Eila Valtanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eila Valtanen (s. 15. maaliskuuta 1957 Hyrynsalmi[1]) työskenteli metsänhoitajana Lapissa 1981-1997 Rovaniemen metsäoppilaitoksella ja Lapin (piiri)metsälautakunnassa ja toimi Kainuun metsäkeskuksen johtajana 1997-2004 [2]. Hän oli Kuhmon kaupunginjohtaja vuoden 2017 loppuun saakka.[3] Kuhmon kaupunginvaltuusto valitsi hänet johtajaksi vuonna 2004. Valtanen sai äänestyksessä 31 ääntä, Seppo Karikko kolme ja Jorma Karjalainen yhden.[4]

Valtanen kirjoitti kolumneja Metsälehteen 1988-1998, Lapin Kansaan 2018-2023 ja Kuhmolaiseen 2018 -, Veikko Huovinen -seura nimesi hänet kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2012. Hän on kirjoittanut kirjat Metsänomistajasta yrittäjäksi (1990) ja Ortodoksisia arkirukouksia (2020). Hän on pitänyt runoista ja akvarelleista koostuvan näyttelyn Kuhmon kirjastolla vuonna 2017 ja osallistunut yhdessä Heikki Huotarin ja Maija Pennan kanssa Oli joita - näyttelyyn vuonna 2021 Kuhmo-talolla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka kukin on 2009, sivu 1129
  2. Kuhmon kaupungin arkisto
  3. Neuvonen, Juha: Eila Valtanen lopettaa vuodenvaihteessa kaupunginjohtajana Kainuun Sanomat. 24.2.2017. Arkistoitu 26.9.2018. Viitattu 26.9.2018.
  4. Eila Valtanen valittiin johtamaan Kuhmoa Kaleva.fi. Viitattu 26.9.2018.