Elohopea(I)kloridi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elohopea(I)kloridi

Mercury Chloride.jpgCalomel-xtal-3D-vdW.png

Tunnisteet
CAS-numero 10112-91-1
Ominaisuudet
Molekyylikaava Hg2Cl2
Moolimassa 472,08
Ulkomuoto Valkoinen kiteinen aine[1]
Tiheys 7,15 kg/dm3[1]
Liukoisuus veteen Liukenematon

Elohopea(I)kloridi eli kalomeli eli dielohopeadikloridi (Hg2Cl2) on epäorgaaninen elohopean ja kloridi-ionien muodostama yhdiste. Yhdistettä käytetään pääasiassa elektrodeissa.

Ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea(I)kloridi on huoneenlämpötilassa valkoista kiinteää ainetta. Se ei liukene juuri lainkaan veteen (2 mg/l) ja liukenee huonosti myös etanoliin ja asetoniin. Paremmin yhdiste liukenee bentseeniin ja pyridiiniin. Elohopea(I)kloridi on melko pysymätön yhdiste ja se hajoaa osittain valon vaikutuksesta. Elohopea(I)kloridi sublimoituu sulamatta 385 °C:n lämpötilassa ja kuumennettaessa yli 400 °C:n lämpötilaan se hajoaa disproportioituen elohopeaksi ja elohopea(II)kloridiksi.[1][2][3]

Hg2Cl2 → Hg + HgCl2

Valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elohopea(I)kloridia voidaan valmistaa kolmella tavalla. Sitä voidaan valmistaa alkuaineistaan kuumentamalla. Näin valmistettuna saanto on 70–80 % ja loput on elohopea(II)kloridia, joka voidaan vesiliukoisena poistaa pesemällä tuote vedellä. Toinen tapa on kuumentaa elohopea(II)kloridin ja elohopean seosta, jolloin elohopea(I)kloridi sublimoituu ja voidaan kerätä talteen. Kolmas tapa valmistaa yhdistettä on saostaa se elohopea(I)nitraatin vesiliuoksesta natriumkloridin avulla. Näin valmistettu tuote sisältää usein epäpuhtautena pieniä määriä natriumnitraattia.[1][2][3]

2 Hg + Cl2 → Hg2Cl2
Hg + HgCl2 → Hg2Cl2
Hg2(NO3)2 + 2 NaCl → Hg2Cl2 + 2 NaNO3

Elohopea(I)kloridia käytetään pääasiassa elektrodimateriaalina niin kutsutuissa kalomelielektrodeissa. Yhdisteellä on käyttökohteita myös orgaanisen kemian synteeseissä katalyyttinä ja hyönteismyrkkynä.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 246. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
  2. a b c Matthias Simon, Peter Jönk, Gabriele Wülf-Couturier & Stefan Halbach: Mercury, Mercury Alloys, and Mercury Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.01.2013
  3. a b Milton Nowak & William Singer: Mercury compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000 Teoksen verkkoversio Viitattu 28.01.2013

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.