Tokio

Wikipedia
Ohjattu sivulta Edo
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusanat ”Edo” ja ”Tokyo” ohjaavat tänne. Sanojen muista merkityksistä katso Edo (täsmennyssivu) ja Tokyo (täsmennyssivu).
Tokio
東京都 Tōkyō-to
Japanin prefektuuri
Lippu
Lippu
sijainti
sijainti
Valtio Japani
Alue Kantō
Hallinto
 – Hallinnollinen keskus Shinjuku
 – Kuvernööri Yōichi Masuzoe
Pinta-ala 2 188,67[1] km² (45..)
Väkiluku (1. lokakuuta 2012) 13 230 000[2] (1..)
 – väestötiheys 6 029[3] as/km²
Symbolit
 – Kukka Somei-yoshino-kirsikka
(Prunus × yedoensis)
 – Puu Neidonhiuspuu
(Ginkgo biloba)
 – Lintu Naurulokki
(Larus ridibundus)
 – Kala ei ole
Lyhenteet
 – ISO 3166 JP-13
[www.metro.tokyo.jp Verkkosivu]

Tokio (jap. 東京, Tōkyō, ”itäinen pääkaupunki”) on Japanin pääkaupunki ja suurin kaupunki. Hallinnollisesti ”Tokio”-nimistä kaupunkia ei ole olemassa, vaan Tokion metropoli tai Tokion prefektuuri (jap. 東京都, Tōkyō-to) on yksi Japanin 47 prefektuurista. Se sijaitsee Kantōn alueella Japanin pääsaaren Honshūn keskiosassa Tyynenmeren ja Tokionlahden rannalla. Suur-Tokio on Japanin ja maailman suurin yhtenäinen metropolialue, ja se toimii Japanin politiikan, talouden ja kulttuurin keskuksena sekä Japanin keisarin asuinpaikkana.

Tokion prefektuuriin kuuluu kaupungin ydinalue, 23 erillisaluetta, joita kaikkia hallinnoidaan itsenäisinä kaupunkeina. Tämä alue muodosti ennen vuotta 1943 Tokion kaupungin (jap. 東京市, Tōkyō-shi). Lisäksi prefektuuriin kuuluu itäinen Taman alue, joka koostuu 26 kaupungista ja yhdestä piirikunnasta, sekä kaksi Tyynellämerellä sijaitsevaa saariryhmää, Izusaaret ja Ogasawarasaaret, jotka jakautuvat neljään alaprefektuuriin. Tokion prefektuurin asukasluku on noin 13 230 000 (2012),[2] erillisalueiden asukasluku 8 802 000 (2009)[3] ja Suur-Tokion asukasluku noin 36 094 000 (2010).[4] Suur-Tokiolla on myös maailman suurin kaupunkitalous, jonka arvo oli vuonna 2008 arviolta 1 479 miljardia dollaria.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat jäljet ihmisasutuksesta Tokion alueella ovat Jōmon-kaudelta, joka kesti noin 10 000 eaa.–300 eaa. Jōmon-kauden kulttuurin jälkeensä jättämiä jätekumpuja löydettiin ensimmäiseksi Tokion Shinagawan alueelta. Jōmon-kautta seurannut Yayoi-kausi on saanut nimensä Tokion Bunkyōn erillisalueen Yayoin kaupunginosalta, josta kaivettiin esiin kaudelle tyypillistä keramiikkaa. Yayoi-kulttuuri sai kuitenkin alkunsa Japanin länsiosista.[6]

Kirjoitetussa historiassa Tokion alue mainitaan ensimmäisen kerran 600-luvulla. Tällöin Japanin hallintojärjestelmää rakennettiin Kiinan mallin mukaiseksi, ja Tokion seutu tulee esiin ritsuryō-hallinnon yhteydessä. Tokio kuului tuohon aikaan Musashin provinssiin, jonka pääkaupungiksi korotettiin vuonna 645 nykyisen Tokion prefektuurin länsiosassa sijaitseva Fuchūn kaupunki. Samana vuonna perustettiin Tokion vanhin temppeli, Asakusan kaupunginosan Sensō-ji. Musashin provinssin 750-luvun lopulla valmistunut päätemppeli sijaitsi kuitenkin nykyisen Kokubunjin kaupungin alueella Fuchūn lähellä.[6]

Tokion kaupungilla on juurensa Edon kylässä. Kylä mainitaan ensimmäisen kerran noin vuonna 1300 kirjoitetussa Kamakura-kauden kronikassa, ja sen nimen arvellaan olevan peräisin Heian-kauden loppupuolelta. Kylän perusti Edo-klaani, joka rakensi residenssinsä nykyisen keisarillisen palatsin alueelle. Klaani taantui 1400-luvulla, ja samurai Ōta Sukenaga rakennutti paikalle linnoituksen. Vallihautojen ja muurien rakennustyöt alkoivat vuonna 1457.[6]

Edo-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Utagawa Hiroshigen sadasta näkymästä Edoon, 1856–1858: Surugachō, numero 8.

Vuonna 1590 Japanin mahtavin sotaherra Toyotomi Hideyoshi tarjosi vasallinsa Tokugawa Ieyasun hallittavaksi kahdeksaa provinssia Kantōn alueella. Ieyasu suostui ja rakensi linnan Edoon vuosina 1593–1636. Kun Ieyasu voitti Hideyoshin pojan Hideyorin Sekigaharan taistelussa vuonna 1600, hänestä tuli shōgun, ja vuoteen 1868 saakka Japania hallitsi Tokugawa-suku Edosta käsin.[6][7][8]

Heti 1600-luvun alussa Ieyasu perusti Tōkaidō-kauppatien, joka yhdisti Edon ja keisarillisen pääkaupungin Kioton toisiinsa ja joka päättyi Edon Nihonbashi-sillalle. Tokugawa-shōgunaatin perustaminen ja sitä seurannut vakaa Edo-kausi merkitsivät kaupungille suurta vaurautta, japanilaisen kulttuurin renessanssia ja uuden kaupunkilaisluokan ja -kulttuurin syntyä. Uutta kaupunkilaisväestöä viihdyttivät Edossa sumō, kabuki ja punaisten lyhtyjen korttelit. Edon linnan valmistuttua vuonna 1637 kaupungin väkiluku oli kasvanut 150 000:een. Suuri Meireki-tulipalo vuonna 1657 surmasi kuitenkin yli 100 000 henkeä ja tuhosi kaksi kolmasosaa kaupungista, mukaan lukien Edon linnan.[6][8]

Pienemmät palot tuhosivat kaupunkia 1600-luvun loppupuoliskolla, mutta se kasvoi voimakkaasti. 1700-luvun alkupuolen Kyōhō-uudistuksissa muun muassa kaupungin hallintoa uudistettiin, Edoon perustettiin kauppiaskiltoja, palosäännöksiä tiukennettiin ja vuonna 1722 kaupunkiin perustettiin ensimmäinen sairaala uudistuksiin liittyneen meyasubako-aloitelaatikon ansiosta. Vuosisadan loppuun mennessä Edo oli kasvanut jo yli miljoonan asukkaan suurkaupungiksi. Vuonna 1772 Meiwa-suurpalo ja kaksi myrskyä tuhosivat kaupunkia.[6][8]

Kontaktit eristäytyneen Japanin ja ulkomaiden välillä lisääntyivät 1800-luvun alkupuolella, ja lopulta vuonna 1853 Yhdysvaltain laivaston kommodori Matthew Perry saapui laivoineen nykyisen Jokohaman lähelle Edon eteläpuolelle. Seuraavana vuonna allekirjoitettiin sopimus, jossa japanilaisia satamia avattiin ulkomaankaupalle; pian tämän jälkeen vuonna 1855 suuri Ansei-Edo-maanjäristys ja sitä seuranneet tulipalot tuhosivat valtaosan kaupungista. Avautuminen johti seuraavan vuosikymmenen aikana shōgunaatin kaatumiseen ja Meiji-restauraatioon: viimeinen shōgun Tokugawa Yoshinobu jätti Edon vuonna 1867 luovuttaen samalla vallan keisarille.[6][8]

Väritetty panoraama Edoon vuodelta 1865 tai 1866. Felice Beato.

