Emil Pesonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emil Pesonen 1930-luvun alussa.

Emil Juhana Pesonen (16. syyskuuta 1883 Kerimäki30. huhtikuuta 1958 Savonlinna) oli suomalainen poliitikko. Hänen puolueensa oli Kansallinen Kokoomus.[1]

Pesonen toimi kansanedustajana lokakuusta 1930 elokuuhun 1933 ja hän oli jäsenenä eduskunnan kulkulaitosvaliokunnassa, lakivaliokunnassa ja suuressa valiokunnassa. Hänet valittiin eduskuntaan vaaleissa 1930 Mikkelin läänin vaalipiiristä. Hän vaikutti poliittisella urallaan myös Kerimäen kunnallispoliikassa. Hän toimi Kerimäen kunnanvaltuuston ja sitä edeltäneen kuntakokouksen jäsenenä ja puheenjohtajana sekä kunnan kunnallislautakunnan jäsenenä. Vuonna 1948 hänelle myönnettiin kunnallisneuvoksen arvonimi.[1]

Maanviljelijäperheeseen syntynyt, kansakoulun, kansanopiston ja maamieskoulun käynyt Pesonen oli itsekin varsinaiselta ammatiltaan maanviljelijä. Hän viljeli maata Kerimäellä vuodesta 1904 alkaen. Hän toimi myös maallikkotuomarina, lautamiehenä, ja sai herastuomarin arvonimen.[1]

Pesonen oli naimisissa Lilli Emilia Kuosman kanssa. He avioituivat vuonna 1905. Pesonen kuoli huhtikuussa 1958, 74-vuotiaana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Emil Pesonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.