El Ghad

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

al-Ghad (Ḥizb el-Ghad, "Huomisen puolue") on egyptiläinen liberaalipuolue.[1]

Puolueen perusti Ayman Nour. Hän oli aiemmin ollut Wafdin jäsen ja valittu sen listalta parlamenttiin vuonna 1995. Hän kuitenkin erosi puolueesta vuonna 2001 johtuen erimielisyyksistä puheenjohtaja Noaman Gomaan kanssa.

Al-Ghad sai virallisesti toimiluvan vasta vuonna 2004, ennen vuoden 2005 presidentinvaaleja, joihin sekä Ayman Nour että Noaman Gomaa osallistuivat. Nour sai kuuluisuutta, kun hänet tuomittiin vaalien jälkeen viideksi vuodeksi vankilaan syytettynä puolueen kannattajatietojen väärentämisestä.

Vuonna 2005 puolue myös hajosi kahteen osaan, joita johtivat Mousa Mostafa Mousa ja Ayman Nourin vaimo Gamila Ismail. Ismailin ryhmittymä syytti puoluetta yhteistyöstä Mubarakin turvallisuuskoneiston kanssa.

Oikeus päätti vuonna 2007 Mousan olevan puolueen laillinen johtaja ja luovutti tälle puolueen päämajan, joka kuitenkin myöhemmin tuhopoltettiin. Kaikkiaan oikeuskäsittely keski heinäkuuhun 2010 ennen lopullista päätöstä.

Ayman Nourin tukijat rekisteröivät uuden puolueen Ghad al-Thawra ("Vallankumouksen huomisen puolue") ja osallistuivat vuodenvaihteen 2011–2012 vaaleihin Egyptin demokraattisen allianssin listalla, jota hallitsee Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolue.

Moussa Moustafa Moussan johtama alkuperäinen Ghad osallistui vaaleihin omalla listallaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Aamulehti sivu A04, 2.2.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]