Moderni Tokio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meiji-restauraation yhteydessä vuonna 1868 Edosta tuli Japanin pääkaupunki ja se nimettiin uudelleen Tokioksi (”itäinen pääkaupunki”). Keisari muutti kaupunkiin Kiotosta seuraavana vuonna. Japania ja sen pääkaupunkia alettiin nykyaikaistaa voimakkaasti. Tokion prefektuuri perustettiin vuonna 1871, maan ensimmäinen rautatielinja yhdisti kaupungin Jokohamaan vuonna 1872 ja Tokion metropolin poliisilaitos aloitti toimintansa vuonna 1874. Tokiosta tehtiin virallisesti kaupunki vuonna 1889 ja se jaettiin 15 erillisalueeseen. Eurooppalaistyylisiä tiilirakennuksia kohosi nyt entisten feodaaliherrojen kartanoiden paikalle ja kaupungin katuja alettiin päällystää pyörein kivin. Kaupungin ensimmäinen raitiotielinja avattiin 1900-luvun alussa.[6][7][8]

Taishō-kausi vuosina 1912–1926 merkitsi kaupungin työläisväestön kasvua ja kulutusyhteiskunnan syntyä. Vuoden 1920 väestönlaskennassa Tokion prefektuurin väkiluku oli jo 3 699 428. Pian tämän jälkeen vuonna 1923 kaupunkiin iski kuitenkin jälleen maanjäristys, yksi historian pahimmista. Suuri Kantōn maanjäristys vaati yli 140 000 uhria ja siinä tuhoutui noin 300 000 rakennusta. Vaikka Shōwa-kausi alkoikin vuonna 1926 surullisissa tunnelmissa, Tokio jatkoi nopeaa kasvuaan ja kymmenen vuoden päästä kaupungissa asui jo yli kuusi miljoonaa ihmistä. Kaupungin ensimmäinen metrolinja Asakusasta Uenoon avattiin vuonna 1927 ja Hanedan lentoasema valmistui 1930-luvun alussa. Helmikuun 26. päivän välikohtauksessa vuonna 1936 yhteensä 1 400 sotilasta valtasi Tokion keskeiset hallintorakennukset ja yritti vallankaappausta siinä kuitenkaan onnistumatta. Japanin tie sotaan jatkui, ja Tyynenmeren sota Japanin ja Yhdysvaltain välillä alkoi lopulta vuonna 1941.[6][7][8]

Nihonbashin alue vuoden 1923 suuren maanjäristyksen jälkeen.

Sodalla oli suuri vaikutus tokiolaisten elämään. Tokion päällekkäinen kaupungin ja prefektuurin käsittänyt hallintojärjestelmä lakkautettiin sodan vuoksi vuonna 1943 ja Tokion metropoli perustettiin. Tokiota pommitettiin sodan aikana yli sata kertaa; pahimmat pommitukset tapahtuivat 9.–10. maaliskuuta 1945. Tokion pommituksissa kuoli yli 100 000 ihmistä ja valtaosa kaupungista, etenkin keisarillisen palatsin itäpuoli, tuhoutui. Sodan päättyessä syksyllä 1945 kaupungin väkiluku oli pudonnut puoleen vuodesta 1940.[6][7][8]

Shinjukun aseman ympäristöä yöllä. Tokiosta on kasvanut maailman suurin yhtenäinen kaupunkialue.

Vuonna 1947 otettiin käyttöön Japanin perustuslaki ja uusi paikallishallintolaki, ja Seiichirō Yasui valittiin metropolin ensimmäiseksi kuvernööriksi. Vähittäinen sodan jälkeinen jälleenrakennus alkoi. Kaupungin väkiluku ylitti kymmenen miljoonan rajan jo vuonna 1962 ja voimakkaan talouskasvun aika käynnistyi; Japanin toipumisen merkkinä kaupungissa pidettiin vuonna 1964 kesäolympialaiset, ja nopea Shinkansen-linja liitti sen nyt Osakaan vain neljässä tunnissa. Uuden teknologian, talouden nousun ja massatuotannon seurauksena tokiolaisten päivittäinen elämä koki valtavia muutoksia. Kansainvälinen opiskelijaliike nosti päätään 1960-luvun lopussa myös Tokiossa, kun Tokion yliopiston opiskelijat mellakoivat.[6][7][8]

Öljykriisin jälkeen 1980-luvulla Tokion talous kasvoi voimakkaasti aiempaa globaalimman talouden ja informaatioyhteiskunnan kehittymisen myötä. Tokiosta tuli nyt yksi maailman tärkeimmistä kaupungeista, joka tunnetaan muun muassa huipputeknologiastaan, kulttuuristaan ja muodistaan. Vuosikymmenen lopulla maan ja kiinteistöjen hinnat kohosivat huippuunsa Japanin kuplatalouden vuoksi. Kupla puhkesi vuonna 1990 ja Tokion talous kriisiytyi. Kaksi kaupungin symbolia, Tokion metropolin hallintorakennus ja Rainbow Bridge, kuitenkin valmistuivat tähän aikaan. Vuonna 1995 Aum Shinrikyō -kultti iski Tokion metroon sariinikaasulla ja 12 ihmistä sai surmansa.[6][7][8]

Maantiede ja aluejako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion prefektuurin kartta, johon on merkitty erillisalueet (violetti), kaupungit (punainen) ja piirikunnat ja alaprefektuurit (kellanruskea).

Tokion metropoli tai prefektuuri sijaitsee Honshūn saarella Kantōn alueen eteläosassa Tyynen valtameren rannalla. Metropoli rajautuu pohjoisessa Saitaman prefektuuriin, idässä Edogawa-jokeen ja Chiban prefektuuriin, etelässä Tokionlahteen, Tamagawa-jokeen ja Kanagawan prefektuuriin ja lännessä Yamanashin prefektuuriin. Suur-Tokion alueeseen kuuluvat metropolin lisäksi viereiset Kanagawan, Chiban ja Saitaman prefektuurit; näiden prefektuurien alueella sijaitsevat muun muassa Chiban, Kawasakin ja Jokohaman suurkaupungit. Tokion metropoli on pitkänomaisen muotoinen: itä–länsisuunnassa sen pituus on noin 90 kilometriä ja pohjois–eteläsuunnassa leveys noin 25 kilometriä (lukuun ottamatta ulkosaaria).[9]

Tokion metropoli vastaa hallinnollisesti muita Japanin prefektuureja, mutta sille on annettu erityisnimitys (jap. , to, engl. metropolis, suom. metropoli). Metropoli muodostettiin vuonna 1943: sitä ennen Tokio oli oma kaupunkinsa (jap. , shi), joka kuului Tokion prefektuuriin (jap. 東京府, Tōkyō-fu, lisämääre fu, ”urbaani prefektuuri”, on edelleen käytössä Kioton ja Osakan prefektuurien nimissä). Entinen Tokion kaupungin alue jakautuu erillisalueisiin (jap. 特別区, tokubetsuku, lyhyemmin jap. , ku), joita hallitaan itsenäisten kaupunkien tavoin ilman välitasoja.[10][11] Tokion metropolin hallinto sijaitsee Shinjukun erillisalueella ja se hallinnoi Tokion keskustan pilvenpiirtäjien ja neonviidakkojen lisäksi itäisen Taman alueen vuoristoseutuja ja kaukaisia ulkosaaria.

