Elma Aaltonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Elma Aaltonen ja kiinalaisia tyttöjä v. 1946 - 1949, arvio

Elma Anna-Liisa Aaltonen, nimimerkki: Anna-Liisa (7. kesäkuuta 1913 Helsinki[1]21. joulukuuta 1998 Hämeenlinna)[2] oli suomalainen lähetystyöntekijä ja kirjailija.[3] Aaltonen oli lähetystyöntekijänä Kiinassa ja Taiwanissa 1940- ja 1960-luvuilla. Vaikka hänen syntymäpaikakseen on merkitty Helsinki, hän oli hämeenlinnalainen. Hänen isänsä Kalle Aaltonen oli Hämeenlinnan seurakunnan diakoni.

Aaltonen tuli ylioppilaaksi Hämeenlinnan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1932. Hän toimi lapsi- ja nuorisotyöntekijänä Helsingin eteläisessä suomalaisessa seurakunnassa vuosina 1939–1945.[3]

Elma Aaltosen tie johti Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta Suomen Lähetysseuran työntekijäksi ensin Kiinan Hunanin maakuntaan 1940-luvun lopulla ja – kommunistien ajettua lähetystyöntekijät pois maasta – vielä vuosiksi Taiwaniin 1950- ja 1960-luvuilla.

Lähetysmailta palattuaan Aaltonen muutti kotikaupunkiinsa Hämeenlinnaan, josta hän kävi työssä Helsingissä Suomen Lähetysseurassa. Suomessa Aaltonen toimi Lasten Lähetyslehden päätoimittajana ja Aasian-työn sihteerinä Lähetysseuran ulkomaanosastolla vuosina 1968–1976.

Suuri yleisö oppi tuntemaan Aaltosen kirjailijana. Suosittuja teoksia ovat olleet muun muassa Tuulenpesän tarinoita, Lampilinnan tarinoita ja Anna kulkee enkelin kanssa. Viimeksi mainitusta on otettu uusia painoksia myöhemminkin.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elma Aaltonen piti päiväkirjaa kouluajoista alkaen[4] Julkinen kirjoittaminen alkoi Kuvan ja Sanan johtajan Ensio Lehtosen perustamasta Lasten Kuvalehdestä (ilmestyi vuosina 1945-1982)[5] nimimerkillä Anna-Liisa[6]. Aaltonen toimi Lasten Kuvalehden toimitussihteerinä vuosina 1944-1946 ja jatkoi lehteen kirjoittamista Kiinasta käsin.[5] Palattuaan Kiinasta vuonna 1946 hän toimi Lasten Lähetyslehden päätoimittajana[7] kunnes lähti Taiwaniin vuonna 1956[8] Aaltonen oli varma, että ilman Kuvassa ja Sanassa saamaansa kirjoittajakoulutusta hänestä ei olisi tullut kirjailijaa.[9]

Sekä Lehtonen että Kuvan ja Sanan kirjallinen johtaja Yrjö Karilas kannustivat Aaltosta kirjoittamaan lasten- ja nuortenkirjoja.[10] Lapsille kirjoittamisesta tulikin hänelle koko elämän mittainen kutsumus.[11][12]

Aaltonen oli nopea kirjoittaja aiheen löydettyään ja kirjoitti[13] tekstinsä yhdellä kertaa valmiiksi.[14] Hän kirjoitti lomillaan, jolloin oli mahdollisuus kirjallisen työn vaatimaan yksinäisyyteen ja rauhaan.[15] Kirjoittaessaan kiinalaisista ja taiwanilaisista hän käyttää kiinankielisiä nimiä suomennettuina esim. rouva Lammas, herra Keltainen, Pääskys-Vuori, Voittoisa-Kirkkaus jne.[16] Suomalaisillakin nimillä hän leikki kirjoissaan.[17] Minämuotoista kerrontaa hän käytti kirjoissaan vain harvoin.[18] Henkilökuvauksen taustalla Aaltosen Kiinasta ja Taiwanista kertovissa kirjoissa näkyy paikallisen kulttuurin tuntemus.[19] Henkilöiden uskonnollinen kehitys ja pohdinta on tärkeä teema hänen kaikessa tuotannossaan.[20] Aaltosen kirjoissa teksti etenee lyhyinä kappaleina vuorosanojen ja kysymyslauseiden kannattelemana.[13] Toiminta ja tapahtumat kuljettavat lukuisten yksityiskohtien elävöittämää tarinaa. Kirjailija ei unohda lämmintä huumoria karuakaan todellisuutta kuvatessaan.[13] Hän ei kuitenkaan tuntenut pelkän viihteen kirjoittamista tehtäväkseen, vaan halusi hauskuuden[21] lisäksi kirjoihinsa kristillisen sanoman.[11] Aaltonen valokuvasi ja piirsi mielellään ja käytti ottamiaan valokuvia ja piirroksiaan kirjojensa kuvituksena.[22]

Lastenkirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltosen ensimmäinen vuonna 1945 julkaistu kirja Pikku Jussin marjamatka, jonka Kuva ja sana kustansi, perustuu tositapaukseen Kiirunassa.[9] Kirja kertoo runomuodossa, kuinka metsään marjoja poimimaan lähtenyt Juha-poika eksyy ja rukoilee hädissään apua. Enkeli ohjaa jäniksen Juhan luo ja sen kanssa poika nukkuu kuusen alla, minne jänis aamulla hakee pojan isän. Joka toisella sivulla on Eeli Jaatisen piirtämät yhteensä 7 koko sivun värikuvaa, joka toisella taas Anna-Liisan 26-säkeinen runotarina.[9] Kustantaja otti kirjasta uusintapainoksen v. 1951.

