Elsa Rautee

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elsa Elina Rautee (7. helmikuuta 1897[1] Tottijärvi15. helmikuuta 1987 Nokia[2]) oli suomalainen työläisrunoilija ja lauluntekijä, jonka tunnetuin teos on Espanjan sisällissodan aikaisista tunnelmista kertova Veli, sisko (1936). Nokian sosialidemokraattisen nuorisoyhdistyksen kisälliryhmälle kirjoitetusta[3] laulusta tuli kansanrintamakauden ehkä tunnetuin sodanvastainen julistus Suomessa.[4]

Elsa Rauteen torppariperhe muutti Nokialle 1907. Nuori Elsa aloitti Nokialla toimintansa sosialidemokraattisessa nuoriso-osastossa (ks. SNL) ja ammattiosastossa työpaikallaan kumitehtaalla. Vuodesta 1919 Rautee avusti nuorten käsin kirjoitettua seinälehteä. Vuonna 1930 hän sai kolmen vuoden vankeustuomion poliittisesta toiminnasta. Rautee jatkoi kirjoittamista vankilassa, ja esimerkiksi hänen runonsa Työn tyttäret syntyi Hämeenlinnan vankilassa vesikoppirangaistuksen aikana vuonna 1933.[5]

Tammikuussa 1941 Suomen sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta erotti Elsa Rauteen puolueesta yhdessä monien muiden kanssa, koska tämä oli osallistunut Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan.[6] Jatkosodan jälkeen Rautee kuului laillistetun Suomen kommunistisen puolueen Tampereen piirikomiteaan.[7]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luettelo Suomen Gummitehtaan lakkolaisista 1928
  2. http://83.145.206.185/Kansanarkisto/materiaali/ARKISTOT/319_97016179_30434794_RAUTEE_ELSA2.PDF
  3. Reijo Frank: Kohti uutta päivää (KTV LP 1 1989)
  4. Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko - Punainen Pohjois-Häme 1935-1944 (KSL), luku 3
  5. Ilpo Saunio & Timo Tuovinen: Suomalaisia työväenlauluja 1890-1938 (Tammi 1978), s. 247–248.
  6. Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko - Punainen Pohjois-Häme 1935–1944 (KSL), luku 6
  7. Sakari Selin: Kun valtiopetos oli isänmaallinen teko - Punainen Pohjois-Häme 1935–1944 (KSL), luku 2