Tokion prefektuurin alue voidaan nykyään jakaa maantieteellisesti ja hallinnollisesti kolmeen alueeseen: 23 erillisalueeseen, jotka muodostavat kaupungin keskustan, niiden itäpuolella sijaitsevaan Taman alueeseen ja Tokion prefektuuriin kuuluviin ulkosaariin.[9]

Erillisalueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Tokion erillisalueet

23 erillisaluetta kattavat yhteensä 622 neliökilometrin suuruisen alueen. Ne sijaitsevat metropolin itäosassa Tokionlahden rannalla. Niiden alueella on noin 8,8 miljoonaa asukasta (vuonna 2009) ja niiden väestötiheys on keskimäärin 14 152 henkeä neliökilometrillä. Alueen väestö on ollut viime vuosina kasvussa.[9] Erillisalueet toimivat itsenäisten kuntien tavoin muutamin poikkeuksin: metropolihallinto vastaa esimerkiksi erillisalueiden vesi- ja viemärihuollosta sekä palokuntapalveluista. Erillisalueet valitsevat omat pormestarinsa.[11][12] Suuri osa Tokion talous- ja kauppatoiminnasta on keskittynyt alueelle ja siellä sijaitsee myös valtaosa kaupungin nähtävyyksistä.

Erillisalueet ovat seuraavat:

Taman alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näkymä Fujille Kumotori-vuorelta.

Taman alue sijaitsee erillisalueiden länsipuolella. Itäosastaan se liittyy saumattomasti Tokion kaupunkialueeseen, mutta länsiosa kohoaa korkealle vuorille ja siellä on järviä, jokia ja luonnonalueita. Alueen koko on 1 160 neliökilometriä ja siellä asuu yhteensä 4,16 miljoonaa ihmistä (vuonna 2009), joten sen väestötiheys on 3 586 asukasta neliökilometrillä.[9]

Seuraavat kaupungit kuuluvat Taman alueeseen:

Lisäksi alueen länsiosassa sijaitsee Nishitaman piirikunta, johon kuuluu kolme kauppalaa (jap. , machi), Hinode, Mizuho ja Okutama, ja yksi kylä (jap. , mura), Hinohara. Piirikunnassa sijaitsee metropolin korkein vuori, Kumotori, joka kohoaa 2 017 metrin korkeuteen, ja metropolin suurin järvi, Okutamako.[13]

Ulkosaaret[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion prefektuuriin kuuluu lisäksi kaksi Tyynenmeren saariryhmää, Izusaaret ja Ogasawarasaaret. Ne sijaitsevat Japanin pääsaaren Honshūn eteläpuolella maantieteellisesti erillään muusta prefektuurista. Saarten kokonaispinta-ala on noin 406 neliökilometriä ja asukasluku 28 000 henkeä (vuonna 2009), joten niiden keskimääräinen väestötiheys on 68 asukasta neliökilometrillä. Izusaaret sijaitsevat lähempänä Tokiota ja niihin kuuluvat Izu Ōshima, Toshima, Niijima, Shikinejima, Kōzushima, Miyakejima, Mikurajima, Hachijōjima ja Aogashima. Ogasawarasaaret sijaitsevat kauempana noin tuhannen kilometrin päässä Tokiosta ja niihin kuuluvat Chichijima ja Hahajima. Ogasawaran kylään kuuluu hallinnollisesti myös pieni Minamitorishiman saari, joka on Japanin eteläisin piste, ja Nishinotorishiman saari, joka on vuorostaan Japanin itäisin piste.[9][13]

Saaret jakautuvat neljään alaprefektuuriin, kahteen kauppalaan ja seitsemään kylään:

Izusaariin kuuluva Mikurajiman saari mereltä.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokio sijaitsee lauhkealla ilmastovyöhykkeellä. Ilmasto on suhteellisen lempeä koko vuoden. Kesät ovat kuitenkin kuumia ja kosteita, ja sadekausi kestää kesäkuun loppupuolelta heinäkuun puoliväliin. Kesän kuumin kuukausi on elokuu, jolloin lämpötila ei usein yölläkään laske 25 celsiusasteen alapuolelle. Syksyllä, etenkin lokakuussa, Japanin rannikolle saapuu taifuuneja etelästä ja lämpötila laskee vähitellen. Ruska alkaa vuorilta Taman alueelta. Talvella joulu–helmikuussa lämpötila laskee huomattavasti ja lunta saattaa sataa ajoittain, vaikka keskustassa sitä harvoin kertyy maahan. Vuorilla idässä lunta voi sataa paljonkin. Tokion prefektuuriin kuuluvat Ogasawarasaaret sijaitsevat vuorostaan subtrooppisella vyöhykkeellä ja niiden aluella talvilämpötilatkin lähentelevät 20 astetta.[14]

Tokion kuukausittaiset lämpötila- ja sadanta-arvot
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vuorokauden keskimääräinen ylin lämpötila (°C) 9,8 10 12,9 18,4 22,7 25,2 29,0 30,8 26,8 21,6 16,7 12,3 ka. 19,7
Vuorokauden keskimääräinen alin lämpötila (°C) 2,1 2,4 5,1 10,5 15,1 18,9 22,5 24,2 20,7 15,0 9,5 4,6 ka. 12,6
Vuorokauden keskilämpötila (°C) 5,8 6,1 8,9 14,4 18,7 21,8 25,4 27,1 23,5 18,2 13,0 8,4 ka. 15,9
Sadanta (mm) 48,6 60,2 114,5 130,3 128,0 164,9 161,5 155,1 208,5 163,1 92,5 39,6 Σ 1 466,8
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
9,8
2,1
10
2,4
12,9
5,1
18,4
10,5
22,7
15,1
25,2
18,9
29,0
22,5
30,8
24,2
26,8
20,7
21,6
15,0
16,7
9,5
12,3
4,6
S
a
d
a
n
t
a
48,6
60,2
114,5
130,3
128,0
164,9
161,5
155,1
208,5
163,1
92,5
39,6


Lähde: 東京 気象庁 – Japan Meteorological Agency. Viitattu 12.11.2010.

Politiikka ja hallinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion prefektuuria johtavat vaaleilla valittu kuvernööri ja metropolin valtuusto tai parlamentti (jap. 東京都議会, Tōkyō-to gikai). Kuvernööri valitaan virkaansa neljäksi vuodeksi kerrallaan ja hän harjoittaa ylintä toimeenpanovaltaa. Erillisalueilla kuvernööri voi toimia pormestarin vastineena.[15] Nykyinen kuvernööri on Yōichi Masuzoe, jonka virkakausi alkoi helmikuussa 2014 edellisen kuvernöörin, Naoki Inosen erottua kesken virkakauden vaalirahoitusskandaalin johdosta.

Metropolin valtuustossa on 127 jäsentä. Myös heidät valitaan suorilla vaaleilla nelivuotiskausiksi. Valtuusto käyttää lainsäädäntövaltaa ja se voi esimerkiksi säätää, muuttaa ja lakkauttaa asetuksia, vahvistaa metropolin budjetin ja nimittää vaalilautakunnan. Kuvernöörin täytyy pyytää valtuustolta lupaa tärkeille nimityksille.[15] Valtuusto perustettiin vuonna 1943, kun Tokion kaupunki ja prefektuuri yhdistyivät. Sen jäsenet järjestäytyvät valtuustoryhmiin poliittisen puolueen mukaan.[16]

Edelliset metropolin valtuuston vaalit pidettiin vuonna 2009. Vaaleissa liberaalidemokraattinen puolue menetti asemansa valtuuston suurimpana puolueena ja sai 38 paikkaa entisen 48 sijaan. Japanin demokraattinen puolue sai 20 lisäpaikkaa ja nousi 54 valtuustopaikallaan suurimmaksi puolueeksi. Kōmeitō sai 23 valtuustopaikkaa, Japanin kommunistinen puolue 8, Tōkyō seikatsusha network 2 ja riippumattomat edustajat 2.[17] Äänioikeutettuja vaaleissa oli 10 469 729 ja äänestysprosentti oli 54,49, yli kymmenen prosenttia suurempi kuin edellisissä vaaleissa.[18]

Japanin pääkaupunkina Tokio on myös koko maan politiikan keskus. Japanin keisari asuu Tokion keskustasta laajan alueen vievässä keisarillisessa palatsissa, jonka paikalla sijaitsi aiemmin Edon linna ja johon liittyy suuri puistoalue. Käytännössä poliittinen valta on kuitenkin Japanin hallituksella, jonka tärkeimmät ministeriöt sijaitsevat viereisessä Kasumigasekin kaupunginosassa. Se on ollut maan tärkein valtakeskittymä Meiji-kaudelta lähtien. Japanin parlamentti ja pääministerin virka-asunto sijaitsevat vuorostaan Kasumigasekin länsipuolella Nagatachōssa.[19]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ihmisiä ylittämässä Shibuyan risteystä, jota pidetään yhtenä maailman vilkkaimmista.

