Druusit

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Druusilaisuus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Druusit
Druusien lippu
Druusien lippu
Väkiluku noin 1 000 000
Merkittävät asuinalueet
 Syyria500 000 − 700 000[1]
 Libanon234 000[2]
 Israel104 000[3]
 Jordania20 000[4]
Kielet arabia
Uskonnot druusilaisuus

Druusit ovat pääasiassa Syyriassa, Libanonissa, Israelissa ja Jordaniassa elävä, yhteensä noin miljoonan hengen etnis-uskonnollinen ryhmä. Druusien uskonnollinen perinne on erottanut heitä satojen vuosien ajan alueen muslimivaltaväestöstä. Druusilaisuus kehittyi islamin ismaililaisesta suuntauksesta omaksi uskonnokseen 1000-luvulla. Druusit eivät tee lähetystyötä, eivätkä he hyväksy käännynnäisiä druusilaisuuteen tai kääntymistä druusilaisuudesta muihin uskontoihin.

Asuinalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Druuseja on yhteensä arviolta noin miljoona.[5] Heitä asuu Lähi-idässä Syyriassa, Libanonissa, Israelissa ja Jordaniassa. Israelissa druusit asuvat pääasiassa Genesaretinjärven ympärillä ja Karmelvuoren alueella. Jordanian druusit asuvat maan Syyrian vastaisella rajalla, ja he joutuivat Syyrian druuseista erilleen, kun Syyrian ja Jordanian välinen raja vedettiin vuonna 1931. Libanonin druusit elävät pääasiassa Matnin, Gharbin ja Choufin alueilla Libanonin puoleisella rannikolla. Pienempiä druusiyhteisöjä on myös Etelä-Libanonissa ja Beirutissa. Syyrian suurimmat druusikeskittymät ovat Etelä-Syyriassa ja Israelin miehittämillä Golanin kukkuloilla.[6] Druusit muodostavat As-Suwaydan maakunnan väestön enemmistön, ja druusikyliä on ympäri maata.[7]

Druuseja on 1800-luvun lopulta lähtien muuttanut myös Lähi-idän ulkopuolelle. Druusiyhteisöjä on syntynyt esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Filippiineille. Lähi-idän ulkopuolelle muuttaneet druusit ovat pääosin lähtöisin Libanonista. Joidenkin arvioiden mukaan 10 prosenttia kaikista maan druuseista on muuttanut Lähi-idän ulkopuolelle.[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalifi Al-Hakim bi-Amr Allah.

Druusilaisuus syntyi ismaililaisista opetuksista, ja siihen ovat vaikuttaneet lisäksi myös juutalaisuus, kristinusko, gnostilaisuus, uusplatonismi ja iranilaiset uskonnot. Uutta uskontoa alettiin saarnata Kairossa vuonna 1017 Hamza ibn-'Ali ibn-Ahmadin ja Muhammad ibn Ismail al-Darazin johdolla, joista jälkimmäisen mukaan usko on nimetty. Uuden uskonnon perusajatuksia oli tuolloin hallinneen kuudennen fatimidien dynastian kalifin Al-Hakim bi-Amr Allahin pyhyys. Al-Hakim katosi epäselvissä oloissa vuonna 1021, mutta druusit uskovat, että hän palaa jonakin päivänä tuoden mukanaan uuden kulta-ajan.[5] Kaikki nämä kolme tärkeää druusilaisuuden alkuvaiheen vaikuttajaa kuolivat vain muutaman vuoden sisällä uskonnon perustamisesta. Al-Darazin seuraajat alkoivat kuitenkin tehdä lähetystyötä Syyriassa. Hamza ibn-'Alin seuraajan Al-Muqtana Baha'uddinin kuoltua vuonna 1034 lähetystyön tekeminen lopetettiin kokonaan eikä uusia käännynnäisiä enää muutenkaan hyväksytty. Myöhemmin druuseja muutti pohjoiseen Libanoniin ja etelään Galilean alueelle.[9]

1100-luvulta 1500-luvulle druusit olivat hallitseva poliittinen tekijä Libanonin Gharbin alueella, kunnes johtoasemaan nousivat Libanoninvuorten druusit. Alueella asui myös maroniittikristittyjä. Vuonna 1842 aluetta hallinnut Osmanien valtakunta jakoi Libanoninvuorten alueen kahteen hallinnolliseen osaan, joista pohjoista hallitsi kristitty kuvernööri ja eteläistä druusikuvernööri. Kahden ryhmän välit tulehtuivat, ja asiaa pahensivat ulkomaiden, kuten Britannian ja Ranskan pyrkimykset sekaantua asioihin. Druusien ja maroniittien välille syttyi avoin sota vuonna 1845, ja druusit surmasivat verilöylyssä vuonna 1860 useita maroniitti- ja kreikkalaisortodoksisia kristittyjä, minkä jälkeen Ranska lähetti alueelle joukkoja. Seuranneen kriisin takia Osmanien valtakunta joutui perustamaan Libanoninvuorille autonomisen alueen, jota johti kristitty kuvernööri. Libanoninvuoret säilytti autonomisen asemansa aina Osmanien valtakunnan hajoamiseen saakka.[6]

Nykyaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyrian puolella suuri osa druuseista asuu Jabal al-Duruzin alueella maan eteläosassa. Kun Syyriasta tuli Ranskan mandaattialue vuonna 1921, alueella oli itsehallinto. Vuonna 1925−1927 druuseilla oli merkittävä rooli kapinassa ranskalaishallintoa vastaan, ja Syyria itsenäistyi vuonna 1945 Ranskan tunnustaessa sen itsenäisyyden seuraavana vuonna. Druusit olettivat autonomiansa säilyvän, mutta vuosien 1949 ja 1954 Syyrian hallinto lähetti alueelle joukkoja mahdollisen kapinan estämiseksi. Druusien asutuskeskuksia tulitettiin, ja sadat saivat surmansa. Vaikka monet druusit ovat vaikuttaneet sittemmin Syyrian hallinnossa, he menettivät paljon siitä asemasta, jonka he olivat saaneet taisteluissa Syyrian itsenäisyyden puolesta.[6] Syyrian sisällissodassa druusit ovat pyrkineet pysymään konfliktin ulkopuolella. He ovat kuitenkin joutuneet islamistisen al-Nusran rintaman vainon kohteeksi.[7]

Israelin puolustusvoimissa palvelevia druusisotilaita.

Libanonissa druusit olivat sittemmin yksi monista vuosien 1975−1990 Libanonin sisällissodan osapuolista. Huolimatta suhteellisen pienestä osuudestaan maan väestöstä he olivat merkittävä tekijä sodassa druusien hallitseman progressiivisen sosialistipuolueen muodostamien asejoukkojen kautta. Druusit taistelivat jälleen maroniittikristittyjä vastaan ja liittoutuivat sodan alkupuolella Palestiinan vapautusjärjestön kanssa. Sisällissodan jälkeen maroniittien ja druusien välit ovat rauhoittuneet, ja molemmat olivat samalla puolella niin sanotussa setrivallankumouksessa, joka vuonna 2005 päätti maan 30 vuotta kestäneen syyrialaismiehityksen.[6]

Israelin puolella asuvat druusit lasketaan virallisesti omaksi erilliseksi etniseksi ryhmäkseen Israelin arabeista. Israelissa druuseja asuu paitsi varsinaisen Israelin alueella, myös Israelin miehittämien Golanin kukkuloiden alueella, ja heillä on Israelin druuseista erillinen laillinen asema. Suurin osa Golanin kukkuloiden druuseista on Syyrian kansalaisia. Druusit, joilla on Israelin kansalaisuus, palvelevat Israelin puolustusvoimissa maan juutalaisten tapaan, mutta poiketen maan arabeista.[6]

Druusilainen uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nabi Shu'ayb Hattinissa, yksi druusilaisuuden pyhistä paikoista.

Druusilaisuuteen kuuluu seitsemän käskyä, jotka ovat jokseenkin samanlaisia kuin Islamin viisi peruspilaria. Druusien on puhuttava aina totta keskenään, mutta vaatimus ei koske ulkopuolisten kanssa puhumista.[9] Druusit voivat näin esimerkiksi vainojen uhatessa kiistää druusilaisuuden harjoittamisen.[5] Druusien on myös autettava toisiaan hädässä, hylättävä monoteismin kanssa kiistassa olevat käsitykset, pysyttävä erossa epäuskoisista, tunnustettava al-Hakim Jumalan uudelleensyntymänä, hyväksyttävä Jumalan toimet ja seurattava Jumalan tahtoa ja käskyjä.[9]

Druusien uskontoa luonnehditaan ismaililaiseksi salaopiksi, jonka perimmäiseen olemukseen vain harvat ovat perehtyneet.[10] Druusit itse kutsuvat itseään nimellä muwahhidun, joka tarkoittaa monoteisteja. Druusiyhteisö voidaan jakaa kahteen luokkaan uqqal ja juhhal eli tietäjät ja tietämättömät. Suurin osa druuseista kuuluu jälkimmäiseen luokkaan. Vain tietäjille opetetaan uskonnon tarkemmat yksityiskohdat, ja muut noudattavat vain osaa uskonnon piirteistä. Tietäjien uskonnolliseen opetukseen kuuluvat druusiviisaiden historian saatossa kirjoittamat moraalikäsityksiä koskevat kirjoitukset sekä gnostilaiset ja kosmologiset kirjoitukset.[9] Koko uskonnollinen tieto tunnetaan nimellä hikma.[5] Tietäjät käyttävät muista druuseista poikkeavaa vaatetusta, johon kuuluu esimerkiksi valkoinen turbaani. Tietäjiä johtavat puolestaan shaykh-nimellä tunnetut henkilöt, jotka valitaan viisaimpina pidettyjen tietäjien joukosta. Heidän joukostaan valitaan edelleen yleensä alueen johtavaan sukuun kuuluva ra'is, joka toimii alueen uskonnollisena päämiehenä. Tietäjien odotetaan käyttäytyvän esimerkillisesti, kun taas tietämättömien ei odoteta noudattavan kaikkia säädöksiä tiukasti.[9]