Kolmiosainen Kuvan ja Sanan kustantama Maija-tyttökirjasarja kertoo pienessä taajamassa puutarhan ympäröimässä talossa asuvasta toimeliaasta ja hurskaasta Maija Aholasta, joka kirjan ensimmäisessä vuonna 1945 ilmestyneessä Maija -nimisessä osassa on n. 10 -vuotias kansakoulun neljäsluokkalainen. Hän pyrkii ja pääsee oppikouluun.[23] Maijan parhaan ystävän, sotaorvon Sirkan kouluhaaveen toteutuminen näyttää epätodennäköiseltä.[24] Kirjassa kuvataan kesälomanviettoa serkkujen luona marjamatkoineen[25] kuin muita arjen sattumuksia naapurin lasten kanssa. Kaikkeen luo merkitystä Maijan vakaumus, joka ei jää vaille vastakaikua.[26] Kuvitus on Eeli Jaatisen käsialaa.[27] Sarjan toinen kirja vuonna 1947 ilmestynyt Maijan ystävät kuvaa Maijaa aloittamassa oppikoulua. Maija käy myös hakemassa itselleen kissanpojan.[23] Kolmannessa kirjassa Maijan kerho, joka ilmestyi v. 1948, Maija on perustanut lasten lähetyskerhon. Kerhossa vierailee oikea lähetyssaarnaaja, jonka suulla kirjailija saa tilaisuuden kertoa omista moninaisista kokemuksistaan Kiinassa.[14]

Kirjailija on käyttänyt Maija-kirjoissa omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan[28] ja sijoittanut niihin kouluaikaisia tapahtumia kuten koulutoverin kuoleman vahingonlaukaukseen[14] ja itselleen sattuneen jalan katkeamisen kaatumisen seurauksena. Kirjojen kerronta etenee paljolti dialogin avulla.[23] Maija-kirjat edustavat aikaansa käsitellessään uskonnollisia ja eettisiä teemoja, joissa korostuvat omantunnon ääni, pahojen tekojen tunnustaminen[14], henkilökohtainen rukous ja uskonelämä.[23]

Poikakirjojen kirjoittamiseen Aaltosta inspiroivat niin naapurinpojat Kiinassa kuin lähettitoveri Päivö Parviainenkin[8] Kiinasta paluunsa jälkeen Aaltonen kirjoitti kolme kiinalaisista pojista kertovaa kirjaa, jotka Suomen lähetysseura kustansi.[8]

Tositapahtumiin perustuva[8] Joo-hanin perintö, joka ilmestyi v. 1950, kertoo lähetysaseman köyhän kristityn työntekijän mestari Tungin 6-vuotiaasta laulamisesta pitävästä pojasta Joo-hanista. Rikas täti haluaisi pojan kasvatikseen ja perillisekseen, jotta tämä aikanaan tädin kuoltua huolehtisi perinteisistä uskonnollisista rituaaleista.[29] Isä käy henkistä kamppailua toisaalta tietäen pojan saavan paremman tulevaisuuden rikkaan tädin luona, mutta peläten tämän vieraantuvan kristinuskosta. Lähetysaseman pyykkärin neuvo ratkaisee asian ja Joo-han jää kotiinsa.[29] Laura Järvinen on kuvittanut kirjan.[29]

Vuonna 1953 ilmestyneen kirjan Viidenneksi vanhin päähenkilö on pahana ja rumana pidetty poika, jota isä miltei päivittäin kurittaa[29]. Kirjan tapahtumat sijoittuvat on Ikuisen hyveen kylään, jossa toimii ulkomaalaisten ja kiinalaisten opettajien pitämä pyhäkoulu. Siellä poika tutustuu kristinuskoon ja saa apua sen sanomasta.[29] Kirja heijastaa Aaltosen ongelmalapsia kohtaan tuntemaa myötätuntoa[30] ja se sai verraten laajan levikin.[29]

Tsung-Pao ja kilpikonna, joka ilmestyi v. 1955 sisältää viisi lyhyttä humoristista, hengellisen opetuksen sisältävää tarinaa. Piirtämistä harrastanut Aaltonen kuvitti itse tämän kirjan.[30]

