Dulcian

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Dulcians Brussels.jpg

Dulcian on renessanssi/barokkiajalla käytetty kaksoisruokolehdykkäpuhallin, jota voidaan pitää modernin fagotin edeltäjänä. Dulcian kehitettiin todennäköisesti vuosien 1520-1540 paikkeilla. Vaikka soitin on luonteeltaan bassoinstrumentti (tärkein ja yleisin koko), oli siitä puhaltimien tapaan käytössä kokonainen perhe: basso (F), tenori (C), altto (F tai G) ja sopraano (C). Dulcianin ääniala kattaa kaksi ja puoli oktaavia, ja se oli aikanaan monipuolisessa käytössä: voimakkaan, nasaalin äänensä ansiosta sitä käytettiin ulkosoitossa, mutta pehmeytensä ja ilmaisuvoimansa takia myös kamarimusiikissa ja myöhäisrenessanssin monikuoromusiikissa. Yleisessä käytössä, myös soolosoittimena, varhaisbarokin aikana (n.1600-1700), espanjankielisissä maissa jopa myöhempään:(Espanjassa) aina 1900-luvun alkuun.

Fagotin tapaan soittimella päästään peukaloita käyttäen perussäveltä alemmas, dulcianin tapauksessa kvartin verran, seuraavasti: basso F/C, tenori c/G, altto f/c tai g/d, sopraano c1/g.

1600-luvulla oli käytössä myös bassoa suurempia soittimia, lähinnä saksankielisellä alueella: "quart-fagott" C/G1, "quint-fagott" B1/F1 sekä "octav-fagott" F1/C1; viimeisen ollessa nykyisessä mielessä (äänialansa puolesta) ensimmäinen varsinainen kontrafagotti.

1900-luvun puolivälin jälkeen on ilmaantunut uusiakin dulcian-rakentajia, jotka ovat soveltaneet vanhojen soitinten periaatteita.

[1]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.