Eddie Cochran

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eddie Cochran
Syntynyt 3. lokakuuta 1938
Kuollut 17. huhtikuuta 1960
Kotipaikka Albert Lea, Minnesota, Yhdysvallat
Aktiivisena 19561960
Tyylilajit rockabilly
Ammatit laulaja-lauluntekijä, kitaristi
Soittimet kitara
Levy-yhtiöt Liberty Records

Ray Edward ”Eddie” Cochran (s. 3. lokakuuta 1938 Albert Lea, Minnesota, Yhdysvallat17. huhtikuuta 1960) oli yhdysvaltalainen rockabilly-muusikko. Hänellä oli suuri merkitys 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun populaarimusiikkiin. Elviksen tiedetään sanoneen että Cochran oli ainoa joka olisi voinut viedä häneltä rock n rollin kuninkuuden.[1]

Elämän ja uran alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cochran syntyi Albert Leassa, Minnesotassa, Yhdysvalloissa vuonna 1938. Hän sai nimekseen Ray Edward Cochran. Cochran kävi koulussa soittotunneilla. Hän kuitenkin innostui soittamaan kitaraa, jolla hän soitti erityisesti kantrimusiikkia, jota hän kuuli radiosta.

Cochran muutti perheineen Bell Gardensiin Kaliforniaan vuonna 1955. Hänen kitaransoittotaitonsa kehittyivät ja hän perusti yhtyeen kahden kouluystävänsä, jotka kävivät Jr. High Schoolia, kanssa. American Legionin aulassa järjestetyssä esityksessä, jossa esiintyi monia artisteja, hän tapasi Hank Cochranin. He eivät samasta sukunimestä huolimatta olleet sukua toisilleen. Cochranit alkoivat esiintyä yhdessä ja he levyttivät The Cochran Brothers -nimimerkillä. Eddie Cochran toimi lisäksi studiomuusikkona ja hän alkoi kirjoitella omia kappaleita. Hän teki demon Jerry Capehartin, josta myöhemmin tuli hänen managerinsa, kanssa.

Kitarat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Cochran soitti Hank Cochranin kanssa, hän soitti Gibsonin puoliakustista kitaraa. Tässä kitarassa oli Gibsonin P-90-mikrofonit, joita on nimitetty koirankorvamikrofoneiksi niiden muodon takia.[1]

Myöhemmin Cochran siirtyi käyttämään Gretsch-merkkistä 6120-kitaraa, jota hän oli muokannut siten, että oli vaihtanut kaulamikrofonin P-90 -mikrofoniin, ja asentanut kullatut metalliosat, ja läpinäkyvän pleksin. Cochran kertoi että P-90 -mikrofoni on ulostuloltaan voimakkaampi ja soundiltaan tummempi verrattuna alkuperäiseen DeArmondin mikrofoniin.[1]

Lisäksi Cochran käytti akustisia kitaroita.

Soolomenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1956 Boris Petroff pyysi Cochranilta, voisiko hän esiintyä komedisessa musikaalielokuvassa The Girl Can't Help It. Cochran suostui ja lauloi "Twenty Flight Rock" -kappaleen elokuvassa. Vuonna 1957 häneltä ilmestyi ensimmäinen menestyskappale, John D. Loudermilkin kirjoittama "Sittin' in the Balcony". Se oli yksi harvoista hänen nauhoittamistaan kappaleista, joka ei ollut hänen itsensä kirjoittama.

Hänen ehkä tunnetuin kappaleensa oli "Summertime Blues", jonka hän kirjoitti yhdessä Jerry Capehartin kanssa. Kappaleella oli suuri merkitys musiikkiin 1950-luvun lopulla sekä sanoituksellisesti että musiikillisesti.

Muita Cochranin tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "C'mon Everybody", "Somethin' Else", "My Way", "Weekend", "Nervous Breakdown" sekä hänen kuolemansa jälkeen julkaistu "Three Steps to Heaven".

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauantaina 16. huhtikuuta 1960 keskiyön aikoihin matkalla Bristolista kohti Lontoon lentokenttää hän joutui kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen Chippenhamissa lähellä Bathia. Onnettomuuden sattuessa hän oli taksissa yhdessä morsiamensa laulunkirjoittaja Sharon Sheeleyn ja laulaja Gene Vincentin kanssa. Auto oli matkalla Chippenhamin läpi Wiltshiressa Englannissa A4-tiellä. Taksi törmäsi lamppupylvääseen Rowden Hillillä. Onnettomuudessa ei ollut mukana muita autoja. Onnettomuudessa olleet vietiin St. Martin's Hospital -sairaalaan. Cochran kuitenkin kuoli kello 4.10 seuraavana päivänä, kun taas Sheeley, Vincent ja taksikuljettaja selvisivät onnettomuudesta hengissä.

Taksia kuljettanut George Martin joutui vankilaan puoleksi vuodeksi. Lisäksi hänelle annettiin varoitus vaarallisesta ajamisesta, 50 punnan sakot ja sen lisäksi hän menetti ajolupansa 15 vuodeksi.

Postuumit julkaisut ja kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cochran oli enimmäkseen esiintyjä. Tästä syystä British Label Rockstar Records on julkaissut hänen musiikkiaan postuumisti enemmän kuin sitä julkaistiin hänen eläessään. Eräs näistä julkaisuista on "Three Stars", joka on tribuutti Ritchie Valensille, J.P. "The Big Bopper" Richardsonille ja Cochranin ystävälle Buddy Hollylle, jotka kaikki kuolivat lento-onnettomuudessa USA:n Iowassa vuotta aiemmin. Cochranin ääni väreilee kohdassa, jossa hän laulaa Hollysta.

Vuonna 1987 Cochran hyväksyttiin Rock and Roll Hall of Fameen. Myöhemmin hänet valittiin vuonna 1997 perustettuun Rockabilly Hall of Fameen.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1958Singin' To My Baby
  • 1960The Eddie Cochran Memorial Album
  • 1962Cherished Memories

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Denyer, Ralph, 1992: Suuri kitarakirja (ISBN 951-0-20072-7)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Eddie Cochran