Tokion prefektuurin väkiluku oli 1. lokakuuta 2009 yhteensä noin 12 989 000. Prefektuurissa asuu kymmenesosa koko Japanin väestöstä. Prefektuuri onkin väkiluvultaan suurin ja myös tiheimmin asutettu: sen väestötiheys on 5 937 henkeä neliökilometriä kohden. Kaksi kolmasosaa prefektuurin väestöstä asuu 23 erillisalueen rajojen sisäpuolella, yhteensä 8 802 000 henkeä. Kolmasosa väestöstä asuu Taman alueella erillisalueiden itäpuolella, yhteensä 4 159 000 henkeä. Ulkosaarilla asukkaita on vain vähän, noin 28 000.[3]

Vuonna 2008 prefektuuriin muutti 83 000 ihmistä enemmän kuin sieltä muutti pois. Vuodesta 1967 lähtien prefektuuri oli kärsinyt muuttotappiosta vuotta 1985 lukuun ottamatta, kunnes vuonna 1997 muuttoliike kääntyi positiiviseksi. Vuonna 2008 prefektuurin alueella oli 106 000 syntymää ja 98 000 kuolemaa, mutta syntyvyys on ollut laskussa vuodesta 1968, jolloin prefektuurissa syntyi ennätysmäärä ihmisiä, 182 000. Prefektuurin väestöstä 11,8 prosenttia on 0–14-vuotiaita, 67,9 prosenttia 15–64-vuotiaita ja 20,2 prosenttia yli 65-vuotiaita.[3]

Tokiossa asuvien ulkomaalaisten määrä on ollut kasvussa. Vuonna 2008 prefektuurin aluella asui 417 000 rekisteröitynyttä ulkomaiden kansalaista, puolet enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.[3] Vuonna 2008 ulkomaalaisista 35,6 prosenttia oli kiinalaisia, 28,2 prosenttia korealaisia, 7,8 prosenttia filippiiniläisiä, 4,8 prosenttia yhdysvaltalaisia, 2,3 prosenttia intialaisia, 1,8 prosenttia brittejä, 1,7 prosenttia thaimaalaisia, 1,5 prosenttia ranskalaisia, 1,2 prosenttia nepalilaisia, 1,1 prosenttia burmalaisia ja 13,3 prosenttia muita.[20]

Vuonna 2005 Tokion prefektuurin työväestö oli 6,27 miljoonaa henkeä, joista 5,916 miljoonaa oli töissä ja 354 000 työttöminä. Työllisistä vain 0,4 prosenttia oli töissä alkutuotannon parissa, 18,7 prosenttia jalostuksen parissa ja 77,4 prosenttia palveluiden parissa. Päivisin Tokion väkiluku nousee huomattavasti yli kahdella miljoonalla hengellä 14,978 miljoonaan henkeen, koska opiskelijoita ja työntekijöitä matkustaa viereisistä prefektuureista Tokioon. Tästä väkimäärästä 11,285 miljoonaa on erillisalueiden sisällä, joten Taman alueen väkiluku laskee myös hieman. Suurin nousu koetaan kaupungin keskustan kolmella erillisalueella (Chiyoda, Chūō ja Minato), joissa päiväväestö on 2,410 miljoonaa ja yöväestö vain 326 000, yli seitsemän kertaa pienempi. Eniten työläisiä saapuu Tokioon Kanagawan (11,6 prosenttia), Saitaman (10,9 prosenttia) ja Chiban (8,7 prosenttia työväestöstä) prefektuureista.[3]

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marunouchin kaupunginosa Tokyo Towerista nähtynä.

Tokio on maailmankin mittakaavassa tärkeä talouskeskus: Suur-Tokion kaupunkitalous on maailman suurin, ja vuonna 2008 sen arvo oli noin 1 479 miljardia dollaria.[5] Useiden maailman suurimpiin kuuluvien investointipankkien ja vakuutusyhtiöiden pääkonttori sijaitsee Tokiossa. Tokion pörssiä suurempi on vain New Yorkin pörssiJapanin talouskuplan huipulla 1990-luvun alussa Tokion pörssiin oli keskittynyt yli 60 prosenttia maailman osakkeiden kokonaisarvosta.[21] Fortune 500 -lehden mukaan Tokiossa sijaitsee kaikista maailman kaupungeista eniten suuryritysten pääkonttoreita, 47 kappaletta, yli 20 kappaletta enemmän kuin Pariisissa, joka tuli seuraavaksi (vuonna 2008).[22]

Tokion alueella raskas teollisuus on keskittynyt pääasiassa viereisiin Chiban, Kawasakin ja Jokohaman kaupunkeihin, kun taas Tokio toimii kevyen teollisuuden keskuksena. Prefektuurin teollisuuspohja on monipuolinen. Se on esimerkiksi merkittävä kustantamisen, tiedonvälityksen ja elektroniikkateollisuuden keskus. Myös sellaisilla japanilaisilla yrityksillä, joiden pääkonttori tai tuotanto on sijoitettu muihin kaupunkeihin, on yleensä suuri toimistorakennus Tokiossa, usein Marunouchin alueella. Koska Japanissa hallinto ja talouselämä ovat kietoutuneet toisiinsa, läsnäolo Tokiossa maan politiikan keskipisteen lähettyvillä on hyödyllistä tai välttämätöntä. Tämän vuoksi monet yritykset siirtyivätkin Tokioon toisen maailmansodan jälkeisen voimakkaan talouskasvun vuosina esimerkiksi Osakasta, joka on Japanin perinteinen kauppapääkaupunki. Viime vuosina trendi on kuitenkin heikentynyt Tokion korkeiden hintojen ja tilanpuutteen vuoksi. Marunouchin lisäksi myös muun muassa Ōtemachi on tärkeä toimistokaupunginosa, jossa monien suurten yritysten pääkonttori sijaitsee.[21][23]

Tokion prefektuurin alueella harjoitetaan myös metsä- ja maataloutta. Maatalousmaata Tokion alueella on vain 8 000 hehtaaria. Metsää Taman alueen länsiosan vuorilla on kuitenkin runsaasti, mutta tuotanto on laskenut kustannusten kasvun, hintojen laskun ja alueen väestön ikääntymisen vuoksi. Tokionlahti oli myös aiemmin merkittävä kalastusalue; kalastus on kuitenkin siirtynyt pääosin lähisaarille.[21]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikallisliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion metrokartta.
Metropolimoottoritie 1 ja Tokion monorail kulkevat vierekkäin.

