Eero Nelimarkka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eero Alexander Nelimarkka
Omakuva 1920- luvulta. Taiteilijalle oli tuona aikana tyypillistä luoda kasvonpiirteet yksittäisillä siveltimen vedoilla ja antaa pohjustuksen kuultaa kuvapinnan läpi. Huomionarvoista on myös Nelimarkan omakuville tyypillinen "lymyilevä katse" sekä vastavärien käyttö ihon korostamiseksi.lähde?
Omakuva 1920- luvulta. Taiteilijalle oli tuona aikana tyypillistä luoda kasvonpiirteet yksittäisillä siveltimen vedoilla ja antaa pohjustuksen kuultaa kuvapinnan läpi. Huomionarvoista on myös Nelimarkan omakuville tyypillinen "lymyilevä katse" sekä vastavärien käyttö ihon korostamiseksi.lähde?
Syntynyt 10. lokakuuta 1891
Vaasa, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut 27. tammikuuta 1977 (85 vuotta)
Helsinki
Kansallisuus Suomi
Ala maalaustaide, kuvanveisto, taidegrafiikka
Taidesuuntaus Marraskuu ryhmä, realismi,
Palkinnot Pro Finlandia 1956

Eero Nelimarkka (10. lokakuuta 1891 Vaasa - 27. tammikuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen taidemaalari. Hänet tunnetaan parhaiten pohjalaista lakeusmaalauksista mutta hän tuotti myös muotokuvia ajan vaikuttajista, perheenjäsenistään sekä pohjalaisten tupien emännistä jä isännistä. Kuva-aiheisiin lukeutuu myös interiöörejä, asetelmia sekä kaupunkikuvaelmia [1]. Hän kuuluu Eero Järnefeltin oppilaisiin. Hän avioitui Saima Alaviitalan kanssa 1918. Pariskunnalla oli neljä lasta. Vuonna 1956 hänet palkittiin Pro Finlandia -mitalilla, ja professorin arvonimen Nelimarkka sai vuonna 1966[2].

Vaikea alkutaival[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nelimarkka syntyi kahdeksan lapsisen perheen kuopukseksi Vaasassa vaivaistaloon. Taiteilijan vanhemmat Maria ja Erkki Nelimarkka olivat kotoisin Alajärveltä, jossa suvut olivat eläneet jo 1700-luvulta lähtien.[3] Suku oli musikaalinen, perheenisä Erkki lauloi ja soitti viulua. Äidin isä oli ammatiltaan hääsoittaja. Perhe oli siirtynyt paremman toimeentulon toivossa ensin Helsinkiin ja asettunut sieltä Vaasaan. Erkki oli syvästi uskonnollinen ja teki oletettavasti saarnamatkoja. Hän toimi räätälinä ja kuoli Vaasassa mielisairaalassa Eeron ollessa 9-vuotias. Kuoleman myötä perhe muutti köyhäintalosta kaupungin vuokra-asuntoon. Heillä oli omaisuutenaan ainoastaan tyhjä kaappi, pyöreä kaksiosainen pöytä, lavitsa ja leveä sänky.[4]

Kisällivuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansakoulun käytyään Nelimarkka haaveili opintojen jatkamisesta lyseossa mutta varojen uupuessa hän päätyi sokerileipurin oppiin. Hän teki kisällinäytteensä 15-vuotiaana, saaden "sällin" paperit Waasan tehdas ja käsityöläisyhdistykseltä 10.6.1907. [5] Valmistumisen yhteydessä hän sai myös apurahan ulkomaista opintomatkaa varten ja vesivärit sekä erillisen kehoituksen jatkaa piirustus- ja maalausharrastustaan. Nelimarkka jäljensi kouluaikanaan japanilaisia ja kiinalaisia piirroksia. Hänen ensimmäinen opintomatkansa kohdistui Tukholmaan, jossa viipyi 8 kuukautta. Matkan aikana Nelimarkka tutustui Carl Larssonin maalauksiin kiinnostuen enemmän taidemaalarin ammatista. Hän palasi Suomeen 1908 mutta saatuaan potkut vaasalaisesta leipomosta[6] hän lähti nopeasti Lyypekkiin täydentämään sokerileipurin opintojaan. Tällä matkalla hän viipyi puolivuotta. Sokerileipurin opintojen ohella hän alkoi opetella koristemaalariksi, harjaantuen aluksi ootraamaan huonekaluja. Palattuaan Suomeen Nelimarkka kävi jatkamaan taidemaalarin opintojaan. Alkuun tämä asui veljensä Paavo Nelimarkan luona Heinolassa, jonka yhteiskoulun piirustuksen opettajana toimi taidemaalari Bruno Hahl. Hahl kannusti nuorta Nelimarkkaa lähtemään Helsinkiin. Hän sai työpaikan Löfströmin leipomossa ja kirjoittautui iltaoppilaaksi Taideteollisuuskeskuskoulu (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu). Opettajina toimivat siihen aikaan Werner von Hausen ja Sigfrid Keinänen. Nelimarkkaa ei hyväksytty Taideyhdistyksen piirustuskouluun (Nyk. Kuvataideakatemia), sillä hän ei ollut suorittanut opintoja lyseossa.

