Elina Vähälä

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elina Vähälä (s. 1975) on suomalainen viulisti.

Vähälä aloitti viuluopintonsa 3-vuotiaana Päijät-Hämeen konservatoriossa, missä hän opiskeli Seppo Reinikaisen ja Pertti Sutisen johdolla. Kuhmon Viulukoulussa Vähälän opettajina olivat Zinaida Gilels, Ilja Grubert ja Pavel Vernikov ja Sibelius-Akatemiassa Tuomas Haapanen.

Elina Vähälä suoritti solistidebyyttinsä 12-vuotiaana, orkesterina nykyinen Sinfonia Lahti. Hän on ollut myös Lahden orkesterin "Vuoden Nuori Solisti" kaudella 1993/94. Elina Vähälä on Young Concert Artists -kilpailun voittaja vuodelta 1999. Hän piti samana vuonna New Yorkin ensikonsertin, josta The New York Times antoi erinomaisen arvion. Vähälä on sittemmin konsertoinut laajalti Yhdysvalloissa ja Euroopan maissa solistina ja kamarimuusikkona.

Säveltäjät Aulis Sallinen ja Curtis Curtis-Smith ovat kirjoittaneet Elina Vähälälle ja pianisti-kapellimestari Ralf Gothónille kaksoiskonsertot. Vähälä oli myös John Coriglianon viulukonserton "Punainen viulu" Pohjoismaiden kantaesityksen solisti.

Vähälä on Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin perustajajäsen ja konserttimestari sekä taiteellisen suunnitteluryhmän jäsen.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut