Eliška Junková
| Elisabeth Junková-Khásová | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. marraskuuta 1900 Olomouc, Itävalta-Unkari |
| Kuollut | 5. tammikuuta 1994 (93 vuotta) Praha, Tšekki |
| Kansalaisuus |
 Itävalta-Unkari Tšekkoslovakia Tšekki |
| Puoliso | Vincenc "Čeněk" Junek (1922–1928); Ladislav Khás (1948–)[1] |
| Muut tiedot | |
| Lempinimet | Smíšek, Eliška, Královna volantu ("ohjauspyörän kuningatar")[1][2][3] |
 Nimikirjoitus |
|
Elisabeth ”Eliška” Junková-Khásová (alun perin Alžběta Pospíšilová; 16. marraskuuta 1900 Olomouc, Itävalta-Unkari – 5. tammikuuta 1994 Praha, Tšekki) oli tšekkoslovakialainen kilpa-autoilija[1][2] ja ensimmäinen Grand Prix -kilpailun voittanut nainen.[3]
Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Junková syntyi Olomoucissa kahdeksanlapsisen perheen kuudentena lapsena ja sai nimekseen Alžběta Pospíšilová. Perheen isä oli lukkoseppä. Kovien aikojen takia perheen lapsista selviytyivät aikuisikään vain Alžběta, hänen sisarensa sekä kaksi veljeään. Alati hymyilevän Alžbětan lempinimi oli Smíšek, ”iloinen”. Koulunsa hän kävi tyttökoulussa Pöttingissä, jossa opiskeli muun muassa liiketaloutta. Alžběta unelmoi matkustelusta, joten hän oli erityisen kiinnostunut kielten opiskelusta.[1][2]
Valmistuttuaan 16-vuotiaana hän sai työpaikan prahalaisen pankin haarakonttorissa Olomoucissa.[1][2][3] Konttorin johtajana toimi nuori, kunnianhimoinen Vincenc ”Čeněk” Junek, joka oli kotiutettu armeijasta saatuaan luodin käsivarteensa[3] ensimmäisen maailmansodan varhaisessa vaiheessa.[4] Kun Čeněk Junek sai tehtäväkseen avata uuden toimipisteen Brnossa, hän halusi värvätä sinne ammattitaitoista henkilökuntaa Olomoucista,[1][2] mukaan lukien Alžbětan, joka oli hänen lähin apulaisensa.[2] Siirryttyään Brnohon Alžběta opiskeli musiikkia ja kieliä. Vaikka Čeněk ja Alžbeta olivat kiinnittäneet toisiinsa tavallista työtoveruutta enemmän huomiota jo Olomoucissa, kahden vahvan persoonan välinen suhde ei ollut tässä vaiheessa romanttinen. Mutta kun Junek muutti Brnosta Prahaan töiden perässä, Alžběta seurasi mukana. Alžběta suoritti englannin kielitutkinnon, saksan kielen hän oli oppinut isältään jo kotonaan.[1][2]
Matka Ranskaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavaksi Alžběta alkoi opiskella ranskaa, ja parantaakseen kielitaitoaan hän lähti Ranskaan. Hän onnistui saamaan työpaikan Antibesissa suurella puutarhatilalla, jossa viljeltiin neilikoita ja muita kukkia. Kolmen kuukauden aikana Alžběta ei ollut yhteydessä Junekiin tai perheeseensä. Alžběta suunnitteli matkustavansa Ceyloniin Espanjan, Gibraltarin, Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Intian kautta. Hän kuitenkin kohtasi vaikeuksia espanjalaisten tulliviranomaisten kanssa, jotka eivät myöntaneet hänelle matkustuslupaa, mutta Alžběta keksi hakea viisumia Britanniasta, jotta voisi matkustaa laivassa keittiötyöläisenä. Viisumi kuitenkin evättiin. Tällä välin Čeněk oli alkanut ikävöidä Alžbětaa ja päätti etsiä hänet käsiinsä tavalla tai toisella. He tapasivat toisensa Pariisin autonäyttelyssä, sillä Čeněk oli kiinnostunut kilpa-autoilusta.