Asuessaan Hengchunin tasaisessa ja tuulisessa kaupungissa Taiwanin eteläkärjessä[31] Tuulenpesäksi nimittämässään[32] talossa Aaltonen kirjoitti kirjan Tuulenpesän tarinoita, joka ilmestyi v. 1957.[33] Siinä esiintyy mm. hänen taloudenhoitajansa Yueh Hsiu, jonka nimen Aaltonen käänsi suomeksi Kuun hieno. Kirjailija kuvaa koruttomasti, mutta havainnollisesti Tuulenpesän tapahtumia huumorilla höystettynä liittäen arkisiin yksityiskohtiin itselleen luonteenomaisesti syvempää hengellistä merkitystä. Kirjassa ovat mukana myös lähiympäristön lapset, jotka kokoontuivat Aaltosen pihalle ja ystävystyivät tämän kanssa.[34] Tuulenpesän tarinoita oli tarkoitettu lapsille, erityisesti niille, jotka osallistuivat postimerkkikeräykseen Aaltosen Taiwaniin lähettämiseksi[35], mutta sitä lukivat myös lähetyspiireissä käyvät aikuiset.[36] Kirjasta otettiinkin toinen painos heti seuraavana vuonna (1958). Kirjan kuvituksena on kirjailijan ottamia valokuvia.[36]

Kertomuskokoelma Neljän tärkeän puron tarinoita, joka ilmestyi vuonna 1960 (toinen painos samana vuonna) teki Suomen seurakuntaväelle tunnetuksi Szu Ching Chi -nimisen kylän.[37] Kirjassa Aaltonen kertoo sopeutumisestaan uuteen asemapaikkaan ja elämästään ja kohtaamistaan ihmisistä tuossa Neljän tärkeän puron kyläksi nimittämässään pienessä taiwanilaisessa vuoristokylässä , jossa asui vuodet 1958-1961.[38],[39] Eloisan ja huumorin värittämän kerronnan ohella kirja kuvastaa myös lähetystyöntekijän väsymystä sekä epäonnistumisen ja turhautumisen tunteita, joiden vuoksi hän toivoo tukea lukijoiltaan.[37][40] Kirjan kuvituksena on lukuisia Aaltosen ottamia valokuvia.[37] Taaskin kirja tavoitti sekä lapsi- että aikuislukijoita.[37]

Myös seuraavan kirjansa, varhaisnuorten romaanin Puhtaan suloisuuden punainen portti (ilm. 1962, 2. p. 1964), Aaltonen kirjoitti laivalla matkalla Taiwanista Suomeen, reitillä Hongkongista Singaporeen. Kirjan esipuheen päiväys on 1.3.1961 Punaisella merellä.[41],[42] Puhtaan suloisuuden punaisessa portissa kirjailija tarttuu Taiwaniin tulleiden kiinalaisten pakolaisten tilanteeseen.[43][44] Kirjan keskushenkilö 11-vuotias Puhdas Suloisuus, joutuu kolmen nuoremman veljensä huoltajaksi isän kuoltua ja äidin lähdettyä tuberkuloosiparantolaan. Hänen on lopetettava koulunkäynti ja yritettävä ansaita elanto hedelmäkauppiaana. Kun myötätuntoisten, mutta miltei yhtä köyhien naapureiden antama apu ei riitä, Puhdas Suloisuus ajautuu epätoivoisena torilla varastamisyritykseen saadakseen rahaa veljensä koulukirjaan ja riisiin.[45] Hän jää kuitenkin kiinni. Asioiden selvittyä hyvin toimeentuleva kristitty kangaskauppias ryhtyy perheelle isän sijaiseksi[46] ja lupaa kustantaa perheen elatuksen ja myös Puhtaan Suloisuuden koulunkäynnin.[46] Äitikin paranee[47] Kirja käsittelee Aaltosen aiempia kirjoja enemmän kiinalaista uskonnollisuutta, rituaaleja ja uskomuksia. Kiinalaista kulttuuria edustavat myös kiinalaiset ja taiwanilaiset sananlaskut kirjan lukujen alussa.[44][41] Luvut on otsikoitu sekä suomeksi että kiinalaisin kirjoitusmerkein. Virikkeen tarinaan Aaltonen kertoi saaneensa ­taiwanilaisesta lehtiuutisesta, joka kertoi vastaavanlaisista tapahtumista.[44][48] Esipuheessa kirjoittaja herättelee lukijoitaan ojentamaan kätensä pakolaisille ja köyhille lapsille.[43] Kirjan kansikuva on J. (Jorma) Piirosen.[49]