Tie taiteilijaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nelimarkka hylkäsi haaveet leipurin ammatin täysin 1911 ja ryhtyi tavoittelemaan uraa päätoimisena taiteilijana. Gallen-Kallelan neuvosta hän lähti vuoden alusta 1912 opiskelemaan vuodeksi Pariisiin. Matka katettiin lainarahoin, eikä nuori taiteilija osannut lainkaan ranskaa. Matkatoverina hänellä oli saksalainen kuvanveistäjä Wilhelm Lehmbruck, jonka avulla hän sai hotellihuoneen. Ruotsalaisten taiteilijoiden avulla hän löysi työhuoneen ja ilmoittautui oppilaaksi vapaaseen akatemiaan Rue Grande Chaumiéreen. Nuori taiteilija palasi jo samana vuonna takaisin Helsinkiin ja sai paikan Eero Järnefeltin oppilaana Yliopiston piirustussalilta. Hän opiskeli Helsingissä 1912–1914 ja asui Larin-Kyöstin kanssa Oulunkylässä.[4]. Pariisissa Nelimarkkaan olivat tehneet lähtemättömän vaikutuksen Puvis de Chavannes´in Köyhä kalastaja ja P. Sebastian Luxemburgin museossa sekä Louvressa Botticellin freskofrakmentit.

Perhe laajenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sisällisodan vuosina Nelimarkka asui Vaasassa. Hänen veljensä kaatui Oulun valloituksessa. Eero Nelimarkka avioitui 31.12.1918 alahärmäläisen Saima Alaviitalan kanssa. Heille syntyi neljä lasta, joista Esko Tuomas Nelimarkka (1925-1997), joka jatkoi isänsä jäljillä taidemaalarina ja pohjalaisten lakeuksien kuvaajana. [3]. Myös Eero Jaakko Nelimarkka (1919-1941) tunnettiin taitavana maalarina ennen kaatumistaan. Pariskunnan ainoa tytär Katri Helena Lindholm (1921-1983) opiskeli isänsä tapaan taideteollisessa korkeakoulussa. Juha Antti Elias Nelimarkka (1923-1990) opiskeli diplomi insinööriksi ja perusti myöhemmin Metsoon yhdistyneen Neles Oy:n 1956. [7].

Läpimurto Helsingissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nelimarkka teki taiteellisen läpimurtonsa vuoden 1916 jälkeen Helsingissä. Hänen teoksensa määriteltiin "lyyriseksi marraskuulaiseksi". [8] Vuonna 1919 Nelimarkka lähti kuriiripassilla Lontoon kautta toiselle Pariisin matkalleen ja opiskeli Akadémie Modernessa noin kuukauden ajan fauvisteihin kuuluneen Othon Frieszin oppilaana. Hä opiskeli myös Académie Julianissa sekä taiteilija André Lhoten akatemiassa [9]. 1920 luvun alussa tehtiin Nelimarkan aloitteesta huomattava päätös:  Suomen Taiteilijaseuran pöytäkirjat, mitkä siihen saakka oli kirjoitettu ruotsinkielellä, voitiin - sihteeristä riippuen - kirjoittaa myös suomeksi. [10] Nelimarkka joutui myös olemaan Takaharjun keuhkotautiparantolassa 1920 luvulla.

Vuonna 1928 hän kävi Pariisissa ja Italiassa ja vuonna 1934 Brysselissä.[11]

Paluu lakeuksille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1928 Nelimarkka osti tontin Alajärven, Pekkolan kylästä ja rakennutti paikalle mansardikattoisen huvilan, jonka perusosa valmistui 1932. Vuonna 1940 hän rakennutti Alahärmään itselleen pienen maalausmajan. Tässä vaiheessa Nelimarkka ryhtyi erikoistumaan Etelä-Pohjanmaan ja sen ihmisten kuvaamiseen.[12]. Jalmari Ruokokosken kehotuksesta Nelimarkka osallistui tri Thorsten Renvallin Lapin jääkäripataljoonan mukana Petsamon taisteluihin saaden ansioistaan VR 4. kunniamerkin.[11]

