Ekvivalenttiannos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ekvivalenttiannos kuvaa ionisoivan säteilyn aiheuttamaa säteilyannosta ja nimenomaan sen biologista vaikutusta. Fysikaalista säteilyannosta kuvaa absorboitunut annos (säteilyenergia kohteen massaa kohti). Ekvivalenttiannos voidaan laskea absorboituneesta annoksesta säteilyn luonteesta riippuvien painotuskertoimien avulla. Ekvivalenttiannoksen SI-järjestelmän mukainen yksikkö on sievert. Kun painotuskerroin on 1, vastaa yksi sievert yhtä graytä.

Elimen absorboima ekvivalenttiannos (H) saadaan kertomalla säteilylajin R aiheuttama absorboitunut annos (DR) säteilylajin vaarallisuutta kuvaavalla painotuskertoimella (wR). Kun elimeen absorboituu useamman tyyppistä säteilyä, ekvivalenttiannos voidaan ilmaista summalausekkeena:

H=\sum_{R}w_RD_{R} \!.[1]

Painotuskerroimelle wR on eri säteilylajeille määritelty seuraavat arvot:

Ionisoivaa säteilyä lähettävän kappaleen aktiivisuuden suhde annokseen on ainekohtaista.

Ihmisen saama säteilyannos Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • sisäilman radon noin 2 mSv vuodessa
  • taustasäteily noin 0,5 mSv vuodessa
  • röntgentutkimukset noin 0,5 mSv vuodessa
  • kehossa olevat luonnon radioaktiiviset aineet noin 0,3 mSv vuodessa

Suomalaisen saama säteilyannos eri lähteistä yhteensä noin 3,7 mSv vuodessa. Säteilysairauden aiheuttaa kerralla saatu noin 1000 mSv annos.

Annosnopeuksia ja niiden aiheuttamia toimenpiteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 0,1–0,2 µSv/h: luonnon normaali taustasäteily
  • 5 µSv/h: Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aiheuttama suurin annosnopeus Suomessa[3]
  • 10 µSv/h: turhaa ulkona oleskelua tulisi välttää
  • 100 µSv/h: ihmisiä kehotetaan suojautumaan sisälle

Muita yksiköitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ekvivalenttiannokselle on myös SI-järjestelmään kuulumaton yksikkö rem (tunnus rem), jonka koko on 0,01 Sv[4].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. John Lilley: Nuclear Physics, s. 187-188. Wiley, 2002. ISBN 0471979368. (englanniksi)
  2. Tarja H. Ikäheimonen (toim), Olli J. Marttila: Säteily ja sen havaitseminen, s. 80. Säteilyturvakeskus, 2002.
  3. Esimerkkejä säteilyannoksista STUK. Viitattu 29.12.2012.
  4. Suomen Standardoimisliitto: SI-opas (myös painettuna, ISBN 952-5420-93-0) (PDF) (Sivu 25.) SFS-oppaat. 04.11.2002. Suomen Standardoimisliitto. Viitattu 7.12.2013.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]