Puolidokumentaarisessa kirjassa[18] Paimen ja paha poika (ilm. 1966) kirjailija palaa huonosti kohdeltujen lasten pariin tällä kertaa Taiwanilla. Kirjan sankarin esikuvana on Aaltosen tuntema hyljeksitty poika, joka oli karannut työpaikastaan ankkapaimenena ja saanut ankaraa kuritusta äidiltään mm. isännän vuohella ratsastamisesta. Kirjan minä, Kirkas-maanosa -niminen poika menettää isänsä ja hänet lähetetään isovanhempien luokse, missä hän ajautuu kadulle kuljeksimaan ja varastelemaan. Äidin uusi mies ei halua vilkasta poikaa elätettäväkseen, vaan tämä pannaan töihin pois kotoa. Kuten esikuvansakin Kirkkaan Maanosan mielestä teatteri ja nukketeatteri on parasta, mitä hän tietää.[50] ja hän haaveilee näyttelijän urasta[51] Vuohipaimenen työstä poika pääsee opettajien avulla kaupunkiin kouluun ja asumaan sairaalan evankelistan luo polion vammauttamien lasten kotiin. Lupaavan alun jälkeen seinät alkavat ahdistaa vapaaseen kuljeskeluun tottunutta Kirkasta maanosaa ja poika karkaa varastamiensa rahojen kanssa. Lopuksi hän pääsee takaisin entiseen työpaikkaansa vuohipaimeneksi[52]. Kirja päättyy tähän, mutta Kirkkaan maanosan todellisen esikuvan vaiheista tiedetään, että hänestä tuli kuin tulikin näyttelijä. Aaltosen vieraillessa Taiwanissa vuonna 1972 hän tapasi pojan äidin, kun taas poika itse oli nukketeatterin näyttelijänä seurueensa kanssa kiertueella.[53][54] Tämäkin ongelmalapsi saa lohtua ja turvaa kristinuskon sanomasta.[52][13] Kirja on myös kehityskertomus[55], jossa päähenkilö vähitellen oppii paremmin välttämään konflikteja ympäristönsä kanssa.[52] Kirjoittaja kuvaa impulsiivista sankariaan lämpimästi ja myötätuntoisesti, lapsen mieltä ymmärtäen. Hän pehmentää karua todellisuutta lempeällä huumorilla ja toivoo, että Kirkas maanosa saisi elämäntarinansa lukijoista itselleen ystäviä.[19][56] Kirja on kuvitettu Aaltosen ottamilla valokuvilla, jotka esittävät kirjassa esiintyviä todellisia henkilöitä.[18]

Marina Murina Hyrryläinen, Aaltosen löytökissa Taiwanissa. sai tarinansa julkisuuteen ensin Totto-lehden sarjakuvassa, johon Kirsti Pietilä piirsi kuvat. Kertomus kissan elämästä julkaistiin samannimisenä kirjana lisättynä värityskuvilla vuonna 1969.[57]

Kolmen prinsessan leiri pohjautuu Aaltosen Hämeenlinnan lähistöllä sijaitsevalla kesämökillä pidettyyn kolmen sukulaistytön leiriin kesällä 1975.[58] Tuon ajan kuninkaallisten mukaan nimetyt leiriläiset nauttivat luonnonläheisestä elämästään kesäpalatsissaan, opettelevat hovitapoihin kuuluvaa kohteliaisuutta ja järjestyksenpitoa mielikuvitusleikin avulla ja seurustelevat naapurimökkiläisten eli vieraan valtakunnan väen kanssa.[58] Kertomuksen katkaisevat tuon tuostakin kysymykset ja tehtävät, joihin lukija voi kirjoittaa tai piirtää oman vastauksensa sille jätettyyn tyhjään tilaan. Kirjan piirroskuvituksen on tehnyt Heikki Aurell.[58]

Vuonna 1980 ilmestyneestä enkelikirjojen klassikoksi mainitusta[59] Anna kulkee enkelin kanssa, jonka Kirjaneliö kustansi, on otettu kaikkiaan 13 painosta[60]Pikkuprinssimäistä kuihtumatonta viisautta sisältävässä[61] kirjassa viisivuotias Anna saa enkeliystävältään rakkauden silmälasit, joiden läpi hän näkee ihmiset myötätuntoisesti.[62] Anna ja enkeli vierailevat erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten, lasten ja aikuisten luona, ja Anna ystävystyy heidän kanssaan rakkauden silmälaseilla heitä katsellessaan. Kirjan keskeinen teema onkin ystävyys, josta on apua henkilöiden vaikeimmissakin kokemuksissa.[62] Silmälasit auttavat myös tekemään oikeita tekoja.[62] Uskollisena tyylilleen Aaltonen aktivoi lukijaa pienillä kysymyksillä, piirtämis- ja väritystehtävillä ja antamalla yhdessä luvussa lukijan keksiä lopun.[63][64] Tämä Aaltosen myydyin kirja on käännetty viroksi ja englanniksi[63] Sitä on myös esitetty kesäjuhlilla näytelmänä ja nukketeatteriesityksenä[63][62] Aaltonen kuvitti itse kirjan. Kirjan kansikuvaan hän leikkasi valkoisesta paperista enkeliä ja tyttöä esittävän kuvan sekä kirjaimet.[65][66]. Vasta kirjan viimeisimmissä painoksissa alkaen 8. painoksesta vuonna 1998[67] on Maarit Inbarin tekemä värillinen kansikuva Aaltosen kuva-aiheesta.[68]

