ECVC

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

European Coordination Via Campesina (ECVC) on eurooppalaisten perheviljelijöiden järjestö. Se on osa kansainvälistä Via Campesina liikettä. European Coordination Via Campesinaan kuuluu 26 jäsenjärjestöä 18:sta Euroopan maasta. Suomesta järjestöön kuuluu Etelä-Suomen Luonnonmukaisen viljelyn yhdistys ESVY ry. Pohjoismaisia viljelijäjärjestöjä on mukana ESVY:n lisäksi kolme: Frie Bønder – Levende Land Tanskasta, Norsk Bonde - og Smabrukarlag Norjasta ja NORDBRUK Ruotsista.

ECVC ajaa muutoksia Euroopan maatalouspolitiikkaan. Maatalouden elinvoimaisuuden turvaamisen keskeinen elementti on ECVC:n mukaan maataloustuotteiden hinnan nostaminen tasolle, joka vastaa niiden tuotantokustannuksia. Via Campesinan keskeinen teema on ruokasuvereniteetti, eli oikeus määritellä itsenäisesti kullekin alueelle parhaiten sopivan ruoan tuotannon, jakelun ja kulutuksen tavat huomioiden erilaiset ekologiset, sosio-ekonomiset ja kulttuuriset olosuhteet.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]