Emmanuel Jal

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emmanuel Jal

Emmanuel Jal (s. n. 1980)[1] on eteläsudanilainen rap-artisti ja rauhanaktivisti.[2] Hän on entinen lapsisotilas, joka taisteli Sudanin sisällissodassa 9-vuotiaasta alkaen. Vuonna 2000 hän aloitti musiikin esittämisen kirkkokuorossa Nairobissa.[1] Emma McCune oli auttanut hänet Keniaan. Jal on tehnyt rap-musiikkia kristillisistä aiheista ja perustanut useita kokoonpanoja, kuten Reborn Warriorsin.[3]

Jal nousi "Gua"-kappaleella kenialaisen hittilistan kärkeen. Albumilla Ceasefire (2005) hän teki yhteistyötä pohjoisesta Sudanista kotoisin olevan muslimin, Abdel Gadir Salimin kanssa. Vuonna 2008 ilmestyi Jalin albumi WARchild.[3] Syyskuussa 2012 Jal joutui poliisien ryöstämäksi ja pahoinpitelemäksi Jubassa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]