Donald Hall

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Donald Hall
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 1928
Kuollut23. kesäkuuta 2018 (89 vuotta)
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Donald Hall (20. syyskuuta 192823. kesäkuuta 2018[1]) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka on tullut tunnetuksi varsinkin lukuisilla englanninkielisillä runokokoelmillaan. Hän on julkaissut myös proosaa.

Hall syntyi New Havenissa Connecticutissa, Donald Andrew Hallin ja Lucy o.s. Wellsin ainoana lapsena. Hän opiskeli Phillips Exeter Academyssä, Harvardissa ja Oxfordissa. Hän palasi Yhdysvaltoihin ja tutustui Michiganin yliopistossa opettaessaan runoilija Jane Kenyoniin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1972.

Hallilta löydettiin vuonna 1989 suolistosyöpä. Leikkauksen jälkeen maksasta löydettiin etäpesäke, ja vaikka mahdollisuus elää viisi vuotta lisää oli vain yksi kolmesta, mies toipui. Hänen toivuttuaan Jane Kenyonilla kuitenkin todettiin alkuvuodesta 1994 leukemia, johon hän kuoli 22. huhtikuuta 1995.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallin tuotannon tunnetuimman osan muodostavat hänen runokokoelmansa. Hänen kirjoittamansa ja Barbara Cooneyn kuvittama lastenkirja Ox-Cart Man (1979) palkittiin vuonna 1980 Caldecott-mitalilla. Kirjailija on julkaissut lisäksi muun muassa runsain mitoin esseitä.

Hall palkittiin vuonna 1990/1991 Frost-mitalilla. Hän asuu Eagle Pond Farmilla, isovanhempiensa vanhassa talossa New Hampshiren Wilmotissa. Hän oli Yhdysvaltain Poet Laureate vuosina 2006–2007, ja hän on kuulunut Yhdysvaltain Taiteiden ja kirjallisuuden akatemiaan vuodesta 1989.

Runoteokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Exiles and Marriages (1955)
  • The Dark Houses (1958)
  • A Roof of Tiger Lilies (1964)
  • The Alligator Bride (1969)
  • The Yellow Room: Love Poems (1971)
  • The Town of Hill (1975)
  • A Blue Wing Tilts at the Edge of the Sea: Selected Poems, 1964–1974 (1975)
  • Kicking the Leaves (1978)
  • The Toy Bone (1979)
  • The Happy Man (1986)
  • The One Day (1988)
  • Old and New Poems (1990)
  • Here at Eagle Pond (1992)
  • The Museum of Clear Ideas (1993)
  • The Old Life (1996)
  • Without (1998)
  • The Painted Bed (2002)
  • White Apples and the Taste of Stone (2006)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]