Eduard Erdmann

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eduard Erdmann (5. maaliskuuta 1896, Wenden, Liivinmaa [nykyisin Cēsis, Latvia] – 21. kesäkuuta 1958, Hampuri, Saksa) oli saksalainen pianisti, pianopedagogi ja säveltäjä. Hän opiskeli musiikkia Riiassa H. Creutzburgin johdolla ja 1915–1918 Berliinissä sävellystä Heinz Tiessenin ja pianonsoittoa Conrad Ansorgen oppilaana. Pedagogin uransa hän aloitti 1925–1935 Kölnin musiikkikorkeakoulun pianonsoiton solistiluokan johtajana ja hän toimi vuodesta 1950 Hampurin musiikkikorkeakoulun professorina.[1]

Kansainvälisellä solistiurallaan Erdmann esiintyi sekä yksin että yhdessä australialaisen viulistin Alma Moodien kanssa. Erdmann erikoistui oman aikansa musiikin esittämiseen. Hän soitti muun muassa Tiessenin ja Arnold Schönbergin sävellyksiä Etelä-Amerikan kiertueillaan. Kolmannen valtakunnan alkaessa rajoittaa esitettävien sävellysten valintaa Erdmann alkoi soittaa romantiikan ajan musiikkia, kuten esimerkiksi postuumisti julkaistuja Schubertin sonaatteja.[2] Hän konsertoi ja opetti pianokursseilla myös Suomessa.[1]

Säveltäjänä Erdman valitsi oman tyylinsä. Hänen ensimmäinen sinfoniansa vakiinnutti hänen maineensa ekspressionismin esitaistelijana. Pianokappaleitaan hän esitteli Berliinin uuden musiikin seuran (Neue Musikgesellschaft) tilaisuuksissa ja jousikvartettojaan Donaueschingenin musiikkipäivillä, jossa hän niiden alkuvaiheessa toimi ohjelmavaliokunnan jäsenenä. Teoksiaan hän esitteli myös Salzburgin musiikkijuhlilla 1923, Prahassa 1924 ja Wienissä 1931. Kolmannen valtakunnan aikana Erdmannin sävellysten esittäminen kiellettiin niiden ”epäsaksalaisuuden” vuoksi ja niitä esitettiin uudelleen vasta 1946.[2]

Oppilaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sävellyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Orkesterille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Operette, operetti G. Spechtin librettoon, 1925
  • 4 sinfoniaa, 1919, 1923, 1946, 1951
  • sinfoninen runo Am Gardasee, 1914
  • Rondo, 1918
  • pianokonsertto, 1930
  • Ständchen pienelle orkesterille, 1930
  • Konzertstücke pianolle ja orkesterille, 1946
  • Capricci, 1951
  • Ein kleines Kaleidoskop, 1951
  • Serenade, 1953

Lauluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kamarimusiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 5 Klavierstücke, 1920, pianolle
  • An den Frühling viululle ja pianolle, 1921
  • Bagatellen pianolle, 1921
  • Sonata viululle, 1921
  • jousikvartetto, 1937
  • jousikvartetto 1952

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Otavan iso musiikkitietosanakirja, Otava 1976–1979, ISBN 951-1-02380-2.
  2. a b The New Grove dictionary of music and musicians, Grove 2001, ISBN 0-333-60800-3 ja ISBN 1-56159-239-0.