Elvis kissan jäljillä
| Elvis kissan jäljillä | |
|---|---|
 Elokuvan juliste, Claes Olsson, 1987, |
|
| Ohjaaja | Claes Olsson |
| Käsikirjoittaja | Claes Olsson |
| Tuottaja | Claes Olsson |
| Säveltäjä | Yari |
| Kuvaaja | Sakari Rimminen |
| Leikkaaja | Alvaro Pardo |
| Pääosat |
Claes Olsson Satu Silvo Markus Weckström Eboni |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Kinotuotanto Oy |
| Ensi-ilta | 6. helmikuuta 1987 |
| Kesto | 84 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Elvis kissan jäljillä (tai Elvis-kissan jäljillä[1][2]) on vuonna 1987 valmistunut suomalainen elokuva. Se oli Claes Olssonin ensimmäinen pitkä elokuva.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olsson asui 1970-luvun alussa Matinkylässä kommuunissa. Idean elokuvaan hän sai jäljittäessään kommuunin Elvis-kissaa ja saadessaan tietää sen juuri kuolleen, 18 vuoden iässä. Elokuvassa käytetään samalta ajalta peräisin olevia kaitafilmejä. Olsson: ”Elokuvassa ovat samat ihmiset 16 vuoden kuluttua. Me katsoimme aikoinaan maailmaa samasta ikkunasta, mutta silti jokaisen elämästä tuli erilainen. Kommuuniasumisen aikoina me uskoimme vahvasti ihmiseen. Luultavasti meillä kaikilla on nyt erilainen elämänkatsomus.”[2]
Tarina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kissan katoaminen saa entisen hipin, köyhän elokuvantekijän muistelemaan menneitä.[3]
Elokuvatuottaja Tom ei onnistu pankissa ratkomaan sotkuisia raha-asioitaan. Hän etsiytyy vanhan ystävänsä, striptease-tanssijan luokse, mutta hermostuttaa tämän höpötyksellään entisestä kissastaan Elviksestä, jonka kuvan oli nähnyt pankin maalauksessa. Tom hakee vanhasta purettavasta asunnostaan laatikon, jossa on vanhoja valokuvia ja kaitafilmejä. Hän jättää taksin maksamatta ja toimistollakin odottavat velkojat. Entinen radikaaliystävä Simo kehottaa etsimään Elvis-kissaa Myrkyn luota.
Myrkyn äänitysstudiolla Tom kuulee, että Elvis on Pirjolla, entisellä tyttöystävällä, jonka Tom oli aikanaan jättänyt sanaakaan sanomatta. Tomin läksiäisjuomaan sujautetaan huumetta, ja paluumatkalla hän näkee harhoja Marilynista kunnes kolaroi. Hän pääsee kuitenkin kotiin ja ottaa vaimon vaatimuksesta hetkeksi vastuun perheestään. Lastensa jälkeen Tom tapaa kirjailija Sirpa Laakson. He juhlivat ja päätyvät toimistolle, mutta Sirpa lähtee pois Tomin huomaamatta.
Huoltomies päästää Tomin Pirjon asuntoon ja sanoo Pirjon joutuneen mielisairaalaan. Kämpän kaaoksen keskeltä löytyy kuollut ja jäykistynyt Elvis. Tom yrittää viedä sitä hautausmaalle, mutta päätyy samaan taksiin, jolle teki ”oharit” aiemmin. Tom esittelee Elvistä stripparikaverilleen ja hänet heitetään pihalle. Tom lennättää Elvistä leijana. Se putoaa heti, kun taksikuski sanoo, ettei pidä tapahtunutta mahdollisena.
Tom livahtaa Pirjon luokse mielisairaalaan. Pirjo laulaa vanhaa rollarihittiä “As Tears Go By”, joka muistuttaa heitä molempia vanhoista ajoista. Taksikuski leikkaa Tomin päälaen paljaaksi, Tom pukeutuu Gandhia muistuttavalla tavalla lakanaan ja polttohautaa Elviksen kotipihallaan. Taksikuski uhkaa Tomia poliisilla, sillä hänellä ei ole taaskaan rahaa, mutta vaimo maksaa lopulta kyydin. Tom vie vaimolleen aamiaisen vuoteeseen ja pyytää häneltä anteeksi. Hän tunaroi tarjottimen vaimon päälle. Tilanne laukeaa, kun Tom sanoo: ”...it was the Beauty”, jolla hän tarkoittaa King Kongin putoamista pilvenpiirtäjän huipulta. Vaimo purskahtaa nauruun ja antaa Tomille pusun.
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
”Harvoin pääsee uudesta kotimaisesta elokuvasta sanomaan, että se on hauska ja kepeä”, aloitti Helsingin Sanomien Helena Ylänen arvionsa. Hän jatkoi, ettei elokuva onneksi ole loisteliasta elokuvaa, sillä ”vähänkin tietoisemmin komeasti kuvattuna tarina olisi kiusallisen ohut”. Ylänen luonnehti elokuvaa notkeaksi, tuoreeksi ja improvisoidun tuntuiseksi[1]. Video-oppaassa vuodelta 1995 Asko Alanen antoi elokuvan Suomessa julkaistulle VHS-kasettiversiolle kolme tähteä viidestä, mikä teoksen mukaan vastaa sanallista arviota ”hyvä”. Hän kehuu Yarin musiikkia ja monia eheitä hetkiä, mutta pitää elokuvaa kokonaisuutena ”repaleisena ja vetoisena”.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ylänen, Helena: Oi nuoruus!. Helsingin Sanomat, 7.2.1987, s. 18. Näköislehti (maksullinen). Viitattu 19.6.2021.
- ↑ a b Elvis kissan jäljillä Elonet.
- ↑ a b Asko Alanen: Elvis kissan jäljillä, teoksessa Bello Romano (toim.): Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-19839-0.