Edgar Broughton Band

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

The Edgar Broughton Band on brittiläinen progressiivista rockia soittava yhtye.

Yhtyeen tarina alkoi soittajien kotikaupungin Warwickin ympäristössä 1960-luvun loppupuolella. Alkuperäinen kokoonpano oli: Edgar Broughton (s. 27. lokakuuta 1947), kitara, Steve Broughton (20. toukokuuta 1950), rummut, Art Grant (14. toukokuuta 1950, basso, ja Victor Unitt, kitarat, piano. Yhtyeen nimi oli ensin The Edgar Broughton Blues Band, mutta muodin mukana yhtyeen musiikkiin alkoi tulla psykedeelisiä piirteitä, ja nimestä putosi pois "Blues". Samalla nelijäseninen yhtye muuttui trioksi, sillä Unitt lähti yhtyeestä ja liittyi myöhemmin The Pretty Things -nimiseen yhtyeeseen.

Vuonna 1968 yhtye muutti Lontooseen ja levytti ensimmäisen singlensä "Evil"/"Death of an Electric Citizen" kesäkuussa 1969 EMI-yhtiön Harvest-levymerkille. Se oli samalla ensimmäinen Harvestin julkaisema single. Samana vuonna ilmestyi yhtyeen ensimmäinen pitkäsoittolevy Wasa Wasa. Yhtye esiintyi ilmaiseksi muun muassa rekka-autojen lavoilla, tiukan poliisivalvonnan alla. Vuonna 1970 ilmestyi yhtyeen parhaiten myynyt LP Sing Brother Sing, joka nousi Englannin listalla sijalle 18. Seuraavakin LP, vuonna 1971 ilmestynyt Edgar Broughton Band, pääsi sijalle 28. Englannin listalla. Tämän levyn tekoon yhtye sai houkuteltua mukaan Unittin, ja levy sisälsikin enemmän blues- ja countrykappaleita.

Yhtye julkaisi 1970-luvulla vielä studioalbumit Inside Out (1972), Oora (1973), Bandages (1975) ja Parlez-Vous English? (1979). Superchip ilmestyi 1982. Näiden lisäksi yhtye on levyttänyt konserttitallenteita ja kokoelmalevyjä, sekä Saksan televisiolle DVD:n "Live at Rockpalast" (2006). Yhtye valmistelee parhaillaan uutta albumia. 1980- ja 1990-luvuilla yhtye keikkaili ahkerasti, mutta 2000-luvulla harvoin. Yhtyeeseen kuuluu tällä hetkellä Edgarin, Steven ja Artin lisäksi Luke Broughton (s. 16. tammikuuta 1980).

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wasa Wasa (1969)
  • Sing Brother Sing (1970)
  • Edgar Broughton Band (1971)
  • In Side Out (1972)
  • Oora (1973)
  • Bandages (1976)
  • Parlez-Vous English? (1979)
  • Superchip (1982)


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]