Tokion julkinen liikenne perustuu ensisijaisesti laajaan raideliikenneverkostoon. Tokion ydinalueella 23 erillisalueen rajojen sisällä yhteensä 28,25 miljoonaa henkeä käyttää päivittäin julkista liikennettä. Alueella on kolme merkittävää julkisen liikenteen järjestelmää: Japan Railwaysin ja erinäisten yksityisten rautatieyhtiöiden operoimia rautatielinjoja, jotka yhdistävät keskustan esikaupunkeihin, kaksi eri metroverkostoa ja metropolihallinnon ja yksityisten yritysten operoimia bussi- ja raitiovaunulinjoja.[24]

Tokion metroverkko palvelee pääosin erillisalueita. Tokion metropolihallinto operoi Toei-metroa, jossa on neljä linjaa ja jota käyttää yli kaksi miljoonaa matkustajaa päivittäin. Lisäksi metropolihallinto operoi yhteensä 139 linja-autolinjaa, yhtä raitiotielinjaa ja Nippori-Toneri Liner -automaattimetroa.[24] Yksityinen yhtiö Tokyo Metro operoi laajempaa metroverkkoa, johon kuuluu yhdeksän linjaa.[25] Tokyo Metron linjojen yhteispituus on 195,4 kilometriä; Toei-metron linjojen pituus 107 kilometriä. Näiden verkostojen lisäksi Tokion keskustan alueella toimivat Hanedan lentoasemaa palveleva Tokion monorail, joka rakennettiin vuoden 1964 olympialaisia varten, ja Odaiban aluetta palvelevat Yurikamome-automaattimetro ja metronkaltainen Rinkai-linja.[26]

Merkittävin rautatieliikennöijä Tokion alueella on Japanin kansalliseen rautatieyhtiöön kuuluva East Japan Railway Company. Sen operoimiin rautatielinjoihin kuuluvat muun muassa Tokion eri keskukset toisiinsa yhdistävä ympyrän muotoinen Yamanote-linja, Saitaman ja Jokohaman välillä kulkeva Keihin-Tōhoku-linja ja Länsi-Tokioon kulkeva Chūō-linja. Yhteensä yhtiöllä on Tokion alueella, laskutavasta riippuen, yli 30 rautatielinjaa.[27] Muihin merkittäviin rautatieyhtiöihin kuuluvat Tōkyū-rautatiet, Tōbu-rautatiet, Seibu-rautatiet, Keiō-rautatiet, Odakyū-rautatiet, Keisei-rautatiet ja Keikyū-rautatiet. Monet metrolinjat jatkavat liikennöintiä eri rautatieyhtiöiden verkostoilla lähijunina.[28]

Kaukoliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Japanin suurimpana kaupunkina Tokio toimii myös liikenteen solmukohtana. Nopea Shinkansen-verkko yhdistää sen muualle Japaniin. Tokion rautatieasemalta lähtevät Kiotoon ja Osakan kulkeva Tōkaidō Shinkansen (ja sen jatke San’yō Shinkansen Fukuokaan asti), Niigataan kulkeva Jōetsu Shinkansen, Naganoon kulkeva Nagano Shinkansen ja Pohjois-Japaniin kulkeva Tōhoku Shinkansen. Ruuhka-aikoina Osakan suuntaan lähtee parhaimmillaan 12 junaa tunnissa.[29] Tokion rautatieasema ei ole kuitenkaan kaupungin vilkkain, vaan vilkkaimmaksi nousee Shinjukun rautatieasema, jota käyttää 748 522 JR:n matkustajaa päivässä (2009)[30] ja yksityiset rautatieyhtiöt ja metro mukaan luettuna yli kaksi miljoonaa matkustajaa päivässä.[31]

Useat moottoritiet liittävät Tokion muualle Japaniin: niihin kuuluvat esimerkiksi Tōmei-moottoritie ja Chūō-moottoritie Nagoyan suuntaan ja Tōhoku-moottoritie pohjoiseen. Nämä tiet ovat maksullisia.[32] Valtatie 1 seurailee vanhaa Tōkaidō-tietä ja yhdistää Tokion Osakaan.[33] Pitkänmatkan linja-autoja lähtee Tokiosta eri kaupunkeihin useista eri terminaaleista, ja suosituimmilla reiteillä on runsaasti kilpailua. Pidemmät linja-automatkat kaukaisempiin kaupunkeihin ajetaan yön yli.[34]

Noin 60 kilometriä Tokion ulkopuolella sijaitseva Naritan kansainvälinen lentoasema on pääasiallinen yhdysväylä kansainvälisille matkustajille. Lentoasemalla on kaksi terminaalia.[35] Tokion sisällä keskustan eteläpuolella sijaitseva Hanedan lentoasema tarjoaa pääosin Japanin sisäisiä lentoja ja yhteyksiä muihin Aasian valtioihin, mutta kansainväliset lennot kentältä ovat lisääntyneet uuden terminaalin ja kiitoradan valmistumisen myötä. Lentoasemalla on kolme terminaalia ja se on 60 miljoonalla vuosittaisella matkustajallaan Japanin vilkkain.[36] Tokiosta on lisäksi laivayhteyksiä muun muassa prefektuuriin kuuluville Izu- ja Ogasawarasaarille.[37]

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokio on myös Japanin koulutuksen keskus ja suuri osa maan arvovaltaisimmista yliopistoista sijaitsee kaupungissa. Vuonna 2010 Tokion prefektuurin koulutusbudjetti oli noin 765 miljardia jeniä eli 12,2 prosenttia prefektuurin budjetista. Vuonna 2009 prefektuurin alueella oli yhteensä 1 064 päiväkotia, 1 373 ala-astetta, 817 ylä-astetta, 438 lukiota ja useita kymmeniä erityiskouluja.[38]

Tokion prefektuurin alueella on yhteensä 132 yliopistoa. 12 näistä kouluista on ”kansallisia yliopistoja” (jap. 国立大学, kokuritsu daigaku), 5 muita ”julkisia yliopistoja” (jap. 公立大学, kōritsu daigaku) ja 115 yksityisiä yliopistoja.[39] Kansallisista yliopistoista tärkeimpiin kuuluvat esimerkiksi Tokion yliopisto, yksi Japanin arvostetuimmista, Tokion teknillinen yliopisto, Tokion taideyliopisto ja Hitotsubashin yliopisto. Yksityisistä yliopistoista tärkeimpiin lukeutuvat muun muassa Wasedan yliopisto ja Keiō-yliopisto, Japanin vanhin. Times Higher Educationin yliopistojen ranking-listaan (200 parasta) pääsi vuonna 2010 kaksi tokiolaista yliopistoa: Tokion yliopisto ja Tokion teknillinen yliopisto.[40]

Kaupunkikuva ja -rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmakuva Bunkyōn alueelle vuonna 1985.

Tokion arkkitehtuuri ja kaupunkikuva ovat huomattavan moderneja, sillä kaupunki on tuhoutunut 1900-luvulla kahteen kertaan: ensin maanjäristyksessä vuonna 1923 ja sitten pommituksissa vuonna 1945. Lisäksi sodan jälkeinen nopea talouskasvu toi mukanaan laajamittaisen purkamisen ja uudelleenrakentamisen. Tästä huolimatta Tokion kaupunkikuva on monimuotoinen. Kaupungin topografia on vaihteleva, ja se on yhdessä tyypillisen japanilaisen, orgaanisesti kasvaneen kaupunkirakenteen kanssa muodostanut Edo-kaudelta lähtien kaupungin rungon. Vaikka Meiji-kauden alusta saakka Tokio on katsonut länteen hakiessaan malleja arkkitehtuurille ja kaupunkisuunnittelulle, länsimaiset ajatukset on sopeutettu japanilaisen kaupungin kontekstiin kokeilun ja tulkinnan kautta.[41]

Nykyinen Tokio onkin pääosin kolmen historiallisen kerrostuman tuote. Ensimmäinen ja varhaisin kerros on Edo-kauden kaupunki, Tokion runko, jonka päälle myöhemmät kerrokset ovat rakentuneet. Toinen kerros Meiji-kaudelta lähtien merkitsi yksittäisten länsimaisten elementtien ja kokeilujen tuomista Edo-kauden kaupunkirakenteeseen. Kolmannen vaiheen aikana Taishō-kaudella kaupunkiin tuotiin laajemmassa mittakaavassa moderneja aiheita – puistoja, aukioita, puistokatuja ja niin edelleen. Tämä vaihe muodostaa nykyisen Tokion prototyypin.[41]

