Douglas A-3 Skywarrior

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Douglas A-3 Skywarrior
A-3D USS Franklin D. Rooseveltin kannella 1957-58.
A-3D USS Franklin D. Rooseveltin kannella 1957-58.
Tyyppi pommikone, sekä tiedustelu ja ilmatankkaus
Suunnittelija Ed Heinemann
Valmistaja Douglas Aircraft Company
Miehistö 2 tai 3
Matkustajat 1, mikäli miehistöä 2
Valmistumisvuosi 1956 (tuotanto aloitettu)
Ensilento 28. lokakuuta 1952
Käyttöönottovuosi 1956
Valmistus lopetettu 1961 (pois käytöstä 1991)
Mitat
Pituus 23,30 m
Kärkiväli 22,10 m
Korkeus 7,16 m
Siipipinta-ala 75.43 (812 sq ft.) m²
Nopeus 982 (610 mph) km/h
Lentomatka 3 220 (2 000 mi.) km
Tyhjäpaino 17 875 kg
Voimanlähde
Koneisto 2x Pratt & Whittney J57-P6 suihkuturbiinit
Teho 5 635 kg (12 400 lb) kukin
Aseistus
Aseistus sisäpuolisesti pommikuiluissa 5 443 kg pommeja taikka ydinaseita + 2x 20 mm kauko-ohjattu tykki peräampumossa
Museoitu Douglas A-3B.

Douglas A-3 Skywarrior oli Yhdysvaltain laivaston käyttämä monitoiminen ja strategisesti käytettävä, ydinpommituksiin kykenevä pommikone. Vuonna 1952 ensilentonsa lentänyt Skywarrior otettiin palveluskäyttöön vuonna 1956. Prototyypissä olleet Westinghousen valmistamat suihkumoottorit eivät kuitenkaan soveltuneet, ja ne vaihdettiin Pratt & Whitneyn J-57:ään.[1] Tuotanto ajoittui vuosiin 19561961. Palveluksesta konetyyppi poistettiin kokonaan vasta vuonna 1991. Skywarrior tunnettiin liikanimillä "Whale", sekä "Heavy" - että "All three dead" - väännöksenä "A3D:sta". Koneessa oli kolmihenkinen miehistö. Konetta käytettiin ainakin toistakymmentä vuotta myös Yhdysvaltain ilmavoimien palveluksessa, edelleenkehiteltynä versiona ja tyyppinimellä B-66 Destroyer. Ilmavoimien tiedusteluversio tunnettiin RB-66:na.

Kehitysversioiden tärkeimmät erot olivat suihkumoottorin ja hätäpoistumiseen liittyneiden järjestelyiden suhteen. B-66 oli varusteltu heittoistuimilla. Pommien pudottamista helpottamaan, oli kone varustettu tähän tarkoitukseen soveltuvalla tutkalla.[2]

Lentokoneen rakenne oli ylätaso, kaksi suihkumoottoria siipiin ripustettuna, sivuvakaaja korkealla pyrstössä rungon yllä. Sekä peräsin että siivet olivat taittuvat, jotta konetta pystyttiin siirtämään lentokonehisseissä ja säilyttämään lentotukialuksen hangaareissa. A-3 Skywarrior oli laivaston siihen astisista sotilaslentokoneista raskain, sillä sen maksimi lentoonlähtöpaino oli jopa 37 200 kg.

Pitkä ilmatankkauspuomi keulassa ja erityinen pakoluukku lentokoneen pohjassa (hätäpoistumista varten) kuuluivat kauko-ohjatun pyrstöaseistuksen ohella koneen erikoisuuksiin. A-3 Skywarriorin suunnitteli Douglasin sotilaskoneitten pääsuunnittelija Ed Heinemann.

A3:sta tehtiin useita koneversioita eri käyttötarkoituksiin. Se palveli ilmatankkerina, säähavaintokoneena, valokuvaus- ja tiedustelutehtävissä sekä henkilöston lentokuljetuksissa (koneeseen mahtui 3 henkilöä). Niin ikään ns. ELSO-koneena tyyppi oli palvellut. Näissä malleissa laitteisto oli koneen perään asennettuna, ja se korvasi miehittämättömän taka-ampumon. Monista koneista taaksepäin ampuva tykkiaseistus poistettiin.

Koneessa oli tutkaohjattava taaksepäin ampuva tykkiaseistus, johon kuului 2x20 mm tykkiä. Pommikuormaa A-3 Skywarrior kykeni kuljettamaan 5 443 kg sisäpuolisissa pommisäiliössä. Huippunopeus oli 980 km/h, matkanopeus 840 km/h ja lakikorkeus 13 110 m (43 000 jalkaa).[3] Koneen suihkumoottorit olivat Pratt & Whitney J57 turbojet -tyyppisiä, ja niitä oli kaksi siipiripustuksiin asennettuna.

Douglas A-3 Skywarrior/B-66 Destroyer kaaviokuvina

Vastaavia verrattavia muita sotilaslentokoneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sharpe, 2002: s. 96
  2. Sharpe, 2002: s. 96
  3. Sharpe, 2002: s. 96
  • Sharpe, Michael: Attack and interceptor jets, Grange Books, Lontoo Englanti, 2002 (s. 96) ISBN 1-84013-335-X

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]