[1][2] Hän oli ajanut kilpaa paikallistasolla aluksi rakennelluilla autoilla,[4] mutta oli ansainnut työssään nyt sen verran, että saattoi toteuttaa haaveensa nopeasta autosta.[3] Alžběta tiedosti, että mikäli hän haluaisi kulkeä Čeněkin rinnalla, hänen olisi opittava sietämään myös autoja. Ažběta mieltyi itsekin näyttelyssä näkemäänsä Bugattiin.[1][2][3]
Naimisiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palattuaan Prahaan Ažběta ilmoittautui vaivihkaa autokouluun ja suoritti ajokokeen hyväksytysti. Kun Alžběta näytti ajokorttinsa Čeněkille juuri ennen tämän lähtöä Geneveen, hän ilahtui suuresti. Čeněk halusi viedä Alžbětan vihille, mutta tämä ei halunnut kiirehtiä. Čeněk Junek aloitti kilpa-autoharrastuksen ja voitti Zbraslav-Jílovište-rallin[1][2] Mercedes-Benzillään huhtikuussa 1922. Čeněk ja Ažběta menivät naimisiin 24. kesäkuuta 1922[2], ja Alžběta vaihtoi sukunimensä lisäksi myös etunimensä kansainvälisemmin Elisabethiksi. Kotimaassaan hänet tunnettiin lempinimellä Eliška.[1][2] Eliška ja Čeněk alkoivat kilpailla yhdessä. Eliška matkusti mukana mekaanikkona.[3] Häämatkanaan pari osallistui Karlovy Varyn ja Mariánské Lázněn väliseen autokilpailuun. He kuitenkin ajoivat ulos tieltä ja heidän autonsa romuttui.[2]
Kilpa-ajoura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Čeněk lähti samana syksynä uuden auton hankintamatkalle Pariisin autonäyttelyyn, jossa tutustui Ettore Bugattiin. Čeněk teki kaupat Bugatti Type 30:stä, joka toimitettiin saman vuoden lopulla.[2] Autolla oli jo osallistuttu Grand Prix de l’Automobile Club de France -kilpailuun Strasbourgissa.[4] Bugatti kuvitteli myyneensä auton johonkin kaukaiseen eksoottiseen maahan, sillä nuori Tšekkoslovakia ei ollut valtiona vielä kovin tunnettu.[1][2] Autossa oli voimanlähteenä kaksilitrainen, kahdeksansylinterinen moottori.[2]
1923[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavana keväänä Čeněk ajoi auton takaisin Bugatin tehtaalle Molsheimiin, jossa auto rakennettiin kilpailukuntoon.[2] Eliška osallistui kilpailuun kuljettajana ensimmäistä kertaa[1][2] huhtikuun lopulla[2] 1923, sillä Čeněkillä oli vaikeuksia vaihteensiirron kanssa sodassa saamansa käsivamman vuoksi.[3] Alkuvaiheessa Čeněk kulki mukana matkustajan paikalla.[1][2]
1924[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavana vuonna Eliška osallistui kilpailuihin yksin ja voitti Lahotín-Třemošna-ajot touring-luokassa, mikä oli odottamaton sensaatio.[1][2] Eliškasta tuli hetkessä maankuulu.[3] Samana kesänä Čeněk osti uudemman Bugatti Type 32 -kilpa-auton. Parivaljakon menestys jatkui Plzeňissä, Rumburkissa ja muilla paikkakunnilla pidetyissä kilpailuissa. Jo elokuussa Junekit ostivat tuliterän Bugatti Type 35:n. 7. syyskuuta Eliška ajoi yksin kuljettamallaan Type 30:llä Lochotínin urheiluautoluokan voittoon; Čeněkin kuljettama Type 35 voitti kilpa-autosarjassa.[2]
