Eino Pauko
Eino Harald Pauko ent. Pasonen (2. heinäkuuta 1898 Mikkelin maalaiskunta – 20. maaliskuuta 1971) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaa Valkoisen armeijan tykistössä. Hän oli myös talvi- ja jatkosodan pataljoonan komentaja rintamajoukoissa.[1][2]
Perhe ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paukon vanhemmat olivat puutavarakauppias Kaarlo Juho Pasonen ja Alina Marttinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Onerva Kylälän kanssa, josta hän erosi vuonna 1935 ja avioitui uudelleen vuonna 1939 Anna Lyydia Närväsen kanssa. Hän kävi viisi luokkaa Mikkelin yhteiskoulua ja yhden lukukauden Suomen liikemiesten kauppaopistoa sekä suoritti yksityisesti kahdeksan luokkaa Haminan yhteiskoulussa vuonna 1924. Hän kävi jääkärialiupseereille järjestetyn aktiiviupseerikurssin Kadettikoulussa vuonna 1921 ja upseerien pioneerikurssin Haminassa vuonna 1921 sekä Kadettikoulun lyhennetyn kurssin vuosina 1926–1927. Hän myös oli Sotakorkeakoulun oppilaana vuosina 1930–1931, mutta keskeytti sairauden takia opintonsa ennen viimeistä lukukautta.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 16. kesäkuuta 1917 pataljoonan 1. komppaniaan. Takaisin täydennysjoukkoon hänet palautettiin 17. marraskuuta 1917, josta hänet siirrettiin edelleen pataljoonan haupitsipatteriin 19. tammikuuta 1918.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauko astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan Jääkäritykistön 3. patteriin, jonka mukana hän osallistui taisteluihin Kurussa ja Muroleessa sekä Tampereella. Myöhemmin hänet siirrettiin Tampereen valtauksen jälkeen toimitetussa tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä Jääkäritykistöprikaatin 2. jääkäripatteriston 6. patteriin ja osallistui sen mukana Viipurin valloitukseen. [1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauko palveli sisällissodan jälkeen patterinvääpelinä Suomen tykistökoulussa. Armeijasta hän erosi 20. syyskuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön. Suojeluskunnissa hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Mikkelin maalaiskunnan suojeluskuntaan, jossa hän palveli 1. marraskuuta 1918 – 1. tammikuuta 1919 välisen ajan. Hän astui takaisin armeijan palvelukseen 26. toukokuuta 1920 ja hänet sijoitettiin taloudenhoitajaksi Kenttätykistörykmentti 3:n III patteristoon ja oli tehtävässä 31. joulukuuta 1920 saakka. Hän teki palvelusitoumuksen Viipurin rykmenttiin 12. helmikuuta 1921, jossa hänet sijoitettiin 15. kesäkuuta 1921 alkaen päälliköksi 2. komppaniaan. Seuraavaksi hänet siirrettiin rykmentissä 22. joulukuuta 1921 alkaen I pataljoonan taloudenhoitajaksi ja edelleen maaliskuussa 1923 nuoremmaksi upseeriksi 2. komppaniaan sekä 27. lokakuuta 1924 alkaen 7. komppaniaan. Tänä aikana hän oli komennettuna 1. marraskuuta 1924 – 31. lokakuuta 1925 välisen ajan Kenttätykistörykmentti 3:ssa, jossa hän perehtymään tykistön opetusmenetelmiin ja taktilliseen käyttöön. Hänet nimitettiin rykmentin adjutantiksi 8. marraskuuta 1927, josta tehtävästä hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1928 alkaen aliupseerikoulun varajohtajaksi, jona aikana hän hoiti Hoiti Viipurin rykmentin yleisesikuntaupseerin tehtäviä 3. elokuuta 1928 – 14. heinäkuuta 1929 välisen ajan. Pauko siirrettiin Viipurin rykmentistä Savon prikaatiin 13. helmikuuta 1930 ja sijoitettiin prikaatissa päälliköksi Vuoksen jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Seuraavaksi hän siirtyi 19. elokuuta 1931 alkaen päälliköksi Savon jääkäripataljoonan 3:n 1. komppaniaan 29. maaliskuuta 1932, josta hän siirtyi 2. elokuuta 1933 alkaen päälliköksi 3. komppaniaan. Savon jääkäripataljoona 3:sta hänet siirrettiin takaisin Viipurin rykmenttiin 1. toukokuuta 1934 ja hänet sijoitettiin päälliköksi 3. komppaniaan, mutta komennettiin välittömästi Polkupyöräpataljoona 3:n esikuntaan. Pauko erosi armeijasta 16. huhtikuuta 1935 ja toimi sen jälkeen liikkeenharjoittajana Viipurissa.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauko osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 32:ssa (rykmentin myöhempi nimi Jalkaväkirykmentti 5). Myöhemmin hän toimi rykmentissä II pataljoonan komentajana. Hän osallistui tavisodan taisteluihin Punnusjoella, Oinalassa ja Ilmeessä. Jalkaväkirykmentti 5:stä hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 6:een, jossa hän otti vastaa I pataljoonan komentajuuden ja osallistui sen komentajana taisteluihin Sarkolassa. Seuraavaksi hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi Jalkaväkirykmentti 68:n III pataljoonaan, josta hän siirtyi myöhemmin komentajaksi I pataljoonaan ja osallistui näiden pataljoonien komentajana taisteluihin Heponotkossa ja Rytylammilla[2]
Välirauhan aikana Pauko jatkoi samassa tehtävässä jolloin pataljoonan toimialueena oli Hangon vuokra-alueen raja. Myöhemmin hänet siirrettiin pataljoonan komentajaksi 13. Prikaatin I pataljoonaan. Vielä ennen jatkosotaa hänet siirrettiin Salon suojeluskuntaan, jossa hän toimi ensin toimistoupseerina ja myöhemmin yleisesikuntaupseerina suojeluskuntapiirin esikunnan opetustoimistossa. Jatkosodan puhjettua hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 34:ään, jossa hän toimi komppanianpäällikkönä, pataljoonan komentajana ja rykmentin komentajan apulaisena ja osallistui taisteluihin muun muassa Syvärin kaupungissa, Atiselgassa ja Shemenskissä. Ensimmäisenä sotavuonna hänet siirrettiin takaisin Salon suojeluskuntapiiriin, jossa hän toimi yleisesikuntaupseerina ja toimistopäällikkönä piirin esikunnassa vuoteen 1943 saakka. Tämän jälkeen hän työskenteli muun muassa apulaisjohtajana Turkismuokkaamo ja värjäämö Oravassa ja lehtiyhtymän levikkipäällikkönä ja myyntipäällikkönä Oy Kustannustoimi Ab:ssa, josta hän siirtyi Lounais-Suomen kiinteistötoimiston palvelukseen ja edelleen toiminimi Maa ja Metsän palvelukseen. Hän on Jääkäritykistön Kilta ry:n kunniajäsen.[2]
Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Turku, Suomen vanhin kaupunki, Helsinki : Kustannustoimi, 1949
- Nousiaisten ja Mietoisten miehet talvisodassa 1950
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.