Elisabet II:n timanttiriemujuhla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Elisabet II

Elisabet II:n timanttiriemujuhla (Diamond Jubilee) on tilaisuuksien sarja, jolla juhlistettiin vuonna 2012 Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningattaren Elisabet II:n 60 vuotta kestänyttä hallintokautta[1]. Elisabet II nousi valtaan 6. helmikuuta 1952. Timanttivuotta juhlittiin pitkin kevättä ja kesää. Pääjuhlat olivat 2.–5. kesäkuuta, jolloin britit saivat kaksi vapaata arkipäivää.[2]

Thamesjoella purjehti 3. kesäkuuta sunnuntaina iltapäivällä noin tuhannen veneen laivue, jota 60 vuotta vallassa ollut kuningatar itse johti. Tapahtumaan osallistui koko kuninkaallinen perhe. Ympäri maata järjestettiin kuningattaren kunniaksi myös perinteisiä katujuhlia ja kylätapahtumia. [3]

Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös konsertti, joka televisioitiin suorana useaan maahan. Konserttialueella oli noin 10 000 katsojaa, jotka olivat valikoituneet arvonnan kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Britit valmistautuivat innolla juhlimaan kuningatartaan 1.6.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.6.2012.
  2. Elisabeth II toinen nousi valtaan ennen Helsingin olympialaisia 11.5.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.6.2012.
  3. Thamesjoki ja rannat täyttyvät kuningattaren juhlijoista 3.6.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 3.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]