1925[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toukokuussa[2] 1925 Eliška ylsi Lahotín-Třemošna-ajojen yleiskilpailun voittoon.[1][2] Kausi oli muutenkin menestyksekäs.[2] Heinäkuussa he ostivat lisäksi toisen Type 35:n, jotta voisivat kilpailla samantasoisilla autoilla.[4] Tšekkoslovakialainen lehdistö etsi innokkaasti kansallissankareita, jotka lisäsivät nuoren maan kansainvälistä näkyvyyttä. Näin ollen Junekeista tuli tuttu näky lehtien sivuilla.[3]
1926[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1926 Čeněk vaihtoi edellisenä kesänä ostaneensa Type 35:n entistä tehokkaampaan, mekaanisella ahtimella varustettuun Type 35B:hen. Uudella autolla Eliška otti 9. toukokuuta Lahotín-Třemošna-ajojen yleiskilpailuvoiton ennätysajalla ja jätti taakseen muun muassa aviomiehensä.[2] Lehdistö ylisti Junkován suoritusta, ja hän tuli tunnetuksi kuljettajana, jonka erinomainen ajotekniikka ja muisti päihittivät fyysisen voiman.[1][2] Muutamaa viikkoa myöhemmin[2] hän sijoittui toiseksi Sveitsin Klaussenpassissa.[1][2] Tämä oli Eliškan ensimmäinen voitto kansainvälisissä kilpailuissa.[2]
1927[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1927 Eliška voitti Nürburgringillä Saksan GP-kisoissa[1][2][3] kaksilitraisten autojen luokassa.[4] Näin hänestä tuli kautta aikojen ensimmäinen GP-kilpailun voittanut nainen.[3] Kisan jälkeen kokonaiskilpailun voittanut, isokokoinen saksalainen Otto Merz syleili Eliškaa niin rajusti, että tältä katkesi useita kylkiluita. Tarinan mukaan paikalla ollut orkesteri ei osannut soittaa Tšekkoslovakian kansallishymniä, joten he soittivat sen sijaan erään Bedřich Smetanan sävellyksen.[4]
Eliška ja Čeněk päättivät osallistua maineikkaaseen Sisiliassa ajettuun Targa Florio -kilpailuun.[2] Targa Floriota pidettiin aikakauden vaativimpana autokilpailuna. Eliška matkusti Sisiliaan etukäteen ja perehtyi reittiin ja sen jokaiseen mutkaan huolella.[4] Tällä kertaa Eliškalla oli käytössään kevyempi Bugatti Type 37. Ensimmäinen osuus sujui erinomaisesti,[2] mutta toisella erikoiskokeella hän suistui tieltä ohjauslaitteeseen tulleen vian takia[1][2] ja tätä seuranneessa törmäyksessä selviytyi vain täpärästi.[2] Keskeyttäessään hän oli ollut toisella sijalla.[1][2] Keskeyttäminen jäi kaivelemaan Eliškaa, sillä hän ei ollut tottunut antamaan periksi.[2]
1928[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavana vuonna 6. toukokuuta Eliška osallistui jälleen kilpailuun, tällä kertaa ajokkinaan Type 35B. Toisella erikoiskokeella hänellä oli 20 sekunnin johtoasema,[2] ja hän ajoi osuuden koko kilpailun parhaalla ajalla.[1][2] Kolmannen erikoiskokeen aikana moottorissa alkoi ilmetä lieviä ylikuumenemisongelmia, joista ei kuitenkaan koitunut haittaa. Erään mutkan jälkeen hän kuitenkin ajoi terävien kivien yli, mikä aiheutti rengasrikon, joka maksoi hänelle monta sijaa. Lopulta Eliška kuitenkin ajoi maaliin ja sijoittui yleiskilpailussa viidenneksi. Palattuaan häntä oli vastassa työkiireiden takia kotiin jäänyt Čeněk, perhe, ystävät ja suunnaton määrä ihailijoita, jotka antoivat hänelle riemukkaan vastaanoton.[2] Lehdistössä häntä nimitettiin ”ohjauspyörän kuningattareksi”.[1][2]
