Eduardo Duhalde
Eduardo Alberto Duhalde Maldonado (s. 5. lokakuuta 1941) on argentiinalainen poliitikko (Partido Justicialista) ja maansa väliaikainen presidentti 2002–2003.
Duhalde syntyi Lomas de Zamorassa. Hän kouluttautui lakimieheksi ja valittiin vuonna 1987 Argentiinan kansankongressin jäseneksi. Hän oli vuosina 1989–1991 Carlos Menemin varapresidenttinä.
Duhalde toimi Buenos Airesin kuvernöörinä kaksi kautta vuosina 1991–1999. Hän oli ehdolla presidentinvaaleissa 1999, mutta hävisi Fernando de la Rúalle. Rúan erottua talouskriisin ja joulukuun 2001 mellakoiden jälkeen kansankongressi nimitti Duhalden 2. tammikuuta 2002 Argentiinan väliaikaiseksi presidentiksi. Hänen oli alun perin tarkoitus hoitaa virkaa pari kuukautta, mutta hän toimi maan presidenttinä yli vuoden. Tänä aikana hän julisti maan maksukyvyttömäksi ja päästi peson kellumaan, mikä johti valtavaan inflaatioon. Syyt Etelä-Amerikan entisen rikkaimman valtion vararikosta yltiöyksityistämisen ja uusliberaalin talouspolitiikan seurauksena on esitetty osuvasti dokumenttielokuvssa Argentiinan Ryöstö (Ohjaaja: Salanas, 2004).
Tyytymättömyyden ja painostuksen vuoksi hän julisti uudet vaalit ja häntä seurasi toukokuussa 2003 Néstor Kirchner.
Duhalde on naimisissa Hilda de Duhalden kanssa, joka pyrki lokakuun 2005 vaaleissa parlamenttiin Buenos Airesista Kirchnerin vaimoa Cristina Fernándezia vastaan, mutta hävisi tälle.
| Edeltäjä: Eduardo Camaño |
Argentiinan presidentti 2002–2003 |
Seuraaja: Néstor Kirchner |
Sivulta puuttuu