Itä-länsisuunnassa Tokio jakautuu kahteen osaan: lännen kukkulaiseen Yamanoteen (”yläkaupunkiin”) ja idän tasaiseen Shitamachiin (”alakaupunkiin”). Perinteisesti Yamanote oli varakkaampi ja keskiluokkaisempi alue, jonne asettui koulutettua älymystöä ja joka toimi nykyaikaisten ja länsimaisten vaikutteiden sulattamona. Sitä vastoin Shitamachi, Edo-kauden kaupunkiväestön asuinalue, oli pikemminkin työväestön kaupunginosa ja perinteisempi japanilainen kaupunkialue kauppiaineen ja käsityöläisineen. Tämä jako ei kuitenkaan ollut yksiselitteinen. Entisenkaltaista hierarkiaa alueiden välillä ei enää ole, mutta niiden luonne on edelleen erilainen.[42][43]

Pienimmässä mittakaavassa Tokio koostuu lukemattomista naapurustoista, jotka ovat maantieteellisesti pieniä ja erottuvat toisistaan tilallisesti. Naapurustossa asuu muutamia satoja tai tuhansia asukkaita, ja ne ovat sosiaalisesti yhtenäisiä.[44] Yksittäiset rakennukset ja naapurustot ovat mosaiikki, joka kuitenkin muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden, ja usein Tokion sanotaankin koostuvan lukemattomista pienistä kaupungeista tai kylistä. Koska kaupunki on kasvanut orgaanisesti, se rakentuu useiden erillisten mutta laajemman kaupunkirakenteen kautta toisiinsa liittyvien aluekeskusten ympärille – Tokion keskusta on ”tyhjä”, ja keisarillinen palatsi sijaitsee sen paikalla. Kadut eivät ole useinkaan ruutukaavassa, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eivätkä korttelit suorakulmion muotoisia. Kaupunki muuttuu, taantuu ja uudistuu nopeassa tahdissa:[45]

»Näistä epätodennäköisistä ominaisuuksista, satunnaisesta rakenteesta ja hämmästyttävän nopeasta kiertokulusta, voi löytää vielä yhden Tokion viehätyksistä: sen yhtä hämmästyttävän dynamiikan. Harva kaupunki on näin elossa. Se kasvaa, muuttuu ja muuntuu omien lakiensa mukaan. Samalla se tyydyttää yhden ihmiskunnan syvimmistä haluista: pysyvän muutoksen tarpeen.[46]»

Tokion kaupunkikuvaa. Keskellä Shinjukun alueen pilvenpiirtäjiä ja taustalla Fuji-vuori.

Tärkeimpiä kaupunginosia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akihabaran Electric Town.
Sensō-jille johtava Nakamise-kauppakatu Asakusassa.

Seuraavassa luettelossa on esitelty joitakin Tokion keskusta-alueen tärkeimmistä keskuksista. Monet niistä ovat kasvaneet suurten rautatieasemien ympärille. Luettelo kiertää Yamanote-linjaa myötäpäivään Tokion rautatieasemalta lähtien.

  • Marunouchi Tokion rautatieaseman ja keisarillisen palatsin välissä on talouskeskus, jossa sijaitsevat monien yritysten pääkonttorit ja Tokyo International Forum. Myös Nihonbashi aseman toisella puolella on Tokion talouselämän kannalta merkittävä, ja siellä ovat sekä Tokion pörssi että Japanin keskuspankki.[47][13]
  • Ginza sijaitsee Tokion rautatieaseman eteläpuolella. Se oli ensimmäinen eurooppalaistyylinen alue, jonka rakentaminen aloitettiin Meiji-restauraation jälkeen. Se on nykyisin korkealuokkainen ostosalue tavarataloineen. Tsukijin kalatori sijaitsee Ginzan kaakkoiskulmassa ja Hibiyan alue ja keisarillinen palatsi viheralueineen sen länsipuolella.[47][13]
  • Odaiba on uusi merelle rakentunut kaupunginosa, jonka liittää keskustaan Rainbow Bridge. Alueella sijaitsevat muiden muassa Fuji TV:n pääkonttori ja Miraikan-tiedekeskus.[47][13]
  • Roppongi on merkittävä yöelämän alue, jonne on rakennettu kaksi suurta uutta kaupunki- ja kauppakeskusta, Tokyo Midtown ja Roppongi Hills.[47][13]
  • Shibuya ja Harajuku sen pohjoispuolella ovat Tokion nuorisokulttuurin ja muodin keskuksia. Myös Harajukun rautatieasemalta lähtevä Omotesandō-katu ja Aoyaman alue ovat nousseet muodikkaiden liikkeiden, ravintoloiden, kahviloiden ja ”urbaanin chicin” keskukseksi; alueen maamerkiksi kohosi vuonna 2006 Tadao Andōn suunnittelema Omotesando Hills -ostoskeskus. Aseman toisella puolella avautuvat Yoyogi-puisto ja Meiji-jingū-pyhäkkö.[47][13]
  • Shinjuku on yksi metropolialueen tärkeimmistä keskuksista ja sen rautatieasema on Tokion vilkkain. Rautatie jakaa alueen kahtia: länsipuoli on korkeine pilvenpiirtäjineen ja hotelleineen merkittävä liike- ja hallintokeskus, jossa myös Tokion metropolin hallintorakennus sijaitsee. Itäpuoli on vuorostaan tärkeä viihdekeskus baareineen ja ravintoloineen; täällä on muun muassa Kabukichō-viihdealue.[47][13]
  • Ikebukuro on kehittynyt tärkeän Ikebukuron rautatieaseman ympärille. Sillä ei ole yhtä selkeää luonnetta kuin monilla muilla alueilla. Aseman ympäristön suurta ostos- ja viihdekeskittymää hallitsevat tavaratalot ja korkeat rakennukset, mutta länsipuolella on myös kulttuuritoimintaa ja kaupunginosan menneisyys temppelikaupunkina on edelleen nähtävillä.[47][13]
  • Akihabara on tunnettu erityisesti elektroniikkakaupan keskittymänä, joka on viime aikoina noussut myös popkulttuurin keskukseksi. Radioiden ja muiden laitteiden osia myyviä liikkeitä alkoi keskittyä alueelle jo toisen maailmansodan jälkeen. Läheisessä Kandassa on merkittävä antikvariaattialue.[47][13]
  • Ueno kehittyi temppelikaupungiksi Kan’ei-ji-temppelin ympärille. Nykyisin alueella sijaitsevat muun muassa suuri Uenon rautatieasema, Uenon puisto, Uenon eläintarha, Tokion kansallismuseo ja Ameyoko-ostoskatu. Asakusan alue Uenon itäpuolella on Tokion perinteinen viihdekeskus, joka kukoisti jo Edo-kaudella ja jonka vanha ilmapiiri on edelleen jäljellä. Kaupunginosan tärkein nähtävyys on Tokion vanhin temppeli Sensō-ji. Kaupunginosa rajautuu lännessä Sumidagawa-jokeen.[47][13]

Kulttuuri ja nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion matkailua mainostava juliste 1930-luvulta.

Keittiö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokiossa on äärimmäisen monipuolinen ruokakulttuuri ja valtava määrä ravintoloita, jotka tarjoavat kaikkea korkealaatuisesta kaiseki-keittiöstä pikanuudeleihin ja ranskalaisesta haute cuisinesta hampurilaisiin. Jo 1700-luvulla Edossa oli enemmän ravintoloita kuin missään muussa maailman kaupungissa,[48] ja Tokio on nykyisinkin yksi maailman tärkeimmistä ruokakeskuksista: kaupungissa on noin 160 000 ravintolaa, kuusi kertaa enemmän kuin New Yorkissa.[49] Vuoden 2009 Michelin-oppaaseen otettiin 173 tokiolaista ravintolaa, jotka saivat yhteensä 227 Michelin-tähteä, enemmän kuin missään muualla.[50]

Tokiota ympäröivän Kantōn alueen keittiö muodostaa vastaparin Kansain alueen eli Kioton ja Osakan ruokaperinteelle. Kantōn alueella ruoka on ollut Kansaita käsitellympää ja säilötympää. Tällaisia säilöttyjä edolaisen ruokakulttuurin kulmakiviä ovat olleet esimerkiksi kalasta valmistetut kamaboko ja hanpen: kala tuotiin Edoon yleensä kauempaa, joten se täytyi maustaa voimakkaasti. Myös Edon sotilaskulttuuri ja juhlaperinne ovat suosineet säilyvyyttä ja peittäviä makuja.[51] Tokiolaisen keittiön paikallisiin erikoisuuksiin kuuluvat esimeriksi sumopainijoiden suosiossa ollut chanko-nabe-pata, o-konomiyakin tyyppinen monjayaki-paistos, Asakusasta lähtöisin oleva kaminari-okoshi-keksi, Ōmen kaupungin kuuluisat umeboshi-luumut, edolainen makea misotahna (Edo amamiso) ja niin edelleen.[52] Tokiossa ovat saaneet alkunsa myös muun muassa sellaiset japanilaisen ruokakulttuurin klassikot kuin nigiri-zushi[53] ja tonkatsu[54].

