnuksen tekijänoikeudet siirtyivät ruotsalaiselle valmiusajan historiaa vaalivalle Beredskapsmuseetille. Ruotsin puolustusvoimien käytettyä tunnusta omassa toiminnassaan, se haastettiin oikeuteen tunnuksen luvattomasta käytöstä. Vuonna 2008, 11 vuoden oikeustaistelun jälkeen, Ruotsin puolustusvoimat määrättiin maksamaan tunnuksen tekijänoikeuksien omistajille korvauksena 400 000 kruunua.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tvisten om En svensk tiger är över aftonbladet.se. 24.9.2008. Viitattu 20.6.2012. (ruotsiksi)