Emily Dickinson

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Emily Dickinson noin vuonna 1847.

Emily Dickinson (10. joulukuuta 183015. toukokuuta 1886) oli yhdysvaltalainen runoilija.

Kuoleman, kärsimyksen ja menetyksen runoilijana pidetty Emily Dickinson syntyi Amherstissa Massachusettsissä varakkaaseen perheeseen. Vuodesta 1840 lähtien hän opiskeli englannin kieltä ja kirjallisuutta Amherstin akatemiassa. Kun Dickinson kuoli munuaistulehdukseen vuonna 1886, vain seitsemän hänen runoistaan oli julkaistu. 1890-luvulla julkaistiin kuitenkin postuumisti kolme hänen runokokoelmaansa, jotka tekivät hänestä tunnetun.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dickinsonin isä Edward Dickinson oli aikanaan tunnettu poliitikko. Hänen perheensä jäsenet olivat kiinnostuneita yhteiskunnallisista kysymyksistä ja poliittisesta vaikuttamisesta; isä toimi kongressiedustajana ja juristiveli työskenteli Bostonin slummien asukkaiden hyväksi.

Niinpä Emily tutustui kotonaan moniin aikansa tunnettuihin poliittisiin vaikuttajiin ja seurasi heidän keskustelujaan. Tietoisuus yhteiskunnasta ja ulkomaailmasta – varsinkin sisällissodan kauhuista – ei vaikuttanut häneen samoin kuin toisiin perheenjäseniin. Hänen mielessään elävä halu eristäytyä maailmasta vain vahvistui. Häntä ei kiinnostanut maailman tuska, vaan se, miten tuskallista oli elää omana itsenään maailmassa. Viimeisten kahdenkymmenenviiden elinvuotensa aikana runoilija poistui kotoaan vain käydessään lääkärissä Bostonissa.

Emily Dickinsonista on sanottu, että hän oli ensimmäinen merkittävä naiskirjailija, jolla oli edes mahdollisuus korkeampaan koulutukseen. Mahdollisuutensa hän heitti hukkaan opiskeltuaan vain vuoden Mount Holyokessa, Amerikan kuuluisimmassa ja vanhimmassa naisten yliopistossa. Niinpä Emilyn yleissivistys jäi kapeaksi; hän oppi vain huonosti ranskan kieltä eikä koskaan ollut halukas lukemaan tai käyttämään muuta kuin äidinkieltään.

Dickinsonin englanninkielisen kirjallisuuden tuntemus oli hyvin ohut, hän ei tiettävästi lukenut kenenkään merkittävän aikalaisensa runoteoksia. Sen sijaan hän kyllä luki jokaisen oman aikansa – nyt jo unohtuneen – angloamerikkalaisen naiskirjailijan teoksen. Ja suurella intohimolla hän luki kaiken mitä George Eliot, Brontë-sisarukset ja Elizabeth Barret Browning kirjoittivat.

Dickinson-tutkijat pitävät vuotta 1861 merkittävänä käännekohtana Emilyn elämässä. Silloin alkoi hänen suurimman luovuutensa jakso. Hän kirjoitti yhden vuoden aikana satoja runoja, myös parhaana pidetyn osan tuotannostaan, joka käsittää kaikkiaan 1 775 runoa. Samana vuonna alkoi myös Amerikan sisällissota ja Elizabeth Barret Browning kuoli.

Ensimmäinen kokoelma Dickinsonin runoja julkaistiin neljä vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Julkaiseminen tapahtui vasten hänen tahtoaan, sillä testamentissaan Dickinson oli toivonut, että hänen runonsa hävitetään. Julkaisematta jättämisessä runoilijaa oli tukenut hänen kirjallinen neuvonantajansa, mies, johon hän luotti, kriitikko Thomas Wentworth Higginson. Alkuperäisessä muodossaan ja kronologisessa järjestyksessä, vain numeroin otsikoituina, Dickinsonin runot ilmestyivät vasta vuonna 1955.

Dickinsonin elämäkerran kirjoittaja Richard Sewall valittaa teoksessaan,lähde tarkemmin? että mikään mikä koskee runoilijaa ei ole yksinkertaista eikä selvää. Dickinsonista itsestään ei ole paljon apua, sillä hän vältti vastaamasta mihinkään tärkeään persoonaansa tai runojaan koskevaan kysymykseen, hän halusi pitää yksityisyytensä. Sewall kirjoittaa, että Dickinson kertoi itsestään paljon melkein tuhannessakahdeksassasadassa runossaan ja yli tuhannessa kirjeessään. Mutta jopa hyvinkin läheisille ihmisille kirjoitetuissa kirjeissä Dickinsonin tyyli on kirjallinen sekä peittelevä, vihjaileva ja kätkevä. Dickinson tuntuu noudattaneen oman lauseensa ohjetta: Kerro koko totuus mutta kerro se muuntaen.

Koska Dickinsonin elämästä on niin vähän varmaa tietoa, siitä on tehty sitäkin hurjempia tulkintoja. Joittenkin mukaan hänen halunsa eristäytyä johtui viktoriaanisesta kasvatuksesta ja sen aiheuttamasta estyneisyydestä, toiset taas uskovat hänen kokeneen onnettoman rakkausseikkailun naimisissa olevan miehen kanssa, ja eräät pitävät häntä lesbona, joka oli rakastunut kälyynsä Susaniin.kenen mukaan? Dickinson joutui jo hyvin nuorena kokemaan useiden läheistensä kuoleman.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dickinson, Emily: Valitsee sielu seuransa: Emily Dickinsonin runojen suomennoksia. Toimittaneet Sirkka Heiskanen-Mäkelä, Keijo Virtanen. Käännökset: Helvi Juvonen ym. Jyväskylän yliopisto. Kirjallisuuden laitos. Julkaisuja 2. Uusi laitos.. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1992. ISBN 951-680-691-0.
  • Dickinson, Emily: Golgatan kuningatar. Valikoiman suomentanut ja toimittanut Merja Virolainen. Tammi, 2004. ISBN 951-31-2888-1.
  • Dickinson, Emily: Maailma, tässä kirjeeni: Emily Dickinsonin runoja nuorille ja ikinuorille lukijoille. Suomennokset: Kaarina Halonen, Sirkka Heiskanen-Mäkelä. Kuvitus: Leena Mäkelä. Jyväskylä: Kopijyvä, 2003. ISBN 952-5478-08-4.
  • Dickinson, Emily: Puuseppä, itseoppinut: Emily Dickinsonin runoja kypsille lukijoille. Suomennokset: Sirkka Heiskanen-Mäkelä. Iisalmi: Sirkka Heiskanen-Mäkelä, 2009. ISBN 978-952-92-5436-1.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Socarides, Alexandra: Dickinson Unbound: Paper, Process, Poetics. Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-985808-8.
  • Tapola, Päivi: Emily Dickinsonin runous. Teoksessa Äitini puutarhassa: Polkuja naiskirjallisuuteen. Helsinki: Kääntöpiiri, 2002. ISBN 951-8989-61-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Emily Dickinson.