Museot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokiossa toimii useita Japanin tärkeimpiin kuuluvia museoita. Tokion kansallismuseo Uenossa on Japanin vanhin museo ja se esittelee aasialaista, erityisesti japanilaista, taidetta ja arkeologista esineistöä. Museon kokoelmiin kuuluu yli 112 000 esinettä, joista 87 on nimetty kansallisaarteiksi.[55] Luonnontieteisiin keskittyy Japanin luonnontieteellinen kansallismuseo aivan Tokion kansallismuseon vieressä;[56] tieteestä kiinnostuneille on tarjolla myös uusinta tiedettä esittelevä Miraikan-tiedekeskus Odaiban alueella. Tokion kaupungin historiasta kertoo vuorostaan 1990-luvun alussa perustettu Edo-Tokio-museo keskustan itäpuolella Sumidan erillisalueella.[57][58]

Tärkeisiin taidemuseoihin lukeutuvat Tokion kansallinen länsimaisen taiteen museo, joka sijaitsee myös Uenossa ja jossa esitellään vanhempaa länsimaista taidetta,[59] kansallinen modernin taiteen museo laajoine japanilaista modernia taidetta esittelevine kokoelmineen,[13] Tokion metropolin taidemuseo, joka on suljettu korjausten vuoksi vuoteen 2012 saakka, ja Tokion nykytaiteen museo.[58] Tokiossa on myös useita muun muassa yksityisten yritysten ylläpitämiä taidemuseoita, kuten esimerkiksi Suntory Museum of Art, Mori Art Museum ja Idemitsu Museum of Arts sekä lukuisia erikoismuseoita.

Puistot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokio on tiiviisti rakennettu kaupunki, mutta sen alueella on silti useita suuria puistoalueita. Tokion keskustan julkisista puistoista vanhimpiin kuuluvat muun muassa vuonna 1873 perustetut Shiban puisto, joka ympäröi Zōjō-jin temppeliä, ja Uenon puisto, joka oli alun perin Kan’ei-jin temppelin aluetta ja jossa sijaitsee useita museoita, Uenon eläintarha ja Ueno Tōshō-gū -pyhäkkö. Tokiossa on kuitenkin tätäkin vanhempia jo Edo-kaudelta peräisin olevia puutarha-alueita, kuten Hama-rikyū-puutarha meren rannalla Ginzan kaupunginosan eteläpuolella. Se toimi Meiji-restauraation jälkeen keisarillisena puutarha- ja palatsialueena. Myös esimerkiksi Koishikawa kōraku-en ja Rikugi-en-puutarhojen rakentaminen on aloitettu jo Edo-kauden alkupuolella. Ensimmäinen varsinainen länsimaalaistyylinen Tokioon rakennettu viheralue oli kuitenkin vuonna 1903 avattu Hibiyan puisto, joka sijaitsee Marunouchin toimistokaupunginosan vieressä.[60]

Erillisalueiden suurin puisto on Edogawa- ja Arakawa-jokien suulla levittäytyvä Kasai rinkai -puisto, joka avattiin vuonna 1989. Puistossa on akvaario (Tokyo Sea Life) ja suuri maailmanpyörä, ja Tokion Disneyland sijaitsee aivan sen lähettyvillä. Suurimpiin puistoihin lukeutuu myös Shinjukun eteläpuolella sijaitseva Yoyogin puisto, jossa oli Tokion olympialaisten olympiakylä ja jonka yhteydessä on Meiji-jingū-pyhäkkö. Laaja Mizumoton puisto keskustan koillispuolella on vuorostaan metropolin ainoita joenrantapuistoja.[60]

Myös erillisalueiden ulkopuolella Taman alueella sijaitsee merkittäviä viheralueita. Koganein kaupungissa on Koganein puisto, joka on metropolin toiseksi suurin ja joka tunnetaan kirsikkapuistaan. Niitä on lähes kaksi tuhatta. Vuonna 1961 avattu Jindain kasvitieteellinen puutarha (4 500 kasvilajia) Chōfun kaupungissa on puolestaan metropolin toinen kasvitieteellinen puutarha, toinen on Tokion keskustan alueella oleva Koishikawa, joka kuuluu Tokion yliopistoon. Taman alueella sijaitsevat myös 24 kilometriä pitkä Tamagawa jōsui -kanavaa seuraileva vihreä kulkureitti ja Taman eläintarha Hinon kaupungissa.[60][61]

Teatteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokiossa on lukuisia teattereita, joissa esitetään sekä perinteisiä japanilaisia teatterin mutoja (, bunraku, kabuki) että länsimaista teatteria. Perinteisen teatterin esityspaikkoihin lukeutuvat esimerkiksi Japanin kansallisteatteri, jossa on kaksi näyttämöä ja joka toimii myös perinteisen hovimusiikin ja kansanteatterin areenana,[62] Japanin kansallinen nō-teatteri, kuuluisa Kabuki-za-teatteri, joka on korjauksessa vuoteen 2013 saakka, Shinbashi enbujō ja Meiji-za.[58]

Perinteistä länsimaista ja modernia teatteria sekä oopperaa ja balettia esitetään esimerkiksi Tokion uudessa kansallisteatterissa. Tōkyō bunka kaikan -kulttuurihalli ja Tokyo Metropolitan Art Space ovat vuorostaan monitoimirakennuksia, joissa voi nähdä kaikkea klassisesta musiikista musikaaleihin ja rakugo-komiikkaan. Muihin teatterin ja klassisen musiikin näyttämöihin lukeutuvat esimerkiksi Bunkamura-monitoimikompleksi ja Tokyo Opera City.[58]

Urheilu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurkaupunkina Tokio toimii useiden urheilujoukkueiden kotipaikkana. Tokiosta on lähtöisin kaksi Japanin korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa baseball-joukkuetta, Tokyo Domella pelaava Yomiuri Giants[63] ja Meiji-jingū-stadionilla pelaava Tokyo Yakult Swallows.[64] Myös J. Leaguessa pelaavia jalkapallojoukkueita on kaksi, FC Tokyo ja Tokyo Verdy, jotka pelaavat molemmat Ajinomoton stadionilla.[65] Lisäksi Tokiossa sijaitsee Ryōgoku kokugikan -sumopainiareena, joka toimii Japanin sumoliiton pääpaikkana.[66] Nippon Budōkan -areenalla järjestetään vuorostaan muun muassa jūdō- ja kendōkilpailuja.[67]

Tokiossa järjestettiin kesäolympialaiset 1964, minkä vuoksi kaupungissa toteutettiin laajoja infrastruktuurihankkeita. Muiden muassa Tokion olympiastadion[67] ja Kenzō Tangen suunnittelema Kokuritsu Yoyogi kyōgi-jō -sisäurheiluhalli[68] rakennettiin olympialaisia varten; myös aiemmin valmistunutta Tōkyō taiikukan -areenaa käytettiin olympialaisissa. Tokiossa on järjestetty lisäksi useita muita urheilukilpailuja, kuten yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut 1991. Tokiossa järjestetään vuoden 2020 kesäolympialaiset. [69]

