Egunkaria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Egunkaria 5 urte.gif

Egunkaria oli Espanjassa ilmestynyt 1990 perustettu baskinkielinen lehti, joka lakkautettiin oikeuden päätöksellä 2003 hallituksen ja Baskimaan välien ollessa äärimmäisen tulehtuneet. Perusteena ilmoitettiin terrorismin vastainen varotoimi. Lehden levikki oli 15 000.[1]

Lehden väitettiin toimineen Etan äänitorvena, minkä sen päätoimittaja Martxelo Otamendi on kieltänyt oikeudenkäynnissä, joka lehden johtoa vastaan alkoi 15.11.2009. Otamendi on sittemmin ollut Egunkaria-lehden seuraajan Berria-sanomalehden päätoimittaja. Tuomioistuimena on terrorismiin erikoistunut Audiencia Nacional. Yleinen syyttäjä oli luopunut tapauksesta näytön puutteessa, ja hän on arvioinut, ettei lehti myötäillyt Etaa eikä vähätellyt sen rikoksia. Tuomioistuin päätti kuitenkin jatkaa asian viemistä eteenpäin.[1]

Lehden lakkauttamisen yhteydessä Otamendi pidätettiin, ja häneltä vaadittiin selvitystä, mistä Etan tiedotteet tulivat lehdelle. Otamendi on todennut että häntä kidutettiin kuulustelujen aikana.[1]

Egunkaria oli omana aikanaan ainoa täysin baskinkielinen lehti. Sen perustivat lahjoitusvaroin baskien kulttuurivaikuttajien joukko.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Johanna Kippo: Baskilehti oikeuteen Espanjassa Eta-jäörjestön avustamisesta. Helsingin Sanomat, 16.12.2009, s. B3.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Egunkaria.