Donnerin uudisraivaajajoukko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Donnerin joukolle pystytetty muistomerkki.

"Donner party" (Donnerin uudisraivaajajoukko) oli ryhmä amerikkalaisia uudisraivaajia matkalla Kaliforniaan härkävankkureilla. Useiden ongelmien vuoksi myöhästynyt matka johti ryhmän juuttumiseen Sierra Nevadaan talveksi 18461847, ja osa ryhmäläisistä joutui turvautumaan kannibalismiin selviytyäkseen. He söivät muita nälkään kuolleita ryhmäläisiä kaiken karjan lopulta kuoltua.

Matka länteen yleensä kesti neljästä kuuteen kuukautta, mutta Donnerin ryhmä yritti käyttää uutta reittiä nimeltään Hastingsin oikotie, joka vei Utahin Wasatch-vuorten yli ja Salt Laken autiomaan läpi. Vaikeakulkuinen maasto Humbolt-joen varrella Nevadassa verotti ryhmän karjaa ja vankkureita, ja johti erimielisyyksiin.

Marraskuun alussa 1847 siirtolaiset pääsivät Sierra Nevadaan, jossa he juuttuivat aikaisen ja voimakkaan lumisateen vuoksi lähelle Truckeejärveä (nykyisin Donnerjärvi) ja keskelle korkeita vuoria. Marraskuun puolivälissä ruokavarastot kävivät vähiin ja osa ryhmäläisistä lähti jalan hakemaan apua. Kaliforniasta saapunut apujoukko yritti päästä Donnerin ryhmän luokse muttei saavuttanut tätä ennen helmikuuta 1847. Lopulta ryhmän 87:stä jäsenestä 48 pääsi hengissä Kaliforniaan.

Historioitsijat ovat kuvailleet tapausta yhtenä Kalifornian historian suurimmista tragedioista.