Melko pian tämän jälkeen, 15. heinäkuuta 1928 Čeněk Junek sai surmansa Nürburgringillä sattuneessa onnettomuudessa. Murheen murtama Junková päätti lopettaa kilpailemisen.[1][2] Čeněkin auto oli säilynyt onnettomuudesta lähes vahingoittumattomana, ja pienen korjauksen jälkeen se myytiin Josef Horákille. Tämä törmäsi autollaan puuhun Ecce Homo -kilpailussa seuraavassa syyskuussa ja menehtyi sinkouduttuaan ulos ympäri pyörineestä autosta.[4]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Junková halusi toteuttaa vanhan unelmansa matkustaa Ceyloniin. Tämä onnistui Ettore Bugatin avulla, joka järjesti hänelle auton, jonka kanssa Junková voisi tehdä myynninedistämistyötä Intian markkinoilla. Palattuaan Tšekkoslovakiaan Junková toimi aktiivisesti moottoriurheilupiireissä. Hän osallistui Masaryk-radan rakentamiseen yhdessä Määrin-Sleesian autoklubin kanssa. Suhteidensa avulla hän teki rataa tunnetuksi, ja hänen ansiostaan siellä järjestettyihin kilpailuihin osallistui lukuisia moottoriurheilutähtiä, mukaan lukien Louis Chiron. Kilpailujen järjestelyissä Junková oli merkittävä taustavaikuttaja ja hänen saksan, englannin, ranskan ja italian taitojensa takia hän toimi usein tulkkina.[1][2]
Elantonsa Junková ansaitsi myyntipäällikkönä Baťa-yhtiölle, joka aloitti renkaiden valmistuksen vuonna 1933. Kansallistamisen jälkeen Junková työskenteli kumiteollisuudessa ja sitten kemianteollisuuden ministeriön alaisuudessa.[1][2]
Vuonna 1948 Junková meni uudelleen naimisiin. Hänen miehensä oli lehtimies Ladislav Khás.[1][2]
Matkustusrajoitusten tähden Junková pääsi ulkomaille vasta 1964.[1][2] Vuonna 1966 hän osallistui Targa Florion muistoajoihin Sisiliassa.[2] Hänelle myönnettiin lukuisia tunnustuksia, muun muassa kansainvälisen entisten GP- ja F1-kuljettajien klubin kunniajäsenyys.[1][2]
Junková matkusti vuonna 1989 vastoin lääkärinsä kehotuksia Yhdysvaltoihin osallistuakseen Bugatti-autojen kokoontumiseen, missä hän oli kunniavieraana.[3] Marraskuussa 1993 perustettiin Eliška Junková -säätiö vaalimaan Tšekkoslovakian moottoriurheilun historiaa.[2] Eliška Junková kuoli 93-vuotiaana 5. tammikuuta 1994.[1][2]
Vuonna 1928 tšekkoslovakialainen jazz-säveltäjä Jaroslav Ježek sävelsi Junkován kunniaksi kappaleen Bugatti Step.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Turčínková, Jana: Eliška Junková 26.7.2004. Český rozhlas. Viitattu 1.11.2011. (tšekiksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax Uhlíř, David: Eliška Junková-Khásová RC Klub Elišky Junkové Zlín. Viitattu 31.10.2011. (tšekiksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Kenety, Brian: Eliska Junkova: The Czech racing queen of the Jazz Age 29.9.2004. Český rozhlas. Viitattu 1.11.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Eliška Junková Radosti. Arkistoitu 21.11.2009. Viitattu 2.11.2011. (englanniksi)
| ||||||||||
