Emma Green

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Emma Green
Emma Green
Maa:  Ruotsi
Naisten yleisurheilu
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Helsinki 2005 korkeushyppy
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Barcelona 2010 korkeushyppy
Pronssia Pronssia Helsinki 2012 korkeushyppy
Sisäratojen EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Göteborg 2013 korkeushyppy

Emma Anna-Maria Green (s. 8. joulukuuta 1984 Bergsjön, Ruotsi) on ruotsalainen yleisurheilija, jonka päälaji urallaan oli korkeushyppy.[1][2]

Green voitti sisäratojen Ruotsin-mestaruuden 2001. Hänen ensimmäiset arvokilpailunsa olivat Kingstonin nuorten MM-kisat 2002, joissa hän sijoittui korkeushypyssä yhdeksänneksi. Seuraavana vuonna hän voitti pronssia nuorten EM-kisoissa tuloksella 186.[1] Vuonna 2004 hän voitti Ruotsin hallimestaruuden aikuisten sarjassa sekä alle 23-vuotiaiden mestaruuden niin sisä- kuin ulkoradoillakin. Hän voitti lisäksi alle 23-vuotiaiden Pohjoismaiden-mestaruuden. Seuraavana vuonna hän sai Euroopan alle 23-vuotiaiden mestaruuskisoissa hopeaa.[2] Hän sijoittui lisäksi sisäratojen EM-kisoissa kahdeksanneksi ja voitti MM-pronssia Helsingin MM-kisoissa ennätyksellään 196. Hän voitti samana vuonna maansa sisäratojen mestaruuden korkeushypyssä ja ulkoratojen mestaruuden sekä korkeushypyssä että pituushypyssä. Vuonna 2006 Green voitti jälleen korkeushypyssä maansa sisäratojen mestaruuden, mutta karsiutui Moskovan sisäratojen MM-kisoissa. Hän sijoittui samana vuonna Euroopan cupin superliigassa viidenneksi 200 metrin juoksussa ja Göteborgin EM-kisoissa yhdenneksitoista korkeushypyssä.[1] Hän juoksi Göteborgissa lisäksi ankkuriosuuden viidenneksi sijoittuneessa Ruotsin 4 × 100 metrin viestijoukkueessa.[2]

Green karsiutui Birminghamin sisäratojen EM-kilpailuissa 2007. Hän voitti Ruotsin mestaruuden sisä- ja ulkoradoilla sekä sijoittui Osakan MM-kilpailuissa seitsemänneksi. Vuonna 2008 hän voitti Ruotsin hallimestaruuden, mutta karsiutui loppukilpailusta Valencian sisäratojen MM-kilpailuissa. Hän oli Euroopan cupin ykkösliigassa toinen, voitti myös maansa ulkoratamestaruuden ja sijoittui Pekingin olympialaisissa yhdeksänneksi. Seuraavana vuonna hän oli viides Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigassa ja seitsemäs Berliinin MM-kilpailuissa. Lisäksi hän voitti Ruotsin-mestaruuden. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui viidenneksi.[1] Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui toiseksi ennätyksellään 201 cm.[3] Lisäksi hän voitti Ruotsin sisä- ja ulkoratamestaruudet sekä Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigan ja oli toinen maanosien cupissa. Vuonna 2011 hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen superliigan korkeushypyn Tukholmassa. Daegun MM-kilpailuissa hän sijoittui 11:nneksi tuloksella 189 cm. Istanbulin sisäratojen MM-kilpailuissa 2012 hän karsiutui loppukilpailusta. Saman vuoden Helsingin EM-kilpailuissa hän sai pronssia tuloksella 192. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui kahdeksanneksi.[2]

Green voitti Ruotsin halli- ja ulkoratamestaruuden 2013. Saman vuoden Göteborgin sisäratojen EM-kilpailuissa hän sai pronssia tuloksella 196. Hän sijoittui Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliigassa toiseksi. Moskovan MM-kilpailuissa hän oli viides tuloksella 197. Vuonna 2014 hän voitti Ruotsin halli- ja ulkoratamestaruuden, oli viides Sopotin sisäratojen MM-kilpailuissa ja yhdeksäs Zürichin EM-kilpailuissa. Vuonna 2017 hän voitti Ruotsin hallimestaruuden ja karsiutui loppukilpailusta sisäratojen EM-kilpailuissa.[2]

Emma Green avioitui maaliskuussa 2011 valmentajansa Yannick Tregaron kanssa.[4] He jättivät avioerohakemuksen helmikuussa 2014.[5]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: IAAF[1][2]
Ulkoradat
Sisäradat
  • 60 metrin juoksu: 7,42 (2006)
  • Korkeushyppy 198 (2008)
  • Kolmiloikka 13,69 (2006)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Emma Green Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  2. a b c d e f Emma Green Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  3. Barcelona 2010 – Naisten korkeushypyn tulokset European Athletics (englanniksi)
  4. Athletics- Green Tregaro can profit from pressure on Vlasic eurosport.yahoo.com. 17.6.2011. Viitattu 4.7.2011. (englanniksi)
  5. Emma Green berättar om sitt nya singelliv expressen.se. Viitattu 31.8.2014. (ruotsiksi)