Druusit noudattavat edelleen Hamza ibn-'Alin 1000-luvulla säätämiä lakeja, joihin kuuluvat muun muassa vaimon ja miehen tasavertaisuus ja avioeron salliminen vain muutamissa tarkkaan määritellyissä tapauksissa. Sukupuolijakoa noudatetaan kuitenkin muuten hyvin tarkasti. Druusiyhteisön ulkopuolelle esimerkiksi druusikylästä matkustavan naimattoman naisen mukana kulkee yleensä tämän isä tai veli. Naimattomat naiset työskentelevät yleensä yhteisön sisällä. Työpaikoilla sukupuolet jaetaan edelleen ja joskus jopa erillisine työtiloineen.[9]

Genetiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isä- ja äitilinjojen perusteella druusien perustajaväestö oli heterogeenistä. Druusit ovat pysyneet eristäytyneenä ryhmänä, ja he edustavat vuoden 2008 tutkimuksen mukaan muinaisen Lähi-idän geenipoolin monipuolisuutta.[11] Vuoden 2015 tutkimuksen mukaan druusien perimä on hyvin samankaltainen kuin heihin verratuilla palestiinalaisilla ja beduiineilla, mutta druusit eivät ole naineet klaaniensa ulkopuolisen väestön kanssa 1 000 vuoteen, ja he jakavat keskenään yhteyden, jolla he ovat näistä erotettavissa.[12][13] Pääkomponenttianalyyseissa druusit ovat sijoittuneet Levantin väestöjen joukkoon, lähelle libanonilaisia.[14][15][16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Guide: Syria's diverse minorities BBC News. BBC. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
  2. Lebanon - Druze World Directory of Minorities and Indigenous Peoples. Minority Rights Group International. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
  3. Naim Aridi: The Druze in Israel: History & Overview Jewish Virtual Library. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
  4. Jordan - International Religious Freedom Report 2005 U.S Department of State. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
  5. a b c d Britannica Encyclopedia of World Religions, s. 304. Encyclopædia Britannica, 2006. ISBN 978-1-59339-491-2. (englanniksi)
  6. a b c d e Jamie Stokes: Encyclopedia of the Peoples of Africa and the Middle East, s. 183−185. Facts On File, 2009. ISBN 978-0-8160-7158-6. (englanniksi)
  7. a b Syria conflict: Al-Nusra fighters kill Druze villagers BBC News. BBC. Viitattu 14.6.2015. (englanniksi)
  8. Samy Swayd: Historical Dictionary of the Druzes, s. 49. The Scarecrow Press, 2006. ISBN 0-8108-5332-9. (englanniksi)
  9. a b c d e f John Middleton ja Amal Rassam: Encyclopedia of World Cultures − Volume IX, s. 74−75. G.K. Hall & Company, 1995. ISBN 0-8161-1815-9. (englanniksi)
  10. Tiimonen, Soili: Uskonto − Lukion kertauskirja. WSOY, 2005. ISBN 951-0-29836-0.
  11. Genetics Confirm Oral Traditions Of Druze In Israel ScienceDaily. 12.5.2008. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  12. Zidan, Jamal et al.: Genotyping of geographically diverse Druze trios reveals substructure and a recent bottleneck. European Journal of Human Genetics, 2015-08, 23. vsk, nro 8, s. 1093–1099. PubMed:25370042. doi:10.1038/ejhg.2014.218. ISSN 1018-4813. Artikkelin verkkoversio. en
  13. An International Genetic Study Confirms the History of the Druze Community newswise.com. 2015. Viitattu 20.8.2022. (englanniksi)
  14. Hofmanová, Zuzana et al.: Early farmers from across Europe directly descended from Neolithic Aegeans. Proceedings of the National Academy of Sciences, 21.6.2016, 113. vsk, nro 25, s. 6886–6891. PubMed:27274049. doi:10.1073/pnas.1523951113. ISSN 0027-8424. Artikkelin verkkoversio. en (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. Lazaridis, Iosif et al: Ancient human genomes suggest three ancestral populations for present-day Europeans. Nature, 2014-09, 513. vsk, nro 7518, s. 409–413. PubMed:25230663. doi:10.1038/nature13673. ISSN 0028-0836. Artikkelin verkkoversio. en
  16. Almarri, Mohamed A. et al: The genomic history of the Middle East. Cell, 2021-09, 184. vsk, nro 18, s. 4612–4625.e14. PubMed:34352227. doi:10.1016/j.cell.2021.07.013. Artikkelin verkkoversio. en

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]