Dorchester (Boston)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Dorchester (Massachusetts))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dorchesterin alueet ja aukiot kartalla.

Dorchester, ”Dot[1], on kaupunginosa eteläisessä Bostonissa, Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Dorchester on isoin ja väestöltään monikulttuurisimpiin kuuluva kaupunginosa Bostonissa.[2][3] Alueella sijaitsee Massachusettsin yliopiston kampus.[4]

Boston Planning and Development Agencyn mukaan vuonna 2010 Dorchesterissa oli 91 982 asukasta, mutta eri aluerajausta käyttävä paikallislehti Dorchester Reporter arvioi luvun olevan todellisuudessa yli 134 000.[5]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dorchester sai alkunsa varhaisten Englannista saapuneiden uudisasukkaiden kylänä jo vuonna 1630.[3] Bostoniin Dorchester liitettiin vuonna 1870.[6][3]

1800-luvun lopulla Bostoniin alkoi saapua irlantilaisia ja juutalaisia siirtolaisia Euroopasta,[7] ja Dorchesterin alueesta tuli pääsääntöisesti heidän yhteisöjensä asuttamaa monien vuosikymmenien ajaksi. Pitkästä historiastaan huolimatta alueen asukasluku oli vähäinen 1920-luvulle asti.[8]

1950-luvulla Dorchesteriin alkoi muuttamaan myös muun muassa vähävaraisia afroamerikkalaisia, aasialaisia ja karibialaisia.[9][8] Väestön muuttuessa varakkaammat asukkaat alkoivat muuttaa pois työväenluokkaisten jäädessä,[10][8] ja rikollisuus ja jengitoiminta lisääntyi alueella.[10][3] Juutalaisyhteisö oli melkein kokonaan muuttanut alueelta 1980-luvulle mennessä muun muassa kasvaneen antisemitismin vuoksi.[10][11] Dorchester on pitkään ollut huonomaineinen alue,[12][13][3] joskin rikollisuus kaupunginosan joillakin alueilla on vähentynyt 2010-luvulla muun Bostonin tavoin.[12]

Tunnettuja asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sweeney, Emily: Dot. Dot. Dot. Boston Globe. 18.9.2005. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
  2. Dorchester Boston.gov. Viitattu 23.8.2018.
  3. a b c d e f g h i j k Getting to Know Your Neighborhood: Dorchester Boston University. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  4. Business Listing www.massvacation.com. Viitattu 7.9.2019.
  5. Analysis: City counters bend boundaries, thousands cut out of Dot Dorchester Reporter. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  6. Taylor, Earl: Dorchester MA, Town History 1630–1870 Dorchester Atheneum. 6.10.2008. Earl Taylor. Arkistoitu 20.10.2013. Viitattu 20.2.2014. (englanniksi)
  7. daniel: Dorchester Historical Society to screen documentary on Jewish and Irish immigration Dorchester Post. 6.2.2019. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  8. a b c So You Want to Live in Dorchester Boston Magazine. 23.10.2018. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  9. Dorchester · Boston's Neighborhoods · Stark & Subtle Divisions: A Collaborative History of Segregation in Boston bosdesca.omeka.net. Viitattu 23.8.2018. (englanniksi)
  10. a b c Matt Lebovic: What happened to the Jews of Boston’s ‘Jew’ Hill Avenue? www.timesofisrael.com. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  11. Matt Lebovic: When Boston was America’s ‘capital’ of anti-Semitism www.timesofisrael.com. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  12. a b The pitfalls of generalizing neighborhood crime rates Dorchester Reporter. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  13. Jeffrey Chubb: Boston Neighborhoods Boston2.com. 14.9.2017. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  14. How Dennis Lehane’s Dorchester upbringing inspired the race and class struggles in ‘Live by Night’ Boston.com. 13.1.2017. Viitattu 7.9.2019. (englanniksi)
  15. Lucy Stone bwht.org. Viitattu 7.9.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.