Eisbrecher I

Eisbrecher I oli Euroopan ensimmäinen varsinainen jäänmurtaja, jonka hampurilaiset kauppiaat rakennuttivat, jotta laivat voisivat liikkua Elbellä ympäri vuoden. Jäänmurtajien historiaan kuuluva Eisbrecher I, joka myöhemmin sai nimekseen Eisfuchs, valmistui vuonna 1871. Elben jäitä murtamaan rakennettiin myöhemmin nimiä Eisbrecher II ja Eisbrecher III kantaneet alukset.

Nimi	Eisbrecher I	Eisbrecher II	Eisbrecher III
Telakka	Reiherstieg, Hampuri	Reiherstieg, Hampuri	?
Valmistui	1871	1877	1892
Suunnittelija	Steinhaus	Steinhaus	Steinhaus
Pituus	40,5 m	41,1 m	44,0 m
Leveys	9,75 m	10,0 m	11,0 m
Syväys	4,0 m	4,0 m	4,6 m
Uppouma	570 t	570 t	860 t
Teho	400 hv	600 hv	1200 hv

Talvi 1870–1871 oli poikkeuksellisen ankara. Itämeri jäätyi Tanskan salmia myöten pitäen Kööpenhaminan ja Hampurin satamat suljettuina 60 päivää. Elbellä ajelehtivat jäälautat kasautuivat röykkiöiksi estäen näin laivojen kulun tehokkaasti. Hampurilaiset halusivat kuitenkin harjoittaa kauppaa ja merenkulkua ympäri vuoden. Siksi he asettivat komitean tutkimaan keinoja miten jäätä voisi murtaa laivareiteiltä.

Komitean julistamaan kilpailuun tuli runsaasti ehdotuksia ja parhaana ehdotuksena pidettiin Hampurin teknisen opiston opettajan, laivanrakennusinsinööri Ferdinand Steinhausin (1826–1899) ehdotusta. Hän ehdotti rakennettavaksi tukevarunkoisen aluksen, jossa olisi tehokas höyrykone. Alus kulkisi vauhdilla päin jäätä, sen kaareva keula nousisi jään päälle ja murtaisi jään painollaan. Alus olisi melko pullea muodoiltaan, jotta se kestäisi jään paineen ja tekisi riittävän leveän uoman jäähän. Pullea muoto teki aluksesta merenkäynnissä helposti vaappuvan, joten alus soveltui hyvin vain jäänmurtamiseen. Alus oli tukeva eli kallis rakentaa, siinä ei ollut lastitiloja ja se kulutti paljon hiiliä eli se oli kallis käyttää.

Alus kuitenkin rakennettiin ja rakennettiin pian, sillä se valmistui joulukuussa 1871. Eisbrecher I oli ensimmäinen varsinainen jäänmurtaja Euroopassa ja se osoittautui onnistuneeksi luomukseksi. Se työskenteli pääasiassa Elbellä Hampurin ja Cuxhavenin välillä. Seuraava ankara talvi Itämerellä oli 1876–1877 ja siitä Eisbrecher I selviytyi hyvin, eikä laivaliikenteeseen tullut pitkiä katkoksia.

Alkuaikojen jäänmurron kustansivat kauppiaitten järjestöt, mutta pian se siirtyi Hampurin valtion hoitoon. Elben laivaliikenteen kasvaessa murtajia rakennettiin lisää. Vaikean jäätalven jälkeen Eisbrecher I sai seurakseen voimakkaamman toverin, Eisbrecher II:n, ja myöhemmin Elben jäitä mursi vielä Eisbrecher III.

Lähteet

• Henrik Ramsay: Jääsaarron murtajat: Helsinki 1949.
• Jorma Pohjanpalo: 100 vuotta Suomen talvimerenkulkua. Helsinki 1978.