Vuonna 1945 perustettiin Nelimarkka-Rahasto säätiö. Säätiön muita perustajia olivat mm. professori J. A. Hollo, Ragnar Ekelund, Sulho Ranta, Ludvig Wennervirta sekä hänen poikansa DI Antti Nelimarkka. Rahaston tehtävänä on vaalia tehtävä oli taiteilijan tuotantoa ja elämäntyötä sekä tukea suomalaista kuvataidetta keräämällä taidetta. Taiteilija lahjoitti säätiölle 22 teosta, jonka turvin oli mahdollista ostaa taiteilijan isän kotitila ja kunnostaa siihen kuuluvat rakennukset. Vuonna 1964 kivinavetan paikalle rakennutettiin Hilding Ekelundin piirtämä Nelimarkka-museo, johon sijoitettiin Nelimarkka-rahaston keräämät taidekokoelmat. Museon piirissä toimii edelleen taiteilijaresidenssi sekä järjestetään taidekursseja. Säätiön kokoelmiin kuuluu mm. Viggo Wallensköldin, Teemu Mäen ja Kimmo Kaivannon taidetta. Nelimarkka-Rahaston säätiön pitkä-aikainen puheenjohtaja on Antti Nelimarkan tytär taiteen tohtori Riitta Nelimarkka.[3]

Eero Nelimarkka oli Pohjalaisen Taiteilijaliiton perustaja- sekä kunniajäsen.

Taiteelliset linjaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aloittaessaan taiteilijana 1910-luvulla Nelimarkka lukeutui modernistiseen Marraskuun ryhmään. Hänen debyyttinäyttelynsä oli Helsingissä vuonna 1913. Nelimarkan töissä on nähtävissä jälkiä paitsi kubismista, myös varhaisesta impressionismista. Alkutaipaleen muoto- ja värikokeilujen jälkeen Nelimarkka suuntautui pohjalaisen lakeuden kuvaamiseen. Lakeuksissa on nähtävissä Marraskuu ryhmälle ominainen niukka värinkäyttö ja askeettinen sommittelu. Hän on myös toteuttanut Iin kirkon sekä Vaasan ja Laihian rukoushuoneen alttaritaulut. Ja Skibotnin ja Lyngenfjordin kirkkojen alttaritaulut Norjassa.

Nelimarkka vietti urastaan yli 10 vuotta ulkomailla. Hänen ensimmäiset ulkomaannäyttelynsä olivat 1917 Moskovassa ja viimeisimmät Kiinassa 1958. Opinto ja näyttelymatkat veivät taiteilijan Yhdysvaltoihin asti. Lukuisia Nelimarkan teoksia on ulkomaisessa omistuksessa, sillä paljon maailmalla matkannut taiteilija myi osan töistään paikan päällä heti niiden valmistumisen jälkeen.[3]

Kirjallisutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • L. Wennervirta, Y. A. Jäntti (toim.): Suomen taiteen vuosikirja 1943, WSOY 1943

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt Museovirasto. Viitattu 26.8.2011.
  2. Junnila, Heikki: Alajärven historia - Erämaasta kaupungiksi, sivu 417. Alajärven kaupunki, 1999. ISBN 951-97215-2-5.
  3. a b c d Eero Nelimarkka: Idealisti, taiteilija, museomies ja taidekasvattaja Nelimarkka-museo.
  4. a b Suomen taiteen vuosikirja 1943, s. 87
  5. Nelimarkan varhaiskauden herkkyyttä Nelimarkka Säätiö. Viitattu 26.8.2011.
  6. Eero Nelimarkka - Taiteen tien kulkija Raision kaupungin tiedoituslehti. Viitattu 26.8.2011.
  7. Metson historia Metso Oy. Viitattu 1.4.2013.
  8. Suomalaisen taiteen kokoelma Tikanojantaidekoti. Viitattu 26.8.2011.
  9. Kuvataiteilijamatrikkeli: Eero Nelimarkka Suomen taiteilijaseura. Viitattu 1.4.2013.
  10. Koponen, Tissari, Ahtokari: Taide enemmän kuin elämä, s. 12, "Suomen taiteilijaseuran vaiheita 1864-1964". Jyväskylä: Suomen taiteilijaseura, Konstnärsgillet i Finland ry, 1986. ISBN 951-95546-2-9. (suomeksi)
  11. a b Suomen taiteen vuosikirja 1943, s. 88
  12. Suomen taiteen vuosikirja 1943, s. 93

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]