Elias Robert Alcenius

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Elias Robert Alcenius (10. heinäkuuta 1796 Isojoki10. huhtikuuta 1875 Lapväärtti) oli suomalainen pappi ja sukututkija, jota pidetään Suomen sukututkimuksen isänä.

Alceniuksen vanhemmat olivat kappalainen Daniel Alcenius ja Maria Johanna Estlander. Hänet vihittiin papiksi 1819 ja hän toimi Kalajoen kappalaisena vuosina 1826–56 sekä tämän jälkeen Lapväärtin kirkkoherrana kuolemaansa saakka. Vuonna 1850 Alcenius julkaisi Sursillien suvusta kertovan teoksen Genealogia Sursilliana, jonka kokoamisen oli pannut alulle Turun piispa Johannes Terserus (1605–1678), todettuaan monien Pohjanmaan sukujen kantaisäksi Uumajasta kotoisin olleen Erik Angermanin eli Sursillin. Alceniuksen teoksessa on 1989 sukunimeä, hän oli Pohjoismaissa ensimmäinen sukututkija, joka laajensi tutkimuksen myös talonpoikaissukuihin.

Alceniuksen ensimmäinen puoliso vuodesta 1826 oli Fredrika Wilhelmina Lescelius (k. 1842) ja toinen vuodesta 1844 Johanna Elisabet Favorin (k. 1880.)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilmari Heikinheimo: Suomen elämäkerrasto. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1955. Sivut 21-22.