EA-täti juttelee ystävilleen, (Kirjaneliö 1983, 2.p. 1984) on koottu lukijoiden toivomuksesta[69] Aaltosen Kotimaa-lehteen kirjoittamista lapsille suunnatuista pakinoista.[70] sisältää kolmisenkymmentä aihepiiriltään laajaa ajankohtaisista asioista lähtevää juttua, joiden hauskaan sisältöön on kätketty opetus.[69] Aaltonen on itse kuvittanut kirjan tapansa mukaan väritettäviksi tarkoitetuilla kuvilla ja osallistaa lukijaa viriketehtävillä ja -kysymyksillä, joihin voi vastata tekstin lomaan jätetyille tyhjille riveille.[69] A:n pakinoita julkaistiin Kotimaassa vuosina 1974-1986 yli viisisataa.[70]

Aaltosen vuodesta 1973 lähtien kehittelemä lastenkirja Minna Suuronen, joka sekin ilmestyi v. 1992, käsittelee kiusaamista. Kirja perustuu Aaltosen omiin muistoihin ja kokemuksiin, sillä hän oli kärsinyt suurikokoisuudestaan, vaikkakaan häntä ei koskaan suoranaisesti kiusattu.[17] Kirjan päähenkilö ekaluokkalainen Minna Suuronen, jota kiusataan pienikokoisuuden vuoksi, puolustaa luokkatoveriaan Piia Pikkaraista, kun tätä pilkataan suuren koon takia. Tytöt ystävystyvät ja uskoutuvat toisilleen. Ystävyys ja ystävien antama vertaistuki onkin kirjan toinen tärkeä teema.[17] Lasten mieltä painavat myös vaikeat kotiolot ja varastaminen.[71] Kirjailija rohkaisee hakemaan tukea luotettavilta aikuisilta ja aiemmista kirjoista tuttu hengellinen ulottuvuus on myös luontevasti esillä.[17][71] Lukijaa aktivoivat kysymykset vastausrivien kera elävöittävät tätäkin kirjaa. Kirjan on kuvittanut Terttu Hauhia[17]

Postuumisti vuonna 2001 ilmestynyt kuvakirja Veli-Villen kolme maailmaa perustuu Totto-lehdessä 1970-luvulla julkaistuun Martti Pentin piirtämään sarjakuvaan.[72] Kirja kertoo Namibiassa asuvasta viisivuotiaasta suomalaispojasta Veli-Villestä ja hänen perheestään, johon kuuluvat äiti, isosisko ja pikkuveli. Isä on muuttanut Taivasmaailmaan, joka on yksi Veli-Villen maailmoista Hiekkamaailman (Namibin autiomaa) ja Vesimaailman (Atlantin valtameri) lisäksi. Kirja perehdyttää leikkisästi ja lapsentajuisesti Lounais-Afrikan[73] kulttuuriin, maantieteeseen ja eläimiin sekä ohjaa erilaisten ystävien kohtaamiseen.[74] Martti Pentin värikkäät piirrokset kuvaavat osuvasti niin hauskoja kuin jännittäviäkin tapahtumia Veli-Villen elämässä.[74]

Aikuisten kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mietekirja Yli puolen maailman, joka ilmestyi 1961, syntyi laivamatkalla kotimaahan lomalle ensimmäisen työkauden päätyttyä Taiwanilla. Tämä Aaltosen ensimmäinen aikuisille suunnattu kirja tarjoaa matkakokemuksien lomassa ”suuria ja hienoja ajatuksia pienoiskoossa” hengellisyyttä unohtamatta.[75]

Kotimaahan paluunsa jälkeen Aaltonen kirjoitti kirjan Lampilinnan tarinoita, johon oli saanut aineksia asuessaan Wantanissa[76] Taiwanissa. Kirja on suunnattu aikuisille. Kertomukset ilmestyivät alun perin kahtena vihkosena ja koottiin täydennettynä 20 uudella tarinalla julkaistavaksi yhtenä niteenä v. 1967.[77] Taiwanilainen luonto tasankoineen ja vuoristoinen, wantaninlaiset ihmiset ja lähetystyöntekijän arkitodellisuus[77] on kuvattu Aaltoselle tyypillisellä eloisalla ja yksityiskohtaisella tyylillä.[13] Kirjassa käsitellään myös Taiwanin taolaiseen kansanuskoon kuuluvia jumaluuksia ja palvontamenoja[78], kuten merenjumalatar Matsua ja hänen syntymänpäivänsä viettoa ja ilon jumala Wang-Yehia.[79] Kirja on kuvitettu Aaltosen ottamilla valokuvilla.[13]

Ollessaan SLS:n Aasian työn sihteerinä Aaltonen kävi tutustumassa SLS:n työhön ja työntekijöihin Pakistanissa vuonna 1971.[80] Moskovan ja Kabulin kautta[80] matkannut Aaltonen tapasi kaikki suomalaiset lähetit ja kirjoitti matkavaikutelmistaan kirjan Kuukausi puolikuun maassa: matkakuvaus Pakistanista (ilmestynyt 1972).[81] Kirja kertoo Pakistanin kirkon ja lähetystyön tilanteesta, johon Aaltonen perehtyi mm. kiertelemällä Tankin sairaalan poliklinikka-auton mukana kylissä.[81] Lisäjännitystä matkakuvaukseen toi Intian ja Pakistanin välille syttynyt sota.[81][82]

Muistelmateos Kiinalainen taulu työvuosilta 1946-1949 Manner-Kiinassa lienee Aaltosen pääteos.[83] Sen kirjoittamisen hän aloitti pian eläkkeelle jäätyään[84] ja se ilmestyi vuonna 1985.[63] Tavoistaan poiketen hän kirjoitti sen useampaan kertaan[12] Kirjan kehysideana on lahjaksi saatu taiteilija Wangin, Jungsunin maatalousopiston kuvaamataidonopettajan[85], tekemä taulu, johon on kiinalaisin kirjaimin maalattu nimi Immanuel, Jumala kanssamme.[86] Kirjoittaja liittää taulun viestin luontevasti miltei jokaisen luvun loppuun.[63] Kirja sisältää runsaasti lainauksia Aaltosen päiväkirjoista, mutta enemmän kuin kirjoittajan iloista ja suruista, muistelmat kertovat kiinalaisista ja suomalaisista työtovereista ja ystävistä sekä yhteisistä kokemuksista yhä levottomammiksi muuttuvissa oloissa[87][63] Kirjan valokuvakuvitus on Päivö Parviaisen albumista ja SLS:n kuva-arkistosta.[88]

Kesäpäiväkirjan lehdiltä eli Muistelmia mökkihöperöitten paratiisista ( Kirjaneliö/SLS 1992) sisältää sikermän hyväntuulisia poimintoja Aaltosen päiväkirjamerkinnöistä ja muistoista kesäpaikasta Kompurankärjestä.[89] Kirjaan valitut anekdootit kuvastavat niin kirjoittajan kiintymystä kukkiin, eläimiin ja luonnonkauneuteen[90] kuin hänen huumorintajuaan[91] ja vieraanvaraisuuttaan, josta lukuisat mökkivieraat[92] pääsivät osallisiksi. Kirja on kuvitettu tekijän ottamilla mustavalkoisilla valokuvilla.

Aaltosen julkaisematon aineisto sisältää neljästä viiteen valmista käsikirjoitusta.[84]

Muuta tuotantoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opintopiiriopas Viekää sana (1968) oli tarkoitettu ohjelma-avuksi niin lähetyspiireille kuin nuorten piireillekin.[93]

Postikorttiväritysvihkoon (1969) taiteilija Kirsti Pietilä piirsi sekä värillisiä että väritettäviä postikortteja ja Aaltonen kirjoitti pikku runoja.[94] Tulevaisuuden Aasia -ohjelmisto (ilm. 1977) sisälsi ohjelmavihjeitä ja muuta lähetysaiheista materiaalia, Aaltoselta mm. laulujen sanoja.[57][94]

Runot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elma Aaltonen kirjoitti myös runoja. Nuoruuden runot olivat tilitysrunoja[95], omien tunteiden ja elämysten tulkintaa.[96] 1950-luvulta lähtien hän kirjoitti käyttörunoutta seurakuntatyöhön, lastenlehtiin ja onnitteluihin.[97] Hänen runojaan julkaistiin myös lähetysaiheisissa ohjelmistoissa[97] ja jo olemassa oleviin sävelmiin riimiteltyinä laulukirjoissa.[94][98][99] 1970-luvulla hän alkoi kirjoittaa myös mitattomia runoja.[95] Aaltoselta jäi kaksi julkaisematonta runokoostetta.[84]