Kansainvälinen yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tokion prefektuurilla on yhteensä yksitoista yhteistyö- tai sisarkaupunkia. Jotkin näistä yhteistyösopimuksista on solmittu osavaltioiden kanssa. Lisäksi Tokiolla on vuodesta 2006 lähtien ollut erillinen yhteistyösopimus Lontoon kanssa.[70]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 都道府県別面積 国土地理院. Viitattu 23.10.2012.
  2. a b 人口の動向 統計局. Viitattu 28.1.2014.
  3. a b c d e f Population of Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 13.11.2010.
  4. World Urbanization prospects YK. Viitattu 13.11.2010.
  5. a b Global city GDP rankings 2008–2025 Pricewaterhouse Coopers. Viitattu 13.11.2010.
  6. a b c d e f g h i j k l Tokyo History Japan Visitor. Viitattu 13.11.2010.
  7. a b c d e f History of Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 13.11.2010.
  8. a b c d e f g h i Appendices: History of Tokyo Viitattu 13.11.2010.
  9. a b c d e Geography of Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 13.11.2010.
  10. 東京都年表 Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 13.11.2010.
  11. a b Local Government in Japan Council of Local Authorities for International Relations. Viitattu 13.11.2010.
  12. TMG and the 23 Special Wards Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 13.11.2010.
  13. a b c d e f g h i j k l Welcome to Tokyo: Tokyo Handy Guide. Tokyo Metropolitan Government, 2010.
  14. Tokyo Climate Japan-Weather.com. Viitattu 12.11.2010.
  15. a b Organizational Structure of TMG Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 27.11.2010.
  16. Functions of the Metropolitan Assembly Tokyo Metropolitan Assembly. Viitattu 27.11.2010.
  17. 風が吹いた…民主、38選挙区でトップ当選 Yomiuri Online. Viitattu 27.11.2010.
  18. 平成21年7月12日 平成21年 東京都議会選挙 投票結果 Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 27.11.2010.
  19. Central Tokyo (Imperial Palace, Kasumigaseki and Marunouchi) JNTO. Viitattu 27.11.2010.
  20. Tokyo Statistical Yearbook: Population: Registered Foreigners by District and Nationality Tokyo Metropolitan Government Bureau Of General Affairs, Statistic Division Management and Coordination Section. Viitattu 16.11.2010.
  21. a b c Economy of Tokyo EasyExpat.com. Viitattu 25.11.2010.
  22. Global 500 Fortune 500. Viitattu 25.11.2010.
  23. Tokyo: Economy city-data.com. Viitattu 25.11.2010.
  24. a b Transportation Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 11.11.2010.
  25. Subway Map Tokyo Metro. Viitattu 11.11.2010.
  26. Tokyo Urbanrail.net. Viitattu 11.11.2010.
  27. JR East Railway Lines in Greater Tokyo Viitattu 11.11.2010.
  28. Transportation japan-guide.com. Viitattu 11.11.2010.
  29. JR Shinkansen Timetable Viitattu 12.11.2010.
  30. 各駅の乗車人員 JR East. Viitattu 12.11.2010.
  31. Shinjuku japan-guide.com. Viitattu 12.11.2010.
  32. Expressways japan-guide.com. Viitattu 12.11.2010.
  33. 国道1号 japan.road.jp. Viitattu 12.11.2010.
  34. Highway Buses japan-guide.com. Viitattu 12.11.2010.
  35. Narita Airport japan-guide.com. Viitattu 12.11.2010.
  36. Haneda Airport japan-guide.com. Viitattu 12.11.2010.
  37. Public transport Tokyo International Communication Committee. Viitattu 12.11.2010.
  38. Public Education in Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 19.11.2010.
  39. 「日本の大学」データ編:大学の姿(学校数など) gakkou.net. Viitattu 19.11.2010.
  40. Top 200 world universities Times Higher Education. Viitattu 19.11.2010.
  41. a b Jinnai, Hidenobu: Tokyo, A Spatial Anthropology, s. 1–6. University of California Press, 1995. ISBN 0-520-07135-2. Teoksen verkkoversio.
  42. Kondo, Dorinne K.: Crafting Selves: Power, Gender, and Discourses of Identity in a Japanese Workplace, s. 57–58. The University of Chicago Press, 1990. ISBN 0-226-45044-9. Teoksen verkkoversio.
  43. Sawada, Mitziko: Tokyo Life, New York Dreams: Urban Japanese Visions of America, 1890–1924, s. 63–68. University of California Press, 1996. ISBN 0-520-07379-7. Teoksen verkkoversio.
  44. Bestor, Theodore C.: Neighborhood Tokyo, s. 1. Stanford University Press, 1989. ISBN 0-8047-1439-8. Teoksen verkkoversio.
  45. Richie 1987, s. 7–10.
  46. ”In these unlikely attributes, a random structure and an amazing rate of attrition, we find another of the charms of Tokyo–its equally amazing dynamism. The city is alive as are few others. It grows, changes, metamorphoses according to laws of its own. In doing so it satifies one of mankind's deepest cravings–the need for permanent change.” Richie 1987, s. 9.
  47. a b c d e f g h i The Many Faces of Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 22.11.2010.
  48. Vuonna 1804 yksi ravintola 170 ihmistä kohden tai enemmän. Pölkki & Valkama 2007, s. 56.
  49. Tokyo emerges as global culinary power USA Today. Viitattu 29.11.2010.
  50. Tokyo shines with 227 Michelin stars Breitbart. Viitattu 29.11.2010.
  51. Pölkki & Valkama 2007, s. 33.
  52. Local Food and Local Specialties Tokyo Tourism Info. Viitattu 29.11.2010.
  53. Pölkki & Valkama 2007, s. 114.
  54. Pölkki & Valkama 2007, s. 146.
  55. Tokyo National Museum English Guide Tokion kansallismuseo. Viitattu 28.11.2010.
  56. General Information National Museum of Nature and Science. Viitattu 28.11.2010.
  57. Welcome to the Museum Edo-Tokyo Museum. Viitattu 28.11.2010.
  58. a b c d Cultural Facilities Tokyo International Communication Committee. Viitattu 27.11.2010.
  59. The National Museum of Western Art Viitattu 28.11.2010.
  60. a b c Parks in Tokyo Metropolitan Tokyo Metropolitan Park Association. Viitattu 28.11.2010.
  61. About Tama Zoo Tama Zoo. Viitattu 28.11.2010.
  62. National Theatre (Large Theatre, Small Theatre) Japan Arts Council. Viitattu 27.11.2010.
  63. Tokyo Dome Viitattu 11.11.2010.
  64. Going to a Game Tokyoswallows.com. Viitattu 11.11.2010.
  65. J.League Viitattu 11.11.2010.
  66. 国技館のご案内 Viitattu 11.11.2010.
  67. a b Sports Facilities Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 11.11.2010.
  68. Olympic Arena Viitattu 11.11.2010.
  69. http://yle.fi/urheilu/tokio_valittiin_vuoden_2020_olympialaisten_kisaisannaksi/6819839
  70. Sister Cities (States) of Tokyo Tokyo Metropolitan Government. Viitattu 11.11.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internetissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ashihara, Yoshinobu: Hidden Order: Tokyo Through the Twentieth Century. Kodansha International, 1992. ISBN 9784770016645.
  • Bähren, Ralf: Tokyo Clash: Japanilaista popkulttuuria. Suom. Kilpeläinen, Tapani. Potsdam: h.f.ulmann, 2010. ISBN 978-3-8331-5944-2.
  • Cybriwsky, Roman A.: Tokyo: The Changing Profile of an Urban Giant. G.K. Hall, 1991. ISBN 9780816173297.
  • Jinnai, Hidenobu: Tokyo: A Spatial Anthropology. University of California Press, 1995. ISBN 9780520071353.
  • Seidensticker, Edward: Low City, High City: Tokyo from Edo to the Earthquake. Knopf, 1983. ISBN 9780394507309.
  • Valkama, Heikki et al.: Mondo matkaopas: Tokio. Keuruu: Image kustannus Oy, 2010. ISBN 978-952-5678-20-8.


Koordinaatit: 35°41′N, 139°46′E