Lyhyet kirjoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aaltonen kirjoitti 500 juttua lapsille Kotimaa-lehteen Suomeen paluun jälkeen.[70] Hän kirjoitti myös lähetysseuran lehtiin, Tottoon ja Lähetyssanomiin[94] sekä yli kolmeenkymmeneen muuhun lehteen[83][100][69] ja vuosikirjaan.[101]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kesäpäiviä pienten parissa teoksessa Kuinka voisin palvella? : nuoret kertovat kokemuksiaan kristillisestä työstä 1; toim. Aarni Voipio. WSOY 1936
  • Vaarallinen leikkitoveri. Suomen Valkonauhaliitto, Hämeenlinna 1938
  • Pikku-Jussin marjamatka; kuvat Eeli Jaatinen; runot Anna-Liisa. Kuva ja sana, Helsinki 1945, 1951
  • Maija. Kuva ja sana, Helsinki 1945, 2. painos 1956
  • Maijan ystävät. Kuva ja sana, Helsinki 1947
  • Maijan kerho. Kuva ja sana, Helsinki 1948
  • Askel kohti Jeesusta : Suomen tytöille. Agricola-seuran kinkeritraktaattisarja 5. Agricola-seura, Helsinki 1950
  • Joo-hanin perintö; kuv. Laura Järvinen. Suomen lähetysseura, Helsinki 1950
  • Kuinka minäkin voisin palvella : muistikuvia palvelemisen alkuaskelista; toim. Aarni Voipio; kirjoittajat Elma Aaltonen ym. Suomen pyhäkouluyhdistys, Helsinki 1957
  • Tuulenpesän tarinoita. Suomen lähetysseura, Helsinki 1957, 2. painos 1958
  • Neljän tärkeän puron tarinoita. Suomen lähetysseura, Helsinki 1960
  • Yli puolen maailman. Suomen lähetysseura, Helsinki 1961
  • Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. Suomen lähetysseura, Helsinki 1962, 2. painos 1964
  • Paimen ja paha poika. Suomen lähetysseura, Helsinki 1966
  • Lampilinnan tarinoita 1. Suomen lähetysseura, Helsinki 1967
  • Viekää sana. Suomen lähetysseura, Helsinki 1968
  • Jeesus tulee tehtaan asuntolaan. Suomen pyhäkouluyhdistys, Helsinki 1969
  • Lampilinnan tarinoita 2. Suomen lähetysseura, Helsinki 1969
  • Marina Murina Hyrryläinen. Suomen lähetysseura, Helsinki 1969
  • Postikortti-väritysvihko; runot: Elma Aaltonen ja Kyllikki Valtonen; kuvat Kirsti Pietilä. Suomen lähetysseura, Helsinki 1969
  • Kuukausi puolikuun maassa : matkakuvaus Pakistanista. Suomen lähetysseura, Helsinki 1972
  • Tulevaisuuden Aasia : ohjelmavihjeitä ja materiaalia SLS:n vuosiaiheista 1977-79; toimittanut työryhmä Elma Aaltonen ym. Suomen lähetysseura, Helsinki 1977
  • Lampilinnan tarinoita. Kirjaneliö, Helsinki 1978
  • Kolmen prinsessan leiri; kuv. Heikki Aurell. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1979
  • Anna kulkee enkelin kanssa. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1980, 5. painos 1985, 7. painos 1991, 8. painos Suomen Lähetysseura, Helsinki 1998, 10. painos 2001, 11. painos 2003
  • Nuorten lähetyskurssi : lähetys ja nuori seurakunta; työryhmä Päivi Autere ym.; avustajat Elma Aaltonen ym.; kuv. ja taitto Pirkko Pullinen Suomen lähetysseura, Helsinki 1982
  • EA-täti juttelee ystävilleen. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1983, 2. painos 1984
  • Kiinalainen taulu. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1985
  • Kesäpäiväkirjan lehdiltä, eli, Muistelmia mökkihöperöitten paratiisista. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1992
  • Minna Suuronen; kuvittanut Terttu Hauhia. Kirjaneliö, Helsinki 1992
  • Veli-Villen kolme maailmaa; kirj. Elma Aaltonen, Martti Pentti. Suomen lähetysseura, Helsinki 2001

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Elma Aaltonen, Kirjailijatietokanta, Finlit) (Archive.is)
  2. Elma Anna-Liisa Aaltonen, Ahveniston hautausmaa, Hämeenlinna Find a Grave. Viitattu 9.1.2024.
  3. a b Suomen Kirjailijat 1945–1980, Aaltonen, Elma Anna-Liisa, sivu 14, toimittajat Maija Hirvonen, Hannu Launonen, Anna Nybondas, Inger Bäcksbacka, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 402, Helsinki 1985
  4. Mattila, Annikki: Taivaan Isän puutarhuri: Elma Aaltonen 1913-1998. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 2013, s. 21 ISBN 978-951-624-423-8
  5. a b Mattila s. 81
  6. Mattila s. 81
  7. Mattila s.159
  8. a b c d Mattila s.167
  9. a b c Mattila s. 83
  10. Mattila s. 82
  11. a b Mattila 299, 316
  12. a b Mattila s. 301
  13. a b c d e f Mattila s. 263
  14. a b c d Mattila s. 85
  15. Mattila s. 199, 232
  16. Mattila s. 314-315
  17. a b c d e Mattila s. 324
  18. a b c Mattila s. 262
  19. a b Aaltonen, Elma: Paimen ja paha poika. Suomen Lähetysseura, 1966, takakannen teksti
  20. Mattila s. 317, 299
  21. Mattila s .316
  22. Mattila s .346, 169, 299-300
  23. a b c d Mattila s. 84
  24. Aaltonen, Elma: Maija. Helsinki : Kuva ja sana, 1945, s. 28-31
  25. Aaltonen: Maija s. 46, 55
  26. Aaltonen: Maija 125
  27. Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaus kirjastot.fi. 06.03.2019. Viitattu 17.3.2019.
  28. Mattila s. 20
  29. a b c d e f Mattila s.168
  30. a b Mattila s.169
  31. Mattila s. 174-175
  32. Mattila s. 177
  33. Mattila s. 198
  34. Mattiala s. 190, 199
  35. Mattila s. 171-172
  36. a b Mattila s. 200
  37. a b c d Mattila s. 232
  38. Mattila 200-201
  39. Aaltonen, Elma: Neljän tärkeän puron tarinoitaHelsinki : Suomen lähetysseura, 1960. s.17
  40. Aaltonen, Elma: Neljän tärkeän puron tarinoita. Helsinki : Suomen lähetysseura, 1960, s. 6
  41. a b Mattila s. 235
  42. Aaltonen, Elma: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. Pieksämäki : Suomen Lähetysseura, 1962, esipuhe s. 6
  43. a b Aaltonen: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. esipuhe s. 5-6
  44. a b c Mattila s. 236
  45. Aaltonen: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. s. 124
  46. a b Aaltonen, Elma: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. Pieksämäki : Suomen Lähetysseura, 1962, s. 134
  47. Aaltonen: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. s. 145-146
  48. Aaltonen: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti. , s. 5
  49. Aaltonen: Puhtaan-Suloisuuden punainen portti.
  50. Aaltonen, Elma: Paimen ja paha poika. [Helsinki] : Suomen lähetysseura, 1966, s. 17
  51. Aaltonen: Paimen ja paha poika, s. 21, 55 263
  52. a b c Aaltonen: Paimen ja paha poika, s. 165
  53. Mattila s. 276
  54. Aaltonen, Elma: Lampilinnan tarinoita. Hki : Kirjaneliö, 1978 - (Suomen lähetysseuran julkaisu.) s. 179-180 ISBN 951-600-428-8
  55. Maata meren alla. Kehityskertomus Koulukino. Materiaali on julkaistu vuonna 2009. Linkit on tarkistettu 23.5.2013. Viitattu 17.3.2019.
  56. Mattila s. 265
  57. a b Mattila s. 270
  58. a b c Mattila s. 291
  59. Loivamaa, Ismo:: Enkelikirjojen klassikko.. Onnimanni : Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin tiedote. Liite: Onnimannin puntari., 1998 : 3, s. 4. Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin kannatusyhdistys.
  60. Mattila s. 353
  61. Aaltonen: Anna kulkee enkelin kanssa 2012, takakannen teksti
  62. a b c d Mattila s. 313
  63. a b c d e f Mattila s. 314
  64. Aaltonen: Anna kulkee enkelin kanssa 2012, s. 97
  65. Mattila s. 299-300
  66. Aaltonen: Anna kulkee enkelin kanssa 1980, kansikuva
  67. Anna kulkee enkelin kanssa Fennica. Suomen kansallisbibliografia. Kansalliskirjasto. Viitattu 17.3.2019. [vanhentunut linkki]
  68. Anna kulkee enkelin kanssa, takakansi Ilonpolku. Arkistoitu 28.3.2019. Viitattu 17.3.2019.
  69. a b c d Mattila s. 303
  70. a b c Mattila s. 302
  71. a b Aaltonen, Elma: Minna Suuronen. Kirjaneliö, Helsinki 1992, takakannen teksti
  72. Mattila s. 327
  73. Aaltonen, Elma: Veli-Villen kolme maailmaa. Suomen lähetysseura, Helsinki 2001, s. 5
  74. a b Rautiainen, Kaarina: Veli-Ville seikkailee. Kirkkomme lähetys, , nro 1, s. 42. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.3.2019.
  75. Mattila s. 234
  76. Mattila s. 258
  77. a b Viita, Armas: Lampilinnan tarinoita Arvosteleva Kirjaluettelo. 9/1979. Kouluhallitus ja Kirjasampo (Aikalaisarvio). Viitattu 19.3.2019.
  78. Mattila s. 264
  79. Aaltonen, Elma: Lampilinnan tarinoita. Kirjaneliö, Helsinki 1978, s. 158-170
  80. a b Mattila s. 273
  81. a b c Mattila s. 274
  82. Mattila s. 275
  83. a b Mattila s. 315
  84. a b c Mattila s. 298
  85. Aaltonen, Elma: Kiinalainen taulu. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1985, s. 200
  86. Aaltonen: Kiinalainen taulu s. 15
  87. Aaltonen: Kiinalainen taulu, s. 62, 120, 184
  88. Aaltonen: Kiinalainen taulu, s. 4
  89. Aaltonen, Elma: Kesäpäiväkirjan lehdiltä, eli Muistelmia mökkihöperöitten paratiisista. Suomen lähetysseuran julkaisu. Kirjaneliö, Helsinki 1992, takakannen teksti
  90. Mattila s. 289
  91. Mattila s. 292
  92. Mattila s. 290
  93. Mattila s. 272
  94. a b c d Mattila s. 271
  95. a b Mattila s. 335
  96. Mattila s. 331
  97. a b Mattila s. 338
  98. Mattila s. 339
  99. Mattila s. 340
  100. Mattila s